Mikä on ihminen?

Kansalaisuuden saanut robotti Sophia kiertää maailmaa vastailemassa toimittajien kysymyksiin. Meistä kertyy valtavasti dataa erilaisiin palveluihin, ja tätä dataa hyödynnetään monenlaisessa vaikuttamisessa. Geenimuokkauksen ja implanttien avulla innokkaimmat biohakkerit pyrkivät pidentämään elämäänsä ja saamaan uusia kykyjä. Yuval Hararin suursuosion saaneen kirjan otsikkona on Homo Deus ja sisältönä varoitus hyödyttömien luokan syntymisestä ja ihmisen muuttumisesta kyborgiksi.

Edellä mainitut esimerkit voidaan tulkita signaaleiksi siitä, että käsitystämme siitä, mikä on ihminen, haastetaan usealta suunnalta. Heikkojen signaalien yksi ominaisuus onkin niiden kyky tuoda esiin oletuksia, joita emme muuten haastaisi. Yksi tällainen oletus on se mikä oikeastaan on ihminen tulevaisuudessa – ja miten tulevaisuuden ihminen käyttäytyy, millainen hän on?

Eniten signaaleja löytyy ihmisen teknologisesta evoluutiosta, eli siitä miten ihminen voi kehittää itseään teknologian avulla. Toisaalta tämä on aiheuttanut myös vastareaktion, jossa korostuu ihmisen kehollisuus, yksinkertaistavien mieli-keho kategorisointien vastustus ja ihmisten välinen kontakti. Oman kokonaisuuden muodostavat myös signaalit, joissa korostuu avoimuus erilaisille uskomuksille ja ihmiselämän ylittäminen muilla kuin teknologian keinoilla. Yhdessä nämä muodostavat melko monipuolisen kuvan tulevaisuuden ihmisistä.

Ihmisen teknologinen evoluutio

Teknologia on aina muuttanut ihmistä ja antanut tälle uusia kykyjä. Tämän hetken signaalit kertovat erityisesti ihmisen olemuksen muokkaamisesta teknologialla kolmella tavalla: geeni- ja biomimuuntelu, kyborgius ja ihmisen digitalisointi.

Synteettisen biologian kehitys, erityisesti CRISPR-menetelmä (helppo ja halpa tapa muokata geenejä), on luonut uutta innostusta geenimuuntelua kohtaan. Harari argumentoi, että vaikka geenien muokkaus alkaisikin ”virheiden korjaamisesta”, historiallisesti siitä on usein siirrytty ihmisen kyvykkyyksien parantamiseen. Tämä on myös useiden transhumanistien päämäärä: ylittää ihmisen tämän hetkiset rajat, olivat ne sitten ruumiissa, mielessä tai yhteisössä.

Ihmisen käyttäytymistä ja terveyttä voidaan muokata myös mikrobiomin kautta. Suoliston ja ihon bakteerikantaa ja muita mikro-organismeja muuttamalla voidaan mahdollisesti vaikuttaa esimerkiksi liikalihavuuteen ja autismiin. Tämä tarjoaa paitsi uusia hoitomuotoja, myös kyseenalaistaa käsityksen ihmisestä erillisenä olentona – sen sijaan ihminen on eri organismien muodostama verkosto, holobiontti.

Ihmistä voi muokata myös kyborgin suuntaan, eli lisätä erilaisia implantteja ja laitteita, jotka luovat ihmiselle uusia kykyjä. Esimerkiksi taiteilija Neil Harbisson on lisännyt päähänsä sensorin, joka muuttaa ultraviolettivalon äänisignaaleiksi, jolloin hän voi kuulla ultraviolettivaloa. Arkisempi esimerkki ovat implanttijuhlat, joissa voi ottaa ihon alle pienen mikrosirun, joka toimii esimerkiksi avaimena ja junalippuna. Pidemmälle ihmisen ja koneen välisen vuorovaikutuksen pyrkii viemään esimerkiksi Neuralink, jonka tavoitteena on nopean tiedonsiirron mahdollistaminen aivojen ja tietokoneen välillä. Kyborgikehittelyissä kysymys on siis ihmisen laajentamisesta teknologian suuntaan, vähän samalla tavalla kuin holobiontti-termi vie huomion ihmisen ja muiden organismien muodostamaan kokonaisuuteen.

“

Kyborgikehittely on ihmisen laajentamista teknologian suuntaan.

Oma kehityskulkunsa on ihmisen digitalisointi. Digitaalisilla alustoilla ihminen näyttäytyy datapisteinä, digitaalisena profiilinaan. Käyttäytymisemme verkossa kerryttää jatkuvasti digitaalista profiiliamme, ja muutama yritys pyrkii tekemään tämän datan pohjalta digitaalisen kopion ihmisestä. Tällainen kopio voi sitten jatkaa elämistään henkilön kuoltua ja vaikkapa päivittää sosiaalista mediaa. Ihmisinä esiintyviin algoritmeihin törmää arkisemmin erilaisissa asiakaspalvelutilanteissa. Algoritmit eivät tosin ole enää vain tekstiin rajoitettuja chatbotteja, vaan osaavat myös puhua.

Yksi ihmisen digitalisointia ohjaava tulevaisuuskuva on ajatus tietoisuuden lataamisesta tietoverkkoon tai vähintään jonkinlaisen tietoisuuden simulointi. Koska simulaatiossa pystyisi oletettavasti myös nopeuttamaan aikaa, tällaisista simuloiduista tietoisuuksista on visioitu myös eräänlaisia innovaatiotehtaita. Varjopuolena ihmisen digitalisoinnissa on mm. se, että ihminen litistetään datakseen, jolloin hukataan kaikki se mitä ei ole digitoitu tai ei edes voida digitoida.

