Kukista, mehiläisistä ja farkuista

Päivitetty 20.5.2020 klo 17:30 maininta Saksassa hävinneistä hyönteisistä.

Mitä pölyttäjät ovat?

Mehiläisillä ja muilla pölyttäjähyönteisillä on suuri merkitys ekosysteemien toiminnalle. Ympäri maailmaa on viime vuosina uutisoitu yhä kriittisemmin otsikoin pölyttäjäkadosta. Laajaa uutisointia ei ole tehty syyttä, sillä tämä pölyttäjiksi luokiteltava eläinryhmä pitää sisällään noin 200 000 maapallolla esiintyvää lajia. Tähän ryhmään kuuluvat kaikki ne eläimet, joilla on mahdollisuus kuljettaa siitepölyä kukan heteestä emiin.

Pölyttäjiä ovat esimerkiksi linnut, lepakot, perhoset, kärpäset, kovakuoriaiset sekä pienet nisäkkäät. Tärkein pölyttäjäryhmä koostuu kuitenkin mesipistiäisistä, joita ovat tarhamehiläiset sekä luonnossa esiintyvät kimalaiset ja erakkomehiläiset.

Jokainen siemenkasvi vaatii pölytyksen. Se on kasvin keino lisääntyä. Pölytys voi tapahtua joko tuulen tai hyönteisten avulla. Tuulipölytteisiä kasveja ovat esimerkiksi viljat, kuten vehnä, ruis ja ohra. Niille on tyypillistä se, etteivät sadon kukinnot varsinaisesti herätä huomiota. Tuulipölytteisten kasvien kukinnot ovat pieniä, tuoksuttomia ja värittömiä, sillä niiden ei tarvitse lisääntyäkseen houkutella eläimiä luokseen.

Kukkakasveista 90 prosenttia on hyönteispölytteisiä. Ne tarvitsevat tai vähintäänkin hyötyvät hyönteispölytyksestä voidakseen lisääntyä ja jatkaa sukuaan. Tällaisia ovat esimerkiksi omena, kurkku, tomaatti, mansikka, vadelma, tattari, härkäpapu, manteli, rypäleet, avokado ja soija.

Luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjiä

Yksi merkittävä perustelu sille, miksi hyönteiset ja pölyttäjät ovat niin tärkeitä, on niiden rooli luonnon monimuotoisuuden eli biodiversiteetin ylläpitämisessä. Monimuotoisuuden hupeneminen huolestuttaa monestakin syystä. Yksi syy on lajien riippuvuussuhde toisiinsa: jos yksi eläinlaji lakkaa olemasta, sillä voi olla merkittävä ja jopa odottamatonkin vaikutus johonkin toiseen lajiin.

Toinen syy on se, että lajien rikas kirjo luo vakaamman pohjan niiden selviytymiselle poikkeuksellisissa tilanteissa. Mitä rikkaampi lajien kirjo on, sen vakaammalla pohjalla koko eläinkunta on. Vakaa ekosysteemi aiheuttaa lievempiä häiriöitä luonnon tasapainoon, joka voi herkästi tuhoutua esimerkiksi vieraslajien tai yllättävän säätilan johdosta.

Yksipuolinen maankäyttö on pölyttäjille myrkkyä. Perinnebiotoopit, kuten niityt, ovat Suomessakin vähenemässä. Ylen artikkeli raportoi tämän maisematyypin vähentyneen alle prosenttiin Suomen koko pinta-alasta kuluneen vuosisadan aikana. Tilanne on huolestuttava pölyttäjien näkökulmasta, sillä juuri tällaiset ympäristöt ovat niille elintärkeitä.

Miten luonnolliset pölyttäjät eroavat tarhatuista mehiläisistä?

Kun puhumme pölyttäjistä, kääntyy keskustelu hyvin helposti tarhattuihin mehiläisiin. Ne ovat kuitenkin rinnastettavissa kotieläimiin. Tarhamehiläinen vaatii ihmisen hoitoa säännöllisesti voidakseen selviytyä pohjoisessa.

Myös luonnonpölyttäjät, jotka Suomessa ovat suurimmaksi osaksi erakkoja, ovat äärimmäisen tärkeitä, eikä niiden arvoa tulisi missään nimessä sivuuttaa. Luonnonvaraiset lajit ovat juuri se hyönteisryhmä, joka pääsääntöisesti vastaa pölytyksestä, vaikka tarhatuilla mehiläisilläkin on siinä suuri merkitys.

