Syrjäytymisen ensimerkit näkyvät jo vauvan ensitaipaleella, sillä lapsuudessa luodaan pohja myöhemmälle hyvinvoinnille, uutisoi Yle. Merkittäviksi riskitekijöiksi nousevat seuraavat neljä seikkaa: vanhempien matala koulutustaso, päihde- ja mielenterveysongelmat, pitkäaikainen toimeentulotuen tarve ja perheen rakenteessa tapahtuneet suuret muutokset.
Uutista varten haastateltu THL:n tutkija Tiina Ristikari kertoo, että riskiluokitus on tarkoitettu menetelmäksi, jonka avulla voi konkreettisesti mitata ehkäisevän työn tarvetta ja vaikutuksia. ”Tässä ei ole tarkoitus sanoa, että kun syrjäytyneet nuoret voivat huonosti, niin kaiken lisäksi he ovat kauhean kalliita”, Ristikari korostaa.
Ennalta ehkäiseviä toimia tarvitaan, ja päivänpolitiikassa argumentoidaan euroilla. THL:n ja Sitran tutkimuksella pystytään konkreettisesti näyttämään millainen on ennalta ehkäisevien palvelujen säästövaikutus ja saada konkreettisia työkaluja.
Lue lisää: yle.fi/uutiset/3-10016451
Suosittelemme
Tästä eteenpäin.