2015 lähestyy – mitä elohopealamppujen tilalle kuntien ulkovalaistuksessa? Kuntien lisäksi kuluttajatkin ovat helisemässä, kun hehkulampuista siirrytään pois eikä uusien lamppujen vertailu olekaan ihan läpihuutojuttu. Ekovalo-hankkeen tulokset näyttävät valoa sekä kunnille että kuluttajille.
Aalto-yliopiston Teknillisen korkeakouluun Valaistusyksikön EkoValo-hankkeen loppuseminaari järjestetään 15.3.2011 Kuntatalolla Helsingissä. Seminaari on tarkoitettu julkisen sektorin teknisille johtajille, kunnossapidosta ja toimitiloista vastaaville sekä energia-, ympäristö-, kiinteistö- ja hankinta-asioista vastaaville ja muille asiasta kiinnostuneille.
Ekovalo-hanketta rahoittavat Tekes, TEM, Sitra sekä yhdeksän kuntaa/energialaitosta. Seminaarissa julkaistaan kunnille tarkoitettu toimintamalli siirryttäessä elohopealamppuvalaistuksesta uuteen energiatehokkaampaan ulkovalaistukseen sekä Lamppuopas kuluttajille. Oppat löytyvät tilaisuuden jälkeen sähköisinä julkaisuina Aalto-yliopiston julkaisusarjasta.