sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Eläinperäisen tuotannon erilaisista yhteiskunnallis-ympäristöllisistä haasteista on alettu keskustella 2000-luvulla yhä enemmän. Esiin ovat nousseet tuotannon vaikutukset muun muassa vesistöjen rehevöitymiseen, ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuden kaventumiseen.
Vuosikymmenten aikana kasvanut eläinperäisten tuotteiden kulutus on aiheuttanut myös kansanterveyshaasteita, ja kulutuksen laskua nykytasosta suositellaankin muun muassa virallisissa ravitsemussuosituksissa. Lisäksi maatalouden tehostuminen ja yksikkökokojen kasvu ovat osaltaan lisänneet yhteiskunnallista kiinnostusta myös tuotantoeläinten hyvinvointiin ja asemaan.
Nämä muutokset luovat tarpeen löytää uudenlaisia tapoja ajatella ruokajärjestelmän painopisteitä, jotka olisivat nykyisestä poikkeavia niin tuotanto- kuin kulutusrakenteenkin osalta.
Vaihtoehtoisten tuotteiden markkinat
Erilaisia vaihtoehtoja eläinperäisille tuotteille on ollut saatavilla jo pitkään, kuten esimerkiksi erilaiset palkokasvit ja pähkinät sekä näistä valmistetut jalosteet, kuten tofu tai tempeh.
Erityisesti viimeisen vuosikymmenen aikana markkinoille on tullut huomattava määrä uusia lihaa ja maitotuotteita muistuttavia kasvipohjaisia vaihtoehtoja. Lisäksi erilaiset uudet solumaatalouden teknologiat ja tuoteratkaisut tekevät tuloaan ruokajärjestelmään (katso myös infolaatikot mykoproteiinista, soluviljelystä ja solumaataloudesta jäljempänä). Samalla monet vanhat, jo ehkä osin unohtuneetkin kasvipohjaisten tuotteiden tuotanto- ja kulutuskäytänteet herättävät jälleen kiinnostusta.
Kuluttajaa tämä kokonaisuus kaikkine vaihtoehtoineen saattaa paitsi kiinnostaa, myös hämmentää. Ei ehkä olekaan selvää, miten näitä tuotteita kannattaisi käyttää ja minkälaisiin ruokiin ne sopivat. Voidaan myös kysyä, miten näistä tuotteista kannattaisi kuluttajille viestiä.
Pohdimme tässä artikkelissa näitä kysymyksiä sekä esittelemme aihepiiristä toteuttamamme kuluttajakyselyn tuloksia.
Tuotteiden termistö puhuttaa
Mietittäessä vaihtoehtoja eläinperäisille tuotteille esiin nousee usein ajatus kasvipohjaisista tuotteista, ja suurelta osin tämän voikin ajatella olevan oikeanlainen huomio. Tällainen rajaus jättää kuitenkin tiettyjä näkökulmia keskustelun ulkopuolelle.
Tuotekehityksessä on panostettu myös uudenlaisiin ratkaisuihin, joissa esimerkiksi hyödynnetään mikrobeja proteiinin tuottajina tai kasvatetaan eläinsoluista suoraan lihassolukkoa.
Ei myöskään ole selvää, mikä olisi paras tapa uusien tuotteiden nimeämiselle, jotta ne kertoisivat kuluttajalle mielekkäimmin siitä, mistä lopulta on kyse. Ylipäätään tiedetään, että tuoteryhmien nimeämisellä ja alkuvaiheen markkinoinnilla voi olla suuri merkitys sille, miten uudet tuoteratkaisut otetaan vastaan.
Esimerkiksi soluviljellystä lihasta on aiemmin puhuttu muun muassa keinolihana ja laboratoriolihana, mikä voi luoda kuluttajalle mielikuvan epäluonnollisesta ja edelleen vaaralliseksikin koetusta tuotteesta. Toisaalta tuotantoprosesseista yleisesti käytetty termi solumaatalous ei välttämättä sekään kuvaa ilmiötä erityisen onnistuneesti, koska tuotannossa hyödynnetään ensisijaisesti erillisiä biotankkeja, jolloin maaperän rooli on selvästi vähäisempi ja liittyy paljolti tuotannon ravinneliuosten kasvattamiseen. Kokonaisuudessaan kyse on siten paljolti siitä, minkälaisilla tulokulmilla tuotteista halutaan lopulta viestiä.
