Aasian vesivarastot ja niiden käyttö

Itä- ja Etelä-Aasiassa asuu 23 % maailman väestöstä. Aasia on maailman nopeimmin teollistuva ja kaupungistuva maapallon osa. Mutta Itä-Aasiassa sijaitsee vain 7.9 % maailman vesivaroista. Etelä-Aasiassa 4.1 %.  Kiina on paremmassa tilanteessa kuin Intia. Vesitilanne on huonoin Aasian kaikkein tiheimmin asutuilla seuduilla: valtaosalla ihmisistä ei ole edes minimitason pääsyä käyttämään puhdasta vettä tai saniteettitiloja.

Neljänkymmenen vuoden aikana (1960 -2000), yhdessä sukupolvessa, Aasiasta tuli ruoan ostajasta ruoan nettoviejä. Tuona aikana Aasian maat ovat kaksinkertaistaneet kastelujärjestelmillä viljellyn maa-alansa. Tänään yli 70 % kastelujärjestelmillä viljellystä maasta sijaitsee Aasiassa. Ruoan nettotuotanto ja myynti maailmanmarkkinoille tarkoittaa, että Aasiassa 82 % kaikesta makean veden kulutuksesta tapahtuu maanviljelyssä ja karjan- sekä eläinkasvatuksessa. Vain 18 % on enää käytettävissä teollisuuden ja väestön asumiskeskittymissä.

Kiinalla on ollut vaikeuksia makean veden varantojensa kanssa säännöllisesti aina 1980-luvulta lähtien. Kiinalla on käytössään makeaa vettä vain neljäsosa/kiinalainen verrattuna maailman vesivarantoihin keskimäärin. Kahdeksan Kiinan 28 provinssista on yhtä vähävesisiä kuin esimerkiksi Syyria tai Jordania. Noin puolella Kiinan 600 keski- ja megakaupungeista on käytössään riittämättömät vesivarat, ja yli 100 kaupunkia on kohtaamassa lähiaikoina vakavan vesipulan. Veden riittämättömyys on johtamassa Kiinassa sisäisesti pahenevaan kilpailuun: kaupunkien loputonta vedentarvetta on alettu korjata johtamalla maaseudun vesivarantoja kaupunkeihin mm. kääntämällä jokien virtauksia. Erilaisia patoja Kiinassa on rakennettu yli 90 000: yksi pato, joka päivä, yhteen menoon vuodesta 1949 alkaen.

Lähes neljäkymmentä prosenttia Kiinan tärkeimpien jokien veden laadusta on muuttunut niin saastuneeksi ja myrkylliseksi, että sitä ei voida käyttää enää missään mikä liittyy ihmisiin, kotitalouksiin, eläimiin tai luontoon ylipäätään.

Maailman Pankin arvion mukaan veden saannin vesiongelmiensa takia Kiina kadottaa kahdesta kolmeen prosenttia vuosittaisesta bruttokansantuotteestaan.

Yksi tärkeä tekijä, joka lisää merkittävästi veden kulutusta ja muuttaa Aasiaa on ihmisten talouden kasvamisen myötä tapahtunut ruokatottumusten muutos, josta lihansyönnin kasvu on merkittävin. Vielä 1980-luvulla Kiinassa ei ollut pihvilihan tuotantoa tuskin lainkaan. Tänään Kiina on maailman toiseksi suurin pihvilihan tuottaja. Karjatalous ja pihvikarjan teollinen tuottaminen kuluttavat merkittävästi vettä: lautasella olevan yhden pihvikilon tuottaminen vaatii kymmenen kertaa enemmän vettä kuin riisi-, vehnä- tai maissikilon viljely.

YK:n maailman vesifoorumin yhteydessä vuonna 2012 julkaistun raportin mukaan ruuan kysyntä kasvaa maailmassa 70 prosentilla vuoteen 2050 mennessä. Tämä tarkoittaa maatalouden tarvitseman vesimäärän kasvua noin 19 prosentilla. Koska Kiinan maaseudulla ruokaa pitäisi pystyä tänään tuottamaan enemmän mutta vähemmillä vesivarannoilla, on joillain alueilla odotettavissa tulevaisuudessa kokonaisia ekosysteemisiä romahduksia.

Makean veden saatavuus ja puhtaan veden laatu ovat Kiinan ja presidentti Xi Jinpingin johtaman uuden puoluejohdon keskeisimpiä haasteita. Vesivarantojen saastuttamista ja jätevesien käsittelyä on pyritty Kiinassa ilmansaasteongelman rinnalla ratkomaan modernilla ympäristölainsäädännöllä ja asetuksilla. Makean veden ja vesivarantojen käytölle on luotu lupa- ja lisenssijärjestelmien kehikko. Uusina säätelykeinoina Kiinan hallitus on luonut vedelle hintajärjestelmää sekä erilaisia insentiivejä infrastruktuurien sekä jäteveden käsittelyjärjestelmien rakentamiseksi eri maakuntiin.

