Ilmastoratkaisuissa tarvitaan yksimielisyyttä luopumatta moniarvoisuudesta

Moniarvoisuus on rikkaus. Samalla globaaleihin haasteisiin vastaaminen vaatii ratkaisuja, joihin kaikki voivat sitoutua. Miten erilaisissa olosuhteissa elävät ja vastakkaisia arvoja kannattavat ihmiset voivat päästä yhteisymmärrykseen poliittisista toimista? Sosiaalietiikan tutkija Suvielise Nurmi pohtii aihetta artikkelissaan.

Maailman meteorologinen järjestö WMO tiedotti viime viikolla, että vuosi 2016 tulee olemaan 3-5 miljoonaan vuoteen ensimmäinen, jolloin ilmakehän hiilidioksiditaso pysyy koko vuoden kriittisen 400 ppm:n yläpuolella. Tämä enteilee, että hiilidioksiditaso tulee pysymään poikkeuksellisen korkeana vähintään useiden sukupolvien ajan. Ihmisen tuottaman hiilidioksidin imeytymistä valtameriin ja kasvillisuuteen heikentävät korkeasta tasosta johtuvat sivuvaikutukset.

Maailmassa on yhä enemmän haasteita, jotka vaativat yksimielisiä päätöksiä ja kaikkien sitoutumista niihin. Kuitenkaan moniarvoisuus ei ole vähenemässä ja mielipiteet jakavat ihmisiä erilaisiin viitekehyksiin. Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat siitä vain jäävuoren huippu. Miten yhteisiä haasteita sitten tulisi lähestyä?

Kun halutaan perustella velvoitteita, jotka koskevat kaikkia, tavallisesti puolustetaan eettistä universalismia. Sen mukaan on olemassa joitakin velvoitteita tai arvoja, jotka ovat riippumattomia mielipiteistä ja kulttuurisesta tai sosiaalisesta ympäristöstä. Moniarvoisuuden takana on siis joitakin kaikille ihmisille yhteisiä perusarvoja.

Universalismi pohjautuu ajatukseen jaetusta ihmisyydestä: kaikki ihmiset viitekehyksestä riippumatta jakavat samanlaisia ihmisyyden kokemuksia. On siis olemassa yhteinen eettinen perusta. Esimerkiksi ihmisoikeuksien ajatellaan nousevan ihmisluonnon yleismaailmallisista piirteistä. Monet ajattelevat, että Pariisin ilmastosopimuksen kaltaiset ympäristösopimukset ovat vastaavia. Ilmastonmuutos on kuitenkin useimmille vielä niin abstrakti, ettei yhdistäviä henkilökohtaisia kokemuksia ja niistä nousevaa sitoutumista yhteiseen päämäärään ole päässyt syntymään.

Kosmopolitanismi puolustaa maailmankansalaisuutta

Ympäristöetiikassa ja -politiikassa on erilaisia tapoja tavoitella yhteisymmärrystä. Voimakkaimmin globaaliin yhteisymmärrykseen luottaa kosmopolitanismi. Kosmopoliitti näkee itsensä ja toiset ihmiset ennen muuta maailmankansalaisia. Ihmisiä ja yhteisöjä sitovat toisiinsa maailman luonnollista järjestystä heijastavat siteet. Kansallisvaltioiden jäsenyys on moraalikysymyksissä toissijaista: yksilöt ovat vastuussa toinen toisistaan ennen muuta globaalin maailmankylän kansalaisina.

Toisen maailmansodan jälkeen vahvimmillaan olleella kosmopolitanismilla on taas kysyntää. Globaalia yhteistyötä ja yhdistäviä periaatteita tarvitaan jälleen – nyt erityisesti ilmastonmuutoksen hallintaan. Kaikki tutkijat eivät kuitenkaan puhu mielellään kosmopolitanismista, vaikka kannattaisivatkin samankaltaista ideaa. Syynä on kosmopolitanismin idealistinen ajatus ”kaiken kattavasta” moraalista. Etenkin ympäristöetiikassa on tärkeää korostaa myös paikallisten ympäristöjen merkitystä arvojen muodostumiselle.

Aito moninaisuus on kulttuurisesti arvokasta ja se on myös tieteellisesti uskottava näkemys ihmisyydestä. Kulttuurisen monimuotoisuuden säilyminen on tärkeää myös yhteiskunnan uudistumiskyvyn kannalta.

Moniarvoisuus ei tarkoita sitä, että kaikki käy

Miten sovittaa yhteen moninaisuus ja ajatus kaikkia sitovista eettisistä periaatteista? On tärkeää, että myös universaaliin ihmisyyteen skeptisesti suhtautuvat voisivat sitoutua yhteisiin pelisääntöihin.