Entä miten ajatella kaikkia näitä eri tuotteita ja tuotantomuotoja kokonaisuutena? Tulisiko puhua esimerkiksi ei-eläinperäisistä tuotteista? Tähänkin termiin liittyy omat ongelmansa, koska se esimerkiksi viittaa sellaisiinkin kasvipohjaisiin tuotteisiin, joita ei sinällään ole lähtökohtaisesti tarkoitettu vaihtoehdoiksi eläinperäisille tuotteille. Lisäksi soluviljellyissä tuotteissa hyödynnetään eläinperäisiä soluja.
Uusi ja vanha kietoutuvat yhteen
Yhteiskunnallisessa ruokajärjestelmän murrosta koskevassa keskustelussa vaikuttaisi helposti ylikorostuvan uusien tuotteiden sekä tuotantotapojen merkitys ja rooli. Uutuus voikin olla ajatuksena markkinoita, mediaa ja kuluttajia viehättävä näkökulma, minkä vuoksi se saa todellisia ruokakäytänteitä ja markkinatarjontaa suurempaa näkyvyyttä ja huomiota. Tuttuus ja perinteisyys ovat kuitenkin monille kuluttajille tärkeitä kulutusvalintakriteereitä, ja esimerkiksi suomalaisten suosikkiruokien on havaittu pysyneen monilta osin samankaltaisina jopa vuosikymmenestä toiseen.
Samalla muutoksia on myös tapahtunut. Esimerkiksi Suomen ruokakulttuuri oli vielä muutama vuosikymmen sitten nykyistä paljon kasvispainotteisempi. Eläinperäisten tuotteiden kulutuksen kasvu on ollut viime vuosikymmeninä verrattain ripeää ja on liittynyt samanaikaiseen yleiseen elintason nousuun.
Tässä yhteydessä on ollut kiinnostavaa havaita, kuinka monia jo unhoon jääneitä kasvisruokaperinteitä on viime aikoina alettu elvyttää uudelleen: näistä on koottu muun muassa reseptikirjoja. Lisäksi tietyt perinteiset ruokakasvit, kuten pellava ja tattari, ehtivät jo lähes hävitä alkutuotannosta ennen kuin kiinnostus niitä kohtaan heräsi uudelleen.
Uudet kasviproteiinituotteet, kuten Härkis, Nyhtökaura tai soluviljely liha, saattavat näyttäytyä tuotantomuotoa tarkasteltaessa hyvinkin erityyppisinä vaihtoehtoina kuin eläinperäiset tuotteet. Kulutuksen näkökulmasta erot eläinperäisiin vaihtoehtoihin voivat kuitenkin olla vähäisiä, ja tällaisia tuotteita hyödyntämällä voikin parhaimmillaan olla mahdollista ylläpitää monia ruokaperinteitä nykyistä kestävämmällä tavalla.
Käytännössä ruokatottumuksemme ovat aina jonkinlainen sekoitus erilaisia uusia ja vanhoja käytänteitä. Ja vaikka esimerkiksi solumaatalouteen liittyy monenlaisia lupauksia uudenlaisesta ruokajärjestelmästä, on todennäköistä, että tämän lisäksi merkittävä osa ruoasta tuotetaan myös tulevaisuudessa perinteisen maatalouden piirissä.
Tässä yhteydessä onkin keskeistä kysyä, kuinka nämä uudet ja vanhat tuotantokäytänteet rinnastuvat toisiinsa ja miten kuluttajat kokevat erilaiset vaihtoehdot?
Tutkimus kuluttajien näkemyksistä
Toteutimme kesällä 2022 suomalaisille kuluttajille kyselyn, jossa selvitettiin erilaisten kasvipohjaisten ja solumaatalouden ruokatuotteiden tunnettuutta ja käyttöhalukkuutta.
Mielipide- ja markkinatutkimusyritys Kantar TNS:n toteuttamaan kyselyyn vastasi yhteensä 1 570 kuluttajapanelistia. Tämä muodosti edustavan otoksen 18–79 vuotiaista suomalaisista sukupuolen, asuinpaikan, iän sekä poliittisen kannan suhteen. Kyselyn virhemarginaali oli noin 2,5 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Tuotteiden tunnettuus
Kysyimme kuluttajilta, kuinka hyvin he tuntevat erilaisia eläinperäisille liha- ja maitotuotteille vaihtoehtoisia tuoteryhmiä. Tarkastelu rajattiin lihan osalta neljään ryhmään: lihaa korvaavat proteiinipitoiset kasvit, lihaa korvaavat proteiinipitoiset kasvituotteet, mykoproteiini sekä soluviljelty liha. Maidon osalta tarkasteltiin kasvimaitoja sekä soluviljeltyä maitoa. Koska kyselyn tarkoitus oli kartoittaa näiden tuoteryhmien tunnettuutta, vastaajille ei annettu erillisiä selitteitä tuoteryhmistä vielä tässä vaiheessa kyselyä.