Kiinassahan on vesivarantojensa turvaamiseksi ollut vuosikymmeniä käynnissä erilaisia massiivisia investointi- ja infrastruktuuriprojekteja. Tunnetuin megaprojekti on ollut Kolmen rotkon pato Jangtse-joella Hubein maakunnassa. Nyt Financial Timesin mukaan Pekingin kaupunki aikoo investoida uuden viisivuotissuunnitelmansa mukaisesti 291 miljardia dollaria rakentaakseen uusia vesijärjestelmien infrastruktuureja, patoja, jäteveden käsittelyjärjestelmiä ja kastelujärjestelmiä.

Pekingin vesijärjestelmien kehittämiseen varaama investointipanostus on suurempi kuin esimerkiksi Chilen tai Egyptin koko vuotuinen bruttokansantulo.

Yksityinen puhtaan veden ja juomaveden tuottamisen liiketoiminta on tänään yksi nopeimmin kasvava globaalin talouden sektori. Kasvua vauhdittavat eri pääoma- ja investointivirtojen hakeutuminen vesibusinekseen – erityisesti kehittyvissä maissa. joissa on kiivaasti kasvava kysyntä juoma- ja käyttövedelle. Ranskalaiset suuryritykset, jotka ovat jo pitkään olleet globaaleja vesitoimijoita, ovat tänään alan merkittävimpiä yrityksiä: yksistään ranskalaisella Suez Lyonnaise des Eaux –yhtiöllä on 115 miljoonaa vesiasiakasta 130 eri maassa.

Kanadassa on lähes yhdeksän prosenttia maapallon kaikista makean veden reserveistä (mm. yli miljoona järveä) ja Kanada tuottaa ja myy tänään maailman juomavedestä viidenneksen globaaleille markkinoille. Kanadasta on tullut myös kansainvälisesti johtava vesiosaamisen ja vesitutkimuksen maa.

Tulevaisuudessa kokonaisia suurien kaupunkien tai jopa maiden vesihuoltovastuita ja puhtaan veden järjestelmiä voidaan kaupata monikansallisille suuryrityksille. Näin tapahtui esimerkiksi Boliviassa vuonna 1997 (Maailmanpankin vaatimuksesta).

Erityisen kiinnostava vesitalouden osa-alue on pullotettu vesi ja sen ympärillä muodostunut globaali teollisuus.  Maailmassa myytiin vuonna 2007 eri arvioiden mukaan yli 200 miljardia litraa pullotettua vettä. Erityisen suurta pulloveden kysyntä on Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Yksistään USA:ssa pullovettä juodaan vuosittain 110 litraa/asukas. Juodun pulloveden määrä on suurempi kuin esimerkiksi maidon tai oluen kulutus asukasta kohden.

Maailmalla pullotetun veden kulutus ja markkinat kasvavat 5-7 prosenttia vuodessa. Pullotetun veden hinta saattaa nousta suurimmillaan 350-kertaiseksi verrattuna vesijohtoveteen. Aasiasta on nopeasti tulossa lännen perässä jättimäinen pulloveden markkina. Pullovedestä on tullut myös kulutuskulttuurinen fetissituote: vettä kuljetetaan Himalajan vuoristosta, Etelämantereelta tai Fiji-saarelta kuluttajille Shanghaihin, Pariisiin, New Yorkiin ja Helsingin Eiran trendiravintoloihin .

Ekologisen kestävyyden ja hiilijalanjäljen näkökulmasta pulloveden tuotanto, muovipullojen valmistus, pulloveden kuljettaminen pitkiä matkoja ja koko prosessiin käytetty energia nostaa merkittävästi alan hiilijalanjälkeä. Pelkästään muovipullojen valmistukseen käytettävää PET-muovia arvioidaan kulutettavan kolme miljoonaa tonnia vuosittain, joka vastaa 50 miljoonaa barrelia raakaöljyä.

Kun lasketaan yhteen kaikki pulloveden tuotannolliset ja logistiset osatekijät, niin keskimääräisin prosessein tuotetun pullotetun veden hinta noin 2 000-kertaa suurempi kuin saman määrän puhtaan vesijohtoveden tuottaminen.

Lähi-idässä ja vauraissa arabivaltioissa on makean veden tuottamisessa otettu käyttöön eri suolanpoistoteknologioita ja laitoksia. Suolan tekninen poistaminen merivedestä on kuitenkin kallista ja prosessi sisältää meriekologian kannalta ympäristöriskejä sekä on prosessina monimutkainen. Tähän mennessä 102 maata on rakentanut yhteensä 12 000 suolanpoistolaitosta, joissa tuotetaan noin 14 miljoonaa kuutiometriä puhdasta vettä vuosittain. Suolanpoistolaitoksissa tuotettu vesi on hinnaltaan noin kymmenkertainen verrattuna perinteisiin vedentuotantoteknologioihin.

Lähteitä:

Suomen vesialan kansainvälinen strategia, 2009
US Geological Survey http://www.usgs.gov/water/
The Canadian Water Network (CWN) http://www.cwn-rce.ca/
David Lewis Feldman: Water, Polity (2012)
Worldwatch Institute, “The Looming Threat of Water Scarcity”, 19.3. 2013
Future Water: The Government’s water strategy for England (2008)
Asian Development Bank: Flood Risk Management: A Strategic Approach (2013)
Asian Development Bank: Asian Water Development Outlook (2013)