Pluralismin puolustajien mielestä etiikassa, kuten tieteessäkin, on tärkeää kuunnella erilaisia ääniä. Esimerkiksi ekofeministien mukaan lähimmäs totuutta voi päästä sellaisessa moniäänisyydessä, jossa suurin painoarvo annetaan niiden kokemuksille, jotka ovat jollain tavoin marginaalissa. Vallan keskiöissä tieto saattaa korruptoitua.

Moniarvoisuutta puolustavat korostavat usein keskinäisriippuvuutta, ja hyväksyvät usein myös läheisyysperiaatteen, jonka mukaan moraali ei välttämättä edellytä puolueettomuutta: On paitsi luontevaa, myös hyvin perusteltua, että ihmiset puolustavat ennen muuta lähiympäristönsä säilymistä, ja siihen he voivat myös helposti sitoutua. Mutta voiko tällainen periaate tukea yhteisten ongelmien ratkaisemisessa?

Ekofeminismin mukaan voi. Jos keskinäisriippuvuus ymmärretään ihmisen perusolemukseen kuuluvana piirteenä, eikä vain yhteiskunnallisena ilmiönä, riippuvaisuus itsessään on perusta, joka vaatii etsimään yhteistä ratkaisua. Riippuvuus toisista ihmisistä, ekologisista rakenteista ja lähiympäristön tarjoamista elämän ehdoista on yleismaailmallinen vastuun ja kunnioituksen perusta. Siitä voidaan johtaa myös yleisiä periaatteita sosiaalisen ja ekologisen hyvinvoinnin edistämiseksi.

Paikallisuus vahvistaa motivaatiota

Universaalin etiikan suurin ongelma on se, että moraaliperiaatteet on muotoiltava niin neutraalisti ja puolueettomasti, etteivät ne sytytä ihmisissä toimintaintoa. Universaalit periaatteet ovat ohuempia kuin omaan identiteettiin, kulttuuriseen viitekehykseen ja uskontoon liittyvät periaatteet. Kulttuurinen eetos synnyttää vahvemman toimintamotivaation kuin yleistettävissä olevat ideat. Myös oman sosiaalisen yhteisö palaute, ryhmäeetos ja totutut tavat auttavat läheltä tulevien arvojen elämistä todeksi.

Paikallisten arvoyhteisöjen rooli on merkittävä ympäristökysymysten ratkaisemisessa. Viimeaikaiset ihmismieltä koskevat tutkimukset osoittavat, että paitsi aatteellisella, niin myös fyysisellä lähiympäristöllä on suuri merkitys sille, millainen toiminta nähdään rationaaliseksi tai millaisiin moraalisiin käytäntöihin ollaan valmiita sitoutumaan. Esimerkiksi kaupunkisuunnittelulla on siis ratkaiseva merkitys sille, millaisia arvoja ja toimintamalleja asukkaat omaksuvat.

Viiteryhmät ovat tärkeitä identiteetin rakentamisen välineitä. Ne vaikuttavat siihen, miten yksilö arvioi eri toimintamalleja. Oman viiteryhmän perinteet ovat vahvoja myös siksi, että yhteisö antaa niistä suoraa palautetta, niiden kautta liitytään osaksi yhteisöä tai erottaudutaan muista yhteisöistä.

Paikalliset liikkeet ja vahvat viiteryhmät siis saavat meidät toimimaan, mutta selkeät rajat ja paikallisuus voivat kuitenkin olla myös heikkous esimerkiksi ympäristöliikkeille. Laajempi yhteiskunnallinen vaikuttavuus edellyttäisi kattavaa paikallistoimijoiden kansallista ja jopa globaalia verkostoa. Paikallisen ja globaalin toiminnan yhteensovittaminen on haastavaa, mutta tärkeää kestävien ratkaisujen kannalta. Muutokset käytännön toimintatavoissa ovat pysyvämpiä, jos niiden uudistaminen nousee läheltä.

Maailmaneetos ja alkuperäiskansat

Eräs maailmankatsomusten ja kulttuuriperinteiden monimuotoisuuteen nojaava globaalin etiikan malli oli saksalaisen Hans Küngin maailmaneetos-projekti. Küng kokosi 1990-luvun alussa suuren joukon maailman uskonnollisia johtajia ja vaikuttajia Maailman uskontojen parlamenttiin. Se allekirjoitti julistuksen eettisestä maailmanjärjestyksestä, jolla vastataan globaaleihin ongelmiin. Kukin allekirjoittaja perusteli yhteisiä periaatteita oman yhteisönsä erityisillä arvoilla. Samalla he tulivat osoittaneeksi, että eri maailmankatsomuksiin sisältyy paljon samansuuntaisia arvoja.