Mykoproteiini on mikrobipohjainen solumaatalouden ratkaisu
Markkinoille lanseerataan tällä hetkellä monia uusia kasvipohjaisia tuotteita. Näiden lisäksi kehitetään myös esimerkiksi mykoproteiiniin sekä soluviljeltyyn lihaan ja soluviljeltyyn maitoon pohjaavia ratkaisuja.
Tällaiset solumaatalouden tekniikat siirtävät ruoantuotannon osin maasta kasvatustankkeihin eli bioreaktoreihin, missä erilaisia soluja kasvattamalla voidaan tuottaa erilaisia tuotteita. Ilmiö ei ole niin futuristinen kuin miltä se ensi alkuun kuulostaa, sillä esimerkiksi hiiva on varmasti kaikille tuttu ruokateollisuuden hyödyntämä mikroskooppinen sieni. Esimerkiksi oluen käymistankit ovat itse asiassa eräänlaisia bioreaktoreita, missä hiivalla on olennainen osa tuotantoprosessissa.
Eri mikrobeja on myös pyritty kehittämään tuottamaan proteiineja, joista voitaisiin edelleen koostaa esimerkiksi lihaa tai kananmunaa muistuttavia tuotteita. Silloin kun näissä prosesseissa hyödynnetään mikrobisieniä, tuotteista puhutaan mykoproteiineina. Tällaisessa tuotannossa on kunnostauduttu Suomessakin jo menneinä vuosikymmeninä, kun pekilosientä valjastettiin proteiinin tuotantoon, tosin vain eläinrehun valmistuksessa. Nyttemmin pekilosienestä valmistettua Pekilo-proteiinivalmistetta on pyritty kehittämään uudelleen ja tällä kertaa myös suoraan kuluttajille sopivaksi. Alan tuotekehitystoiminta erilaisten mikrobien ympärillä vaikuttaa maailmalla ylipäätään vilkkaalta.
Toistaiseksi kuluttajien lautasille on Suomessa päätynyt kaksi erilaista mykoproteiiniin pohjautuvaa tuoteratkaisua. Markkinoiden tämänhetkistä muutosta kuvaavasti toinen näistä on tullut myyntiin vasta aivan hiljattain, vaikka alan tuotekehitystyötä on yleisesti tehty jo vuosikymmeniä. Prosessit ovatkin usein hitaita ja kalliita, koska uudet tuotteet syntyvät tai ovat syntymättä erilaisten kokeiluvaiheiden kautta. Tämän lisäksi elintarviketurvallisuusvalvonta- ja tekijänoikeuskysymyksillä on kokonaisuudessa oma roolinsa, jolloin esimerkiksi raskaat lupaprosessit uusien elintarvikkeiden käytön hyväksymisen taustalla tai innovaatioiden patenttioikeudet voivat hidastaa laajemman kehitystyön etenemistä.
Kyselyn mukaan kolme neljästä vastaajasta ilmoittaa tuntevansa maatalouden lihaa korvaavat kasvit, kasvituotteet ja kasvimaidot. Ne ovat siis suomalaisille tämän kyselyn pohjalta jo verrattain tuttuja. Sen sijaan mykoproteiini ja soluviljelyn avulla tuotetut liha- ja maitotuotteet olivat näitä selvästi vieraampia tuoteryhmiä, sillä alle neljännes vastasi tietävänsä, mitä näillä tarkoitetaan (kuvio 1).
Tuloksista voidaan myös huomata, että vaikka maatalouden kasvipohjaisten tuotteiden tunnettuus on verrattain korkealla tasolla suomalaisten keskuudessa, silti yli viidennes väestöstä ei kyselyn perusteella tiedä, mistä lihaa korvaavissa proteiinipitoisissa kasveissa, kasvituotteissa tai kasvimaidoissa on kyse.
Solumaatalouden tuotteiden heikompi tunnettuus suhteessa maatalouden tuotteisiin oli puolestaan odotettu tulos. Oli kuitenkin kiinnostavaa huomata, kuinka soluviljelty liha oli selvästi tunnetumpi tuote kuin mykoproteiini, jota on kuitenkin ollut markkinoilla Suomessakin jo useita vuosia.