Pölyttäjät ovat uhanalaisia. Vuonna 2015 julkaistu raportti toteaa, että villimehiläisistä 9,2 prosenttia uhkaa sukupuutto ja niistä 5,2 prosenttia tulee todennäköisesti olemaan uhattuna. Mutta todellista tilannearviota on mahdotonta tehdä, sillä emme tiedä riittävästi siitä, millaiset tulevaisuuden näkymät valtaosalla villimehiläisiä on. Suomessa pölyttäjäkantojen seuranta on aloitettu vasta vuonna 2019 kimalaisseurannalla Syken Pölyhyöty-hankkeessa.

Euroopan tasolla luonnonvaraisia mehiläislajeja on noin 2 000. Suomessa mehiläisiä on 234 eri lajia ja niihin lasketaan mukaan myös täällä esiintyvät kimalaislajit, joita on 37. Tästä joukosta löytyy valtava kirjo erilaisia elintapoja ja muotoja. Suomen lajitietokeskus on juuri hiljattain julkaissut Suomen hyönteiset – Lahkojen tunnistusopas -teoksen, josta voi käydä katsomassa aiheesta enemmän.

Mitä haasteita pölyttäjät kohtaavat?

Kaikki pölyttäjät ovat tärkeitä. Miksi sitten emme pärjää pelkkien tarhattujen mehiläisten avulla? Euroopassa on hiljattain Yliopisto-lehden mukaan tutkittu pölyttäjiä ja erityisesti sitä, kuinka hyvin tarhamehiläisten pölytys riittäisi turvaamaan hyönteispölytteisten lajien viljelypinta-alan. Vuosina 2005–2010 tehty tutkimus osoitti, että tarhamehiläiset pystyivät Suomessa pölyttämään ainoastaan neljänneksen pölytystarpeesta, mikä kielii hälyttävästä tilanteesta.

Suomen tilanne on Eurooppaan nähden useammasta syystä huonommalla tolalla. Heikki Hokkanen totesi Helsingin yliopistossa:

”Suomessa mehiläistarhaajien keski-ikä on korkea, ja monet ovat lyöneet hanskat tiskiin menetettyään pesiä taudeille ja loisille. Viljelijöiden ja tarhaajien yhteistyö ei toimi kovin hyvin, eivätkä pesät ole siellä, missä niitä kaipaavat viljelykset.”

Suomessa viljelijät usein tilaavat pölytyksen varmistamiseksi niin kutsuttuja postimyyntikimalaisia ulkomailta Suomeen. Hokkanen kuitenkin muistuttaa, että ulkomaisilla kimalaisilla on usein tauteja, jotka leviävät myös luonnonpölyttäjiin ja tarhamehiläisiin. Esimerkiksi Etelä-Amerikassa kotoperäiset lajit ovat jopa kuolemassa kasvihuonekimalaisten tuomiin vaivoihin. Riippuen viljeltävästä kasvista, onnistunut mehiläispölytys vaatii 3-4 mehiläispesää hehtaaria kohden. Viime vuonna onnistuneesti talvehtineita mehiläispesiä oli Ylen mukaan 70 000 kappaletta. Tämänhetkinen mehiläispesien määrä ei siis riitä kattamaan edes luomutilojen hehtaarialoja, vaikka niistä jokainen valjastettaisiinkin pölytyskäyttöön.

Pölyttäjäkato näkyy lautasella

Eri maissa pölyttäjien vähentyminen näkyy eri tavoin. Yhtenä syynä on se, että jokainen maa on sääoloistaankin johtuen erikoistunut erityyppisten kasvien viljelyyn.

Saksassa ja Iso-Britanniassa tilanne on huolestuttava. Saksassa esimerkiksi viimeisen 27 vuoden aikana 75 prosenttia kaikista hyönteisistä on hävinnyt. Kiinassa pölyttäjiä on niin vähän, että pölytystyöhön on valjastettu ihmisiä, jotta hedelmäpuiden sato on voitu varmistaa.

Pölyttäjävaje ei ole vieras ilmiö Suomessakaan. Hiljattain on voitu havaita rypsi- ja rapsisatojen pienenemistä etenkin Varsinais-Suomessa, jossa maatalous on kaikista intensiivisintä.

Pölyttäjäkato on voitu myös osoittaa Suomessa käänteisesti. Kun viljelyksille on tuotu järjestelmällisesti mehiläispesiä, sadonlisäys on ollut jopa 20-50 prosenttia rypsillä ja rapsilla. Kuminalla ja tattarilla satomäärä on mehiläispölytyksen alueella yli kaksinkertaistunut. Tulokset siis osoittavat, että ilman lisäpölyttäjiä satopotentiaali jää saavuttamatta ja muita arvokkaita tuotantopanoksia, kuten lannoitusta ja kasvinsuojelua, tuhlataan turhaan.