Vaikka maailmaneetos -ajattelussa oli nähtävissä idealismia ja elitismiäkin, siinä oivallettiin paikallisten kulttuuriperinteiden ja maailmakatsomusten liikkeellepaneva voima. Vastaavaa ruohonjuuritasolta nousevaa yhteisen eetoksen etsimistä tapahtuu eri puolilla edelleen. Koska kulttuurit eivät elä tyhjiöissä tai säily muuttumattomina, niiden välisellä vuorovaikutuksella on suuri merkitys.

Ympäristöllistä paikallisviisautta etsitään usein myös alkuperäiskansojen perinteistä. Alkuperäiskansat toimivatkin eräänlaisena ”moraalisena geenipankkina,” joissa on säilynyt paljon ympäristöviisasta kulttuuriperintöä. Ne voivat monella tapaa auttaa uudistamaan myös kaupunkilaisten elämäntapaa ympäristöystävällisemmäksi. Pohjoisten alkuperäiskansojen merkitystä kestävyyden etiikalle ei luultavasti ole vielä juurikaan hyödynnetty.

Universaalismin ja moniarvoisuuden välillä vallitsee jännite, mutta niiden onnistunut yhteensovittaminen vahvistaa kestävyyden etiikkaa. Maapallon tulevaisuuteen vaikuttaa merkittävästi se, millaiset edellytykset paikallisyhteisöillä on tuottaa ympäristöllisesti ja sosiaalisesti harmonisia elämänmuotoja.

Merkintöjä eettisyydestä on syksyllä 2016 viikoittain ilmestyvä artikkelisarja, joka käsittelee kestävyyttä ennen kaikkea eettisenä ja moraalisena kysymyksenä. Sarjan artikkelit löytyvät kootusti täältä.

Kirjallisuutta

Caney, Simon
2010 Cosmopolitan justice, Responsibility and Global Climate Change. – Gardiner, Stephen M., Simon Caney, Dale Jamieson, Henry Shue (eds.), Climate ethics. Essential readings. Oxford: Oxford University Press: 122 – 145.

Clark, Andy
2016 Surfing Uncertainty: Prediction, Action, and The Embodied Mind. Oxford, New York: Oxford University Press.

Gardiner, Stephen M.
2014 A Call for a Global Constitutional Convention Focused on Future Generations. – Ethics & International Affairs 28: 299 – 315.

Harding, Sandra
2004 Rethinking Standpoint Epistemology: “What is Strong Objectivity?” – S. Harding (ed.), The feminist standpoint theory reader: intellectual and political controversies. New York, London: Routledge: 127-140.

Küng, Hans & Karl-Josef Kuschel (toim.)
1994    Elämää säilyttävät arvot: Maailman uskontojen parlamentin julistus ja sen tausta (suom.T. Nieminen), suomeksi toimittanut Reijo E. Heinonen (Helsinki: Arator 1994);

Levin, Simon
1999   Fragile Dominion: Compexity and the Commons. Cambridge, Mass.: Perseus Publishing.

Rowlands, Mark
2005   Environmental Epistemology. – Ethics & the Environment 10: 5 – 27.

Shiva, Vandana
2002   Water Wars. Privatization, Pollution and Profit. Cambridge, MA: South End.
2008   Soil not Oil. Environmental Justice in a Time of Climate Crisis. Cambridge, MA: South End.

Sihvola, Juha
2004   Maailmankansalaisen etiikka. Helsinki: Otava.

Taylor, Charles
2007   A Secular Age. Cambridge, Mass., London: Harvard University Press.

Tomasello, Michael
2014   A Natural History of Human Thinking. Cambridge, Mass., London: Harvard University Press.
2016   A Natural History of Human Morality. Cambridge, Mass., London: Harvard University Press.

Westra, Laura
2008   Environmental Justice and the Rights of Unborn and Future Generations: Law, Environmental Harm, and the Right to Health. London, Sterling: Earthscan.

Whitt, Laurie Anne, Mere Roberts, Waerete Norman & Vicki Grieves
2001   Indigenous perspectives. – D. Jamieson (ed.), A Companion to Environmental Philosophy. Malden, Oxford: Blackwell Publishers: 3 – 20.

World Meteorological Organization & Global Atmosphere Watch
2016   WMO Greenhouse Gas Bulletin 12, 24 October 2016.