Yksi mahdollinen tulkinta onkin, etteivät kuluttajat ole erityisen tietoisia tästä termistä, sillä mykoproteiinia on myyty toistaiseksi lähinnä kauppanimellä Quorn. Myös ero soluviljellyn lihan ja maidon tunnettuudessa näyttää kyselyssä selkeältä, vaikka juuri soluviljellyn maidon tuotekehitys on tietyin osin edennyt jo soluviljeltyä lihaa pidemmälle.
Mikä soluviljely?
Soluviljelyä voidaan pitää yhtenä solumaatalouden tuotantomuotona. Näin tuotetut tuotteet eivät ole pääasiallisesti kasvi- saatikka sieniperäisiä, ja vaikka ne hyödyntävät eläinsoluja prosesseissaan, varsinaisia tuotantoeläimiä ei kuitenkaan parhaimmillaan tarvita kuin prosessin alussa solulähteinä. Solujen ottaminen eläimiltä ei vahingoita eläimiä. Käytännössä kasvattamalla eläinsoluja bioreaktoreissa on pyritty tuottamaan erityisesti lihaskudoksia, mitä voidaan edelleen hyödyntää lihankaltaisina tuotteina. Näin erot eläinperäiseen tuotteeseen voivat jäädä hyvin pieneksi niin ravintoarvojen, suutuntuman kuin maunkin suhteen.
Tällainen soluviljelyprosessi on kuitenkin toistaiseksi ollut teknis-taloudellisesti haastava toteuttaa erityisesti kokolihatuotteiden osalta. Sen sijaan lihajalosteiden kanssa ollaan kehitystyössä pidemmällä, ja esimerkiksi soluviljelypohjaisia kananugetteja on jo myynnissä Singaporessa.
Myös soluviljellyn maidon osalta on tehty paljon kehitystyötä, ja soluviljeltyä maitoproteiinia hyödyntäviä tuotteita on jo markkinoilla Yhdysvalloissa. Käytännössä kyse on teknisesti paljolti mikrobiproteiineihin pohjautuvasta tuotantoprosessista, mutta siihen on yleisemmin viitattu soluviljellyn maidon termillä. Muitakin maitopohjaisia soluviljelyratkaisuja on kuitenkin tällä hetkellä kehitteillä
Tuotteiden käyttöhalukkuus
Kyselyssä selvitettiin myös kuluttajien halukkuutta käyttää edellä mainittuja tuotteita. Kustakin tuoteryhmästä annettiin lyhyet selitteet (katso alaviite 1), minkä pohjalta kysyttiin, kuinka mielellään vastaajat käyttävät tai voisivat käyttää kyseisiä tuotteita. Lihaa korvaavat proteiinipitoiset kasvit ja kasvituotteet on tässä yhdistetty samaksi tuoteryhmäksi.
Kuten tuotteiden tunnettuuden osalta, eniten innokkuutta käyttöön liittyi maatalouden tuotteisiin: noin puolet vastaajista oli halukkaita kokeilemaan lihaa korvaavia proteiinipitoisia kasveja ja kasvituotteita sekä kasvimaitoja. Mykoproteiinia oli kiinnostunut käyttämään neljännes vastaajista. Soluviljellyissä lihassa ja maidossa tämä osuus jäi alle viidennekseen väestöstä (kuvio 2).
Tuloksista on kiinnostavaa havaita, kuinka halukkuus mykoproteiinin käyttöön on korkeampaa kuin soluviljeltyyn lihaan, vaikka jälkimmäinen koettiin selvästi tätä tunnetummaksi tuotteeksi. Toisaalta mykoproteiini ja soluviljelty liha sekä soluviljelty maito herättivät myös selvästi hämmennystä, sillä neljännes vastaajista ei osannut ottaa kantaa tähän kysymykseen näiden tuotteiden osalta.
Kyselyssä tarkasteltiin myös eri kuluttajaryhmien eroja kokeiluhalukkuuden suhteen valikoitujen taustamuuttujien osalta kutakin erikseen. Näitä olivat sukupuoli, ikä, asuinpaikka sekä koulutusaste. Taustamuuttujatarkasteluissa käytettiin eri ryhmien erojen selvittämiseksi tilastollista testausta (katso alaviite 2).