Ja ketju jatkuu. Mikäli satomäärät jäävät pieniksi, tarvitsee myös raivata lisää peltoalaa.

Hyönteispölytys ei vain lisää satojen määrää, vaan myös parantaa sadon laatua merkittävästi. Rypsillä ja rapsilla siementen öljypitoisuus suurenee, ja hedelmä- ja marjakasveilla laatu paranee, marjat suurenevat, ja vitamiinipitoisuus kasvaa entisestään. Lisäksi on osoitettu, että näiden tuotteiden kauppakelpoisuus ja säilyvyysaika paranevat, todetaan Duodecim-lehden kirjoituksessa viitaten asiasta tehtyyn tutkimukseen.

Pölyttäjien vähentyminen ja ruoan niukkuus on hankala yhtälö, kun samalla väestömäärä kasvaa. Pölyttäjäpula vaikuttaa ravinnon tuotantoon ja ruuan saatavuuteen ainakin neljällä tavalla: sadot pienenevät, satovaihtelut lisääntyvät, tuotteiden laatu heikkenee ja ruokahävikki kasvaa.

Valosaaste sekoittaa pölyttäjien pään

Valosaasteeksi määritellään keinovalo, joka on häiritsevää tai jopa haitallista. Tällaisia ovat esimerkiksi koriste- ja mainosvalot, taivaalle sojottavat ulkovalot tai häikäisevät auton ajovalot. Yölamppujen hämäämistä hyönteisistä tehtyjen tutkimusten mukaan jopa kolmannes niistä kuolee aamuun mennessä joko uupumukseen tai altistuessaan kirkkaassa valossa pedoille.

Valosaaste vaikuttaa hyönteisiin siten, että se saa ne menettämään suunnistuskykynsä. Meistä jokainen on varmasti nähnyt, kuinka valo houkuttelee iltaisin hyönteiset pörräämään sen ympärillä. Vallalla olevan teorian mukaan perhoset luulevat, että lamppu on kuu, jonka valon perusteella ne ovat oppineet suunnistamaan. Valo sekoittaa niiden aikeet.

Turhien valojen sammuttaminen onkin yksi suurimpia tekoja hyönteisten ja siten myös pölyttäjien hyväksi. Hyönteisiltä nimittäin puuttuu täysin sopeutumiskyky keinotekoiseen valoon. Erityisen haitallista se on noin puolelle maailmassa esiintyvistä hyönteisestä, jotka ovat luontaisesti yöaktiivisia. Yksinkertaisin keino onkin joko sammuttaa kaikki ylimääräiset valot pimeän aikaan tai kytkeä ne liiketunnistimeen, jolloin valot toimivat vain tarvittaessa.

Vaatteetkin tarvitsevat pölyttäjiä

Meistä jokainen tarvitsee sekä ruokaa että vaatteita. Yksi yllättävä sektori, johon pölytys vaikuttaa suuresti, on vaateteollisuus. Esimerkiksi puuvilla on hyönteispölytteinen kasvi, joka kilpailee ruuantuotannon kanssa samasta peltoalasta niissä maissa, joissa sen kasvatus on mahdollista.

Puuvilla on 43 prosentin osuudella yksi suosituimmista kuiduista vaateteollisuudessa. Tietyt puuvillalajikkeet eivät edellytä hyönteispölytystä lisääntyäkseen, mutta nekin hyötyvät ratkaisevasti hyönteisten läsnäolosta, sillä ne parantavat sadon määrää ja laatua noin 10 prosenttia. Tällä hetkellä puuvillan tuotanto käyttää suuret määrät vettä, viljelyalaa, lannoitteita sekä torjunta-aineita.

Pölytykseen tukeutuva luomupuuvillan tuotanto voikin olla vaihtoehto intensiiviselle tehotuotannolle. Siinä torjunta-aineet on korvattu biologisilla torjuntakeinoilla. Vaikka on jo olemassa muuntokuituja, joiden kehittämisessä ollaan pitkällä, niiden skaalautuvuus ei valitettavasti vielä riitä toistaiseksi suurille yleisöille tai massatuotannolle. Koko maailman mittakaavassa luonnonmukaisesti viljellyn puuvillan osuus koko puuvillan tuotannosta on 0,7 prosenttia.

Mitä kehitystä alalla on nähtävissä?

