Kyllä meidän takapihallemme – Hyödynjako ja omistajuuden tunne tuulivoimahankkeissa

Sitran ”Kyllä meidän takapihallemme” -hankkeessa etsitään ratkaisuja siihen, miten paikallisyhteisön yhteiskehittelyä, yhteispäätösmenettelyjä ja hyödynjakomalleja voitaisiin parantaa kestävän hyvinvoinnin edistämiseksi. Tavoitteena on edistää Suomessa sellaista päätöksentekoa, joka huomioi paremmin paikallisten vakio- ja kesäasukkaiden, yritysten ja hallinnon tarpeet yhtä aikaa. Muualla Euroopassa on jo hyviä ratkaisuja, joista Suomessakin voidaan ottaa mallia.

Kun lähiympäristöön aiotaan rakentaa vaikkapa tuulivoimala ja asukkaat alkavat vastustaa sitä, on kyse ilmiöstä nimeltä NIMBY. NIMBY tulee sanoista Not In My BackYard, ei minun takapihalleni. Termillä tarkoitetaan lähialueelle suunniteltujen, epämiellyttäviksi koettujen rakennushankkeiden vastustamista.

Viime vuosina NIMBY:n vastareaktioksi on noussut YIMBY (Yes In My BackYard), kyllä minun takapihallani. Ilmiö tarkoittaa sitä, että haittavaikutukset hyväksytään, jos rakennushanke edistää yleistä hyvää tai edesauttaa laajempien ongelmien ratkaisemista. Toisin sanottu: rakennushanke on saavuttanut sosiaalisen hyväksyttävyyden. Esimerkiksi Saksassa paikalliset asukkaat voivat perustaa omia tuulivoimaosuuskuntia tai hankkia osuuksia läheisistä tuulivoimaloista ja saada näin tuloja lähimyllyjen tuottamasta sähköstä. Tämä on viime vuosina osoittanut erittäin toimivaksi malliksi – noin 35 % Saksan tuulivoimaloista on kansalaisten omistuksessa.

Empiiriset tutkimukset ovatkin näyttäneet, että kansalaistuulivoimaloiden sosiaalinen hyväksyttävyys on yleisesti korkeampi kuin teollisten tuulivoimaloiden. Tälle on useampi syy: omistuksen kautta kansalaiset pystyvät vaikuttamaan tuulivoimalaan liittyvään päätöksentekoon sekä hyötyvät suoraan taloudellisesti.

Kuinka hyväksyttävyys myös teolliselle hankkeelle?

Teolliselle hankkeelle vastaavan hyväksyttävyyden saavuttaminen on haastavampaa, koska sijoittaja ei ole osa paikallista yhteisöä eikä välttämättä pysty tarjoamaan paikalliselle yhteisölle omistusmahdollisuutta. Sopivan hyödynjakomallin sekä osallistavan päätöksentekoprosessin kautta on kuitenkin mahdollista luoda omistajuuden tunne. Omistajuuden tunne tarkoittaa tässä kontekstissa, että paikalliset kokevat voimalat omakseen, kun heille on annettu mahdollisuus vaikuttaa hankkeeseen ja hyötyä siitä. Tämän pystyy käytännössä toteuttamaan monella eri tavalla, kunhan ihmisten on mahdollisuus kokea hankkeet reiluiksi, avoimiksi ja oikeudenmukaisiksi.

Yksi mielenkiintoinen vaihtoehto on luovuttaa isosta hankkeesta yksi voimala paikallisen yhteisön omistukseen. Skotlannissa Fintryin kylä on esimerkki tästä. Vuonna 2003 brittiläinen tuulivoimayrittäjä antoi paikalliselle yhteisölle mahdollisuuden osallistua 15 tuulivoimalan hankkeeseen. Tuulivoimalasta saatuja voittoja on käytetty kylän talojen lämpöeristämiseen. Näin tuulivoiman taloudellisista hyödyistä on tullut osa paikallisen yhteisön arkea.

Tämä esimerkki näyttää, että tuulivoimalan omistuksen voi käsittää myös laajemmin – vaikka asukkaat omistavat laillisesti vain pienen osan koko hankkeesta, heillä on kuitenkin vahva tunne omistajuudesta, koska koko kyläyhtiö jakaa tuulivoimalan hyödyt. Tämä esimerkki mainitaan skottilaisessa tutkimuksessa, jossa vertaillaan eri omistusmallien sosiaalista hyväksyttävyyttä, Fintry mainitaan esimerkkinä vahvasta omistajuuden tunteesta. 1

Metsästystorneja, jalkapallokenttiä, omenapuita tai lämpöeristyksiä – vaihtoehtoja hyödynjakoon on monia. Kyse on lähinnä paikallisten tarpeista. Esimerkiksi pohjoissaksalainen kylän Reußenkögen asukkaat omistavat yhdessä kunnan kanssa useamman tuulivoimalan – näiden voimaloiden voitoilla on rahoitettu 12 km pyöräteitä ja laajakaistayhteydet koko kylälle sekä kunnostettu urheiluhalli ja patoja.

Tuulivoimaloiden ansioista kunta pystyi lupaamaan kylän perheille 200€ tukea per lapsi vuodessa. Teollisilla tuulivoimahankkeilla ei toki ole mahdollista rahoittaa paikallisten tarpeita yhtä vahvasti kuin kansalaisten omilla tuulivoimaloilla, mutta jonkinlainen hyödynjakomalli voi lisää voimaloiden sosiaalista hyväksyttävyyttä merkittävästi.

Sitran hankkeessa on myös kartoitettu uudenlaisia verkkopalveluja, jotka mahdollistavat osallistavan päätöksenteon uusien työkalujen avulla. Esimerkiksi tuulivoimahankkeen yhteydessä voisi hyödyntää joukkorahoituspalveluja, joita Suomestakin löytyy jo useampi.

Hyödynjaon ja osallistavan päätöksenteon voi toteuttaa monella eri tavalla – oikea tapa löytyy keskustelusta pakallisen yhteisön kanssa.

www.sitra.fi/oma-energia
www.brickstarter.org

1 Warren, Charles R. / MacFadyen, Malcolm 2010: Does community ownership affect public attitudes to wind energy? A case study from south-west Scotland. In: Land Use Policy 27, pp.204–213.