Lihankulutuksen tiedetään olevan hyvin sukupuolittunut käytänne, ja esimerkiksi Suomessa miehet kuluttavat keskimäärin selvästi enemmän erityisesti punaista lihaa kuin naiset. Tähän peilaten voidaan pitää hieman yllättävänä, että erot useammassa tarkastelemassamme tuoteryhmässä sukupuolten välillä olivat verraten pieniä: kasvimaitojen osalta miehistä 45 prosenttia ja naisista 55 prosenttia käyttää tai voisi käyttää näitä tuotteita mielellään tai erittäin mielellään, mutta lihaa korvaavien proteiinipitoisten kasvien ja kasvituotteiden sekä mykoproteiinin osalta erot eivät olleet tilastollisesti lainkaan merkitseviä.
Suurimmat suhteelliset ja tilastollisesti merkitsevät erot sukupuolten välillä syntyivätkin soluviljeltyjen tuotteiden osalta, missä miehet osoittivat yli kaksi kertaa naisia suurempaa kiinnostusta Miehistä 29 prosenttia ja naisista 12 prosenttia käyttäisi soluviljeltyä lihaa mielellään tai erittäin mielellään. Soluviljellyn maidon osalta vastaavat lukemat olivat miehillä 21 prosenttia ja naisilla 9 prosenttia. Samansuuntainen ilmiö on havaittu myös aiemmissa tutkimuksissa. Mahdollisia selityksiä voidaan hakea muun muassa siitä, että soluviljely sisältää odotusarvon lihan kaltaisesta tuotteesta, mikä saattaa kiinnostaa erityisesti kuluttajia, jotka kaipaavat nykyisille kulutustottumuksilleen mahdollisimman samankaltaisia vaihtoehtoja.
Iän, asuinpaikan ja koulutusasteen suhteen kyselyn tulokset osoittavat, kuinka nuoremmat ikäluokat, kaupunkimaisessa ympäristössä asuvat ja korkeammin koulutetut vaikuttavat olevan yleisesti kiinnostuneempia tarkastelemistamme tuotteista. Kaikista selkeimmin tässä suhteessa muista ryhmittymistä erottautui nuorin ikäluokka (18–35-vuotiaat) (Kuvio 3) sekä pääkaupunkiseudulla ja muissa kaupunkimaisissa kunnissa asuvat (Kuvio 4).
Koulutuksen suhteen tilastollisesti merkitsevät erot olivat hieman ikä- ja asuinpaikkaeroja maltillisempia: esimerkiksi lihaa korvaavien proteiinipitoisten kasvien ja kasvituotteiden osalta korkeasti koulutettujen osuus mielellään tai erittäin mielellään näitä tuotteita käyttävistä oli 58 prosenttia siinä missä keskiasteen koulutuksen saaneiden osuus oli 51 prosenttia ja peruskoulutuksen saaneiden osuus 46 prosenttia.
Kasvimaitojen osalta vastaavat jakaumat olivat jokseenkin samankaltaisia (56 prosenttia korkeakoulutus, 46 prosenttia keskiasteen koulutus ja 47 prosenttia perusasteen koulutus). Sen sijaan erot koulutuksen suhteen eivät olleet tilastollisia lainkaan merkitseviä koskien mykoproteiinia tai soluviljeltyä lihaa ja maitoa. Toisaalta iän ja asuinpaikan osalta suhteellisesti suurimmat eroavaisuudet kuluttajaryhmien välillä näyttivät koskevan juuri näitä uusia tuotantotapoja.
Uudenlaisten kulutuskäytänteiden tiedetään yleisesti leviävän usein vahvimmin nuorten kaupunkilaisten keskuudessa, joten onkin mielenkiintoista nähdä, leviääkö tarkastelemiemme tuotteiden käyttöhalukkuus jatkossa myös muihin kuluttajaryhmittymiin jonkinlaisella viiveellä, vai onko kyse erilaisten, pysyvämpien kuluttajaryhmittymien muodostumisesta tässä suhteessa.
Motiivit käytölle vaihtelevat
Kyselytutkimuksen toisessa vaiheessa vastaajat jaettiin kahteen eri ryhmään aiemman kyselyn osan pohjalta (Kuvio 2): niihin, jotka olivat kiinnostuneita tiedustelemiemme tuoteryhmien käytöstä, sekä niihin, jotka eivät osoittaneet kiinnostusta. Kummaltakin ryhmältä kysyttiin erikseen tekijöitä, jotka ovat tai voisivat olla merkityksellisiä näiden tuotteiden käytölle. Vastaajat saivat valita laajahkolta erilaisen vaihtoehtojen listalta niin monta tekijää kuin halusivat. Vaikka vastaukset jakautuivat useiden erilaisten tekijöiden kesken, niiden suosiossa oli myös selviä eroja.