Yhdysvalloissa mehiläisten valjastaminen pölytykseen on huomattavasti pidemmällä kuin Euroopassa. Mehiläispölytyksellä hoidetaan täysin esimerkiksi manteliviljelmien pölytys. Yksi mielenkiintoisempia esimerkkejä on kuitenkin ollut kaivostyölaisten kouluttaminen mehiläistarhaajiksi. Uudelleenkoulutus on mahdollistanut työttömäksi jääneille mainareille lisäansioiden tienaamisen hunajan myynnillä, mikä on tuonut hyvin tervetulleen lisän paikallistalouteen.

Maaliskuussa saimme lukea uutisen norjalaisesta yrityksestä, jonka tiimi voitti tämän vuoden Nordic SAS Hackathonin. He onnistuivat murtamaan niin sanotun “mehiläistanssin” koodin, joka on mehiläisten välinen viestinnän muoto. Tanssin avulla ne jakavat tietoa ravintopaikkojen sijainnista. Tämä on korostetun tärkeää, sillä mehiläisten ravintopaikkojen määrä on suhteellisesti vähentynyt samalla, kun luonnon monimuotoisuus on vähentynyt.

Suomalaiset suunnannäyttäjät

Vaikka pölyttäjien tilanne on Suomessakin haastava, meiltä löytyy kuitenkin kunnianhimoisia ja tuloksekkaita kokeiluja aiheen parissa.

Saara Kankaanrinnan ja Ilkka Herlinin omistamalla Qvidjan maatilalla kokeillaan, miten ruokaa ja energiaa voidaan tuottaa niin, että samalla sidotaan hiiltä ja kierrätetään ravinteita. Tilan toiminta on luonut ihanteellisen ympäristön pölyttäjiä ja monimuotoisuutta ajatellen. Myös viheralueita kunnostetaan niin, että monimuotoisuus tulee huomioiduksi. Tilan rakennussuunnitelmissa on otettu huomioon muun muassa perhosten lentoreitit.

Akaan kaupunki tunnetaan Suomen hunajapääkaupunkina. Kaupungin koko taajama-alue on katettu pölyttäjätarhoilla, jotka lisäävät alueen monimuotoisuutta ja varmistavat mahdollisimman korkean sadon niin määrällisesti kuin laadullisestikin. Akaassa koko kaupunkialue on pyritty kattamaan pölyttäjillä, ja yksityisomistuksissa olevia kaupunkitarhoja on 40. Yhteensä näissä tarhoissa elää yli 20 miljoonaa lauhkealuontoista italialaisrotuista mehiläistä.

Huhtikuun alusta Akaa on myös näyttänyt kaupan katolta seurattavaa Mehiläisliveä mehiläispesän tapahtumista. Pesän hoitamisesta vastaa Risto Niilimäki, joka on Akaan kaupunkimehiläistarhauksen isä. Akaa myös suosii paikallista hunajaansa liikelahjoina.

Miten minä voin auttaa?

Turvaamalla nykyistä pölyttäjien kantaa Suomi voi monilla tavoin lisätä tuotantokapasiteettiaan niin ammatti- kuin kotiviljelyssäkin. Me voimme myös merkittävästi lisätä pölyttäjien kantaa ja kartuttaa niistä tietoa erilaisilla tutkimuksilla.

Toistaiseksi yksikään suomalainen ammattitutkinto ei sisällä pakollista tutkinnon osaa pölyttäjien tärkeydestä, ellei sitten satu opiskelemaan mehiläistarhaajaksi maatalouden ammattitutkinnossa. Pölyttäjien roolin tärkeys jää siten korostumatta riittävästi, emmekä voi syyllistää siitä ammatinharjoittajia. Näen kuitenkin, että tässä voisi olla syväkin kuilu täytettävänä usean ammattiryhmän välillä. Monen, hyvin kriittisenkin, ammattiryhmän läheinen yhteistyö on tulevaisuuden Suomen kannalta tärkeää, mikäli haluamme säilyttää asemamme itsenäisenä ja hyvinvoivana valtiona.

Jokaisella meistä on merkittävä rooli pölyttäjien turvaamisessa, olimmepa sitten missä tahansa yhteiskunnallisessa asemassa. Meillä kaikilla on samat perustarpeet, joihin pölyttäjien merkitys kolahtaa joka kerta, kun laitamme ruokaa suuhumme ja puemme yllemme vaatteet.

Kirjoittaja on tehnyt kauppatieteiden alan lopputyönsä mehiläistarhauksen tuomasta taloudellisesta lisäarvosta suomalaiselle maataloudelle Estonian Business Schoolissa.