Kuviossa 5 on esitetty viisi yleisintä tekijää, jotka voisivat saada lähtökohtaisesti penseästi käyttöön suhtautuvat eri tuotteiden pariin. Vastauksissa nousee selkeimmin esiin vastustus, sillä tuoteryhmästä riippuen 22-44 prosenttia vastaajista ilmoitti, ettei mikään saisi heitä kokeilemaan näitä tuotteita. On kuitenkin huomionarvoista, että suurin osa vastaajista ei näin ollen vastustanut ehdottomasti näiden tuotteiden käyttöä. Näin oli erityisesti maatalouden kasvipohjaisten tuotteiden osalta.
Muista motivoivista tekijöistä vastauksissa nousi esiin halukkuus käytölle, jos ne koettaisiin hyvänmakuisiksi, tukevan suomalaista maataloutta, olevan elänperäisiä tuotteita edullisempia tai terveyttä edistäviä vaihtoehtoja (Kuvio 5). Näin ollen vastaajat nostivat esiin paitsi kulutustutkimuksessa perinteisesti esiin nousevia henkilökohtaisia tuotevalintatekijöitä, osoittivat myös kiinnostusta Suomen maatalouden asemaa koskevaa yhteiskunnallista ulottuvuutta kohtaan.
Jo kokeiluista lähtökohtaisesti kiinnostuneiden keskuudessa viiden yleisimmän motivoivan tekijän joukkio oli tietyiltä osin selvästikin erilainen kuin edellä (Kuvio 6). Ensinnäkin motivoivat tekijät olivat yleisesti tämän ryhmän keskuudessa edellistä suositumpia, mikä luultavasti pohjaa vastaajien yleiseen kiinnostukseen aihepiiriä kohtaan. Tämän lisäksi motivoivien tekijöiden kärkisijat menivät ympäristö- tai muille kestävyyssyille sekä tuotantoeläinten aseman paremmalle huomioimiselle. Nämä olivat myös hyvin tasaisesti tärkeitä motiiveita kaikissa tarkastelluissa tuoteryhmissä. Ympäristö- tai muu kestävyys- sekä tuotantoeläinmotiivitekijöiden rinnalle nousivat varsinkin maatalouden tuotteiden osalta kysymykset tuotteen hyvästä mausta ja terveellisyydestä, minkä lisäksi tuoteturvallisuus puhutteli vastaajia kaikissa tuoteryhmissä.
Tämän tarkastelun pohjalta myös jo käytöstä kiinnostuneilla nousi esiin keskenään erityyppisiä motiiveja. Kiinnostavasti vahvimmiksi tekijöiksi muodostuivat yhteiskunnalliset teemat. Henkilökohtaiseen valintaan kytkeytyvät maun ja terveellisyden teemat olivat kyllä myös tärkeitä, mutta erityisesti soluviljellyn lihan ja maidon osalta erot eri motivaatiotekijöiden kesken olivat jopa huomattavia (Kuvio 6).
Suuntaviivoja tulevaisuuden ruokavalintoihin
Suomalaisessa ruokajärjestelmässä on viime vuosina havaittu selkeitä merkkejä kestävyysmurroksesta: eläinperäisille ruoille vaihtoehtoiset ratkaisut ovat saaneet aiempaa enemmän näkyvyyttä ja markkinoille on virrannut uudenlaisia kasvipohjaisia tuotteita. Samalla media on nostanut esiin julkkisten vegaaniruokakokeiluita ja sosiaalinen media on täyttynyt värikkäistä kasvipohjaisista ruokakuvista.
2010-luvun aikana näyttääkin tapahtuneen jotain, joka on kytkenyt aiemmin marginaalisiksi ja politisoituneiksi koetut kulutuskäytänteet osaksi trendikkäitä ja kiinnostavia elämäntapavalintoja. Lisäksi uusista tuotantoratkaisuista erityisesti soluviljelty liha on vaikuttanut herättävän yhteiskunnallista keskustelua.
Samalla tässä vegebuumiksikin kutsutussa ilmiössä on esitetty olevan kyse tietynlaisesta kulttuurisesta trendistä, joka sellaisenaan heijastaa heikosti varsinaisia kulutusvalintoja tai erityisesti koko väestötason näkemyksiä ja käyttäytymistä. Onkin totta, että esimerkiksi eläinperäisten tuotteiden kulutuksessa on tapahtunut 2000-luvulla verrattain vähän muutoksia: ainoastaan nestemaidon kulutus on vähentynyt selvästi. Esimerkiksi punaisen lihan osalta muutokset ovat olleet ainakin toistaiseksi maltillisempia siinä missä juustojen ja siipikarjanlihan kulutus on tällä ajanjaksolla jatkanut kasvuaan.
Mitä tästä voidaan päätellä? Toteuttamamme kyselytutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista tunnistaa erilaiset lihalle ja maidolle vaihtoehtoiset, maatalouden kasvipohjaiset tuotteet, mutta mykoproteiini ja soluviljelty liha ja maito ovat ainakin vielä toistaiseksi vieraampia ilmiöitä.
Kuluttajien halu käyttää erilaisia tuotteita vaikuttaisi mukailevan tunnettuuden jakaumia ollen näitä hieman maltillisempaa, mutta kuitenkin väestötasolla huomattavaa erityisesti maatalouden tuotteiden osalta.
Aihepiiristä tietoisten ja kiinnostuneiden kuluttajien joukkoa voidaan tämän tarkastelun pohjalta pitää merkittävänä. Tutkimuksemme pohjalta voidaan myös todeta, että saattaisi olla mielekästä viestiä eri kuluttajaryhmille tuotteista eri tavoin: esimerkiksi kokeiluista jo kiinnostuneita näyttäisivät puhuttelevan erityisesti ympäristö- ja eläinten hyvinvointikysymykset siinä missä toisille kuluttajaryhmille läheisempiä teemoja voisivat olla tuotteiden makuun, kotimaisuusasteeseen ja hintaan kytkeytyvät näkökulmat.
Kuinka tämän kaiken voidaan sitten ajatella heijastuvan lopulta kulutukseen?
Ruokakulttuuriset muutokset ovat tyypillisesti verrattain hitaita. Markkinat ja asenneilmapiiri aihepiirin ympärillä ovat muuttuneet vasta melko hiljattain. Lisäksi monet uudet solumaatalouden ratkaisut ovat vasta löytämässä tietään markettien hyllyille, ja niiden tuotantoon liittyy paitsi monenlaisia mahdollisuuksia, myös haasteita (katso myös oheinen infolaatikko solumaatalouden haasteista ja mahdollisuuksista). Tällä hetkellä vaikuttaisikin siltä, että kuluttajat ja muut ruokajärjestelmän toimijat pohtivat aktiivisesti, mikä lopulta on muutoksessa ja minkälaisilla ratkaisuilla halutaan edetä. Kokeilut ja mahdollinen aiemmin käytettyjen tuotteiden korvaaminen vievät luultavasti aikaa.
Solumaatalouden haasteet ja mahdollisuudet
Tuotantopanosten kannalta katsottuna kaikissa solumaatalouden ratkaisuissa tarvitaan ravintoliuosta solujen kasvatusta varten. Ravinteiden ja maa-alan tarve on kuitenkin kokonaisuutena olennaisesti vähäisempi kuin perinteisessä eläintuotannossa, missä huomattava osa tuotantopanoksista kuluu eläinten rehun tuottamiseen. Näin myös maa-alan tarve kyetään solumaataloudessa minimoimaan. Maataloudessa tuotantoeläin kykenee käyttämään vain pienen osan kuluttamastaan energiasta lihasmassan kasvuun, mutta solumaataloudessa tällaista hukkaenergiaa ei pääse samassa suhteessa syntymään.
Edellä mainittujen haasteiden lisäksi solumaatalouden kehittymisen merkittäviä rajoitteita ovat toistaiseksi olleet erityisesti soluviljellyn lihan osalta korkeat tuotantokustannukset ja tuotannon mittavaan kasvattamiseen liittyvät tekniset haasteet sekä yleisesti tuotantotapaan kytkeytyvä korkea energiankulutus. Vaikka solumaataloudessa ei juurikaan tarvita monia maatalouden tuotantopanoksia, kuten eläimiä, lannoitteita tai rehua, prosessi kuluttaa huomattavasti sähköä, jolloin tuotantotavan ympäristövaikutukset määrittyvät paljolti käytetyn sähkön vihreyden mukaan.
Tuotantoon tarvittavat suuret pääomat ja uudenlaiset teknologiset vaateet ovat myös nostattaneet keskustelua vallan mahdollisesta keskittymisestä suurille kansainvälisille toimijoille, millä voisi olla vaikutuksensa paikallisille tuotantojärjestelmille ja esimerkiksi ruokaomavaraisuuden toteutumiselle. Tällainen kriittinen kokonaiskuvan tarkastelu ja ymmärrys erilaisista riskeistä ja esteistä onkin tarpeen, sillä se voi myös avata keskustelun ratkaisuhakuisuudesta ja haasteiden ylittämisestä.
Kuluttajien keskuudessa on kyselyaineiston perusteella myös eroavaisuuksia käyttöhalukkuudessa myös erilaisten taustatekijöiden suhteen: erityisesti mykoproteiinin sekä soluviljellyn lihan ja maidon osalta näyttäisi nousevan esiin oma kiinnostuneiden joukkonsa, jotka ovat tyypillisimmin nuoria kaupunkilaisia.
Toisaalta myös maatalouden kasvipohjaisten tuotteiden käyttäjien osalta esiintyy kuluttajaryhmäjakauma, jossa korostuvat nuoret ikäluokat, kaupunkilaiset ja koulutetut vastaajat. Kyselystä kävi myös ilmi, että yleisestä laajasta kiinnostuksesta huolimatta esimerkiksi noin viidennes väestöstä ei tunnista tarkasteltuja maatalouden kasvipohjaisia tuoteratkaisuja. Huomattava osa ei ole myöskään kiinnostunut näiden käytöstä, jos vaihtoehtoiset tuotteet eivät ole esimerkiksi riittävän maukkaita, edullisia ja terveellisiä vaihtoehtoja.
Kokonaisuudessaan vaikuttaisi siltä, että toistaiseksi nähdyt muutokset ruokaympäristössä ovat nostaneet esiin tietynlaisen kuluttajaäänen siinä missä toiset kuluttajaryhmät eivät ole välttämättä samalla tavoin päässeet mukaan tähän muutokseen.
Kiinnostava kysymys onkin, kuinka luodaan sellainen ruokaympäristö, joka tarjoaa aitoja valinnan mahdollisuuksia erilaisista lähtökohdista ja taustoista ruokavalintoja lähestyville kuluttajille. Tarjoaisiko esimerkiksi joukkoruokailun kehittäminen yhden tällaisen mahdollisuuden uusien ruokakäytänteiden edistämiseen?
Sitran rahoittamassa Elintarviketuotannon murros Suomessa -hankkeessa selvitetään, miten ruoantuotanto muuttuu, mitä muutos tarkoittaa Suomelle ja miten siihen voidaan varautua. Hankkeen tuloksia julkaistaan kevään 2023 aikana.
Alaviitteet
- Kuluttajakyselyn tuoteryhmäkuvaukset: Annoimme kyselyyn vastanneille seuraavat kuvaukset eri tuoteryhmistä näiden käyttöhalukkuutta tiedusteltaessa: ”Lihaa korvaavat proteiinipitoiset kasvit ja kasvituotteet (esim. pavut, linssit, kvinoa, tofu, kasvimakkarat, Härkis, Kaurajauhis) – Sisältää sellaiset ruokakasvit, joita voidaan pitää merkittävinä proteiinin lähteinä; Mykoproteiini (esim. Quorn) – Hiivasoluilla käymisteitse valmistettu proteiinipitoinen tuote, joka mukailee lihan makua ja koostumusta ja jota käytetään lihaa korvaavana tuotteena; Soluviljelty liha – Soluviljelmillä bioreaktorissa ilman eläintä kasvatettu liha, jonka ominaisuudet vastaavat eläinperäistä lihaa (ei myynnissä vielä Suomessa, vasta kokeiluasteella esim. Singaporessa); Kasvimaito (esim. kauramaito, soijamaito, mantelimaito) – Sisältää kasviperäisesti valmistetut nestemäiset tuotteet, jotka mukailevat eläinperäisen maidon makua ja koostumusta; Soluviljelty maito – Soluviljelmillä bioreaktorissa ilman eläintä kasvatettu maitotuote, jonka ominaisuudet vastaavat eläinperäistä maitoa (ei myynnissä vielä Suomessa, vasta kokeiluasteella esim. Yhdysvalloissa)”.
- Taustamuuttujatarkasteluiden ristiintaulukoinneissa käytetty ryhmien välisen tilastollisten merkitsevyyserojen testaukseen χ²-tilastotestiä: *** = erittäin merkitsevä yhteys, p<0.001; ** = merkitsevä yhteys, p<0.01; * = melko merkitsevä yhteys, p<0.05