“

Onko ihminen vain verkkoaktiviteettinsa summa?

Ihmisen teknologinen evoluutio on eri muodoissaan vahvasti teknologialähtöinen ajatus. Ihmisen ajatellaan sopeutuvan muuttuvaan ympäristöön sulautumalla tiiviimmin yhteen teknologian kanssa tai siirtymällä bitteinä täysin teknologiseen ympäristöön. Rivien välissä on myös ajatus siitä, että muodostuu erilaisia ihmisryhmiä: kyborgeja, geenimuokattuja, digitaalisia avatareja ja kelkasta pois pudonneita. Huomiota kannattaa kiinnittää eritoten siihen, kuka teknologian omistaa ja kenellä on pääsy sen käyttäjäksi.

Kun tietoa meistä itsestämme on saatavilla jatkuvasti enemmän, kannattaa pohtia myös kuinka tätä tietoa käytämme. Luotammeko enemmän älylaitteiden ja algoritmien arvioon fyysisestä tilastamme kuin tuntemukseemme omasta kehostamme, vai osaammeko yhdistää molemmat? Entä kun saamme lisää tietoa geeneistämme ja erilaisista riskitekijöistä? Osaammeko suhtautua itseemme ja muihin ihmisinä vai datana?

Vastareaktio teknologialle

Ajatukset teknologisesta evoluutiosta ja toisaalta digitaalisten laitteiden ja palveluiden suhteellisen nopea yleistyminen aiheuttavat myös vastareaktioita. Visiot internetin ihmiset yhdistävästä voimasta eivät ole toteutuneet. Sen sijaan teknologian koetaan eristävän ihmiset toisistaan. Olemme ”yksin yhdessä”, kuten Sherry Turkle kuvaa kirjassaan.

Vastareaktio näkyy toisaalta pyrkimyksenä oppia elämään teknologian kanssa, toisaalta ihmisen kehollisuuden ja yhteisöllisyyden korostamisena. Tasapainoa teknologian ja muun elämän välillä haetaan esimerkiksi menemällä laitteettomille retriiteille tai hakeutumalla terapiaan nettiriippuvaisuuden takia. Jotkut pakenevat sähkömagneettista säteilyä kokonaan.

On myös merkkejä siitä, että laitteettomuus ja verkosta irti oleminen on uutta luksusta. Näyttäisi siis syntyvän uusi digikuilu: sen lisäksi että jotkut eivät pääse tietoverkkojen ja digitaalisten palvelujen ääreen, joillain toisilla ei ole varaa olla käyttämättä niitä. Sosiaalisesta mediasta ja muista tietovirroista irrottautuminen säännöllisesti on tärkeää aivojen terveyden kannalta – tarvitsemme tylsiä hetkiä palautuaksemme.

“

Laitteettomuus ja verkosta irti oleminen on uutta luksusta.

Vastareaktiossa teknologian nähdään pikemminkin eristävän ihmisiä toisistaan kuin vievän ihmiskuntaa kohti uutta olemisen muotoa. Teknologian sijaan (tai sen avustamana) katse suuntautuu yhteisöllisyyteen ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Esimerkiksi Team Human podcastissa korostetaan kuinka ihmiset voivat yhdessä ratkaista viheliäisiä ongelmia ja tehdä vastarintaa näennäisen vääjäämättömästi etenevälle teknologialle. Ihminen on osa yhteisöä. Tällöin se, mikä on ihminen, määrittyy erityisesti muiden ihmisten ja yhteisön kautta.

Jos teknologisessa evoluutiossa huomio kiinnittyi ihmisen muokkaamiseen, yhteisöllisyyttä korostavassa näkemyksessä pyritään muokkaamaan ihmisen ympäristöä. Millaisissa yhteisöissä tai yhteiskunnassa halutaan elää? Mikä on teknologian rooli niissä? Vastauksia on monia vaihdellen täysin sähköttömän yhteisön ja hyperkonnektiivisen yhteiskunnan välillä. Yhteistä niillä on se, että toimijuus on teknologian sijaan ihmisellä, eli ihmiset määrittävät sen millaiseksi tulevaisuus muovautuu.

Vastareaktiona voidaan nähdä myös vapaamielisyys erilaisten uskomusten suhteen. Ihmisyyden ja maailman rajojen etsiminen näkyy esimerkiksi noituuden suosiona ja enkeli- tai yksisarvishoitoina. Suhde kuolemaan mietityttää entistä enemmän, mutta uskonnosta ei koeta löytyvän riittäviä vastauksia. Kuolemantaidon valmentaja auttavat kohtaamaan kuoleman ja itsemurhakone automatisoi eutanasian. Vapaamielisyys uskomusten suhteen ja kokemuksen korostuminen johtaa toisaalta merkityksellisyyden korostamiseen, ja toisaalta tieteellisen tiedonhankinnan merkityksen pienenemiseen.

Työkalu: Tulevaisuusoletusten haastaminen

Kysymys ”mikä on ihminen” on yksi esimerkki tulevaisuusoletusten haastamisesta. Tässä työkalu muiden tulevaisuusoletusten tunnistamiseen ja haastamiseen.

Tee näin:

• Kerää joukko signaaleja, jotka mielestäsi haastavan nykytilannetta
• Mieti minkä tulisi olla toisin maailmassa, jossa signaalien kertomat asiat olisivat arkipäivää. Toisin sanoen minkä asian muutoksesta signaali kertoo?
• Mieti mitkä ovat muutoksen taustalla olevat oletukset. Keskity erityisesti sellaisiin asioihin, joita ei yleensä haasteta, esimerkiksi teknologian kehityssuunta, ihmisten asenteet ja tavat, talouden toimintaperiaatteet tai se mitä pidetään hyväksyttävänä ja normaalina.
• Muodosta oletuksen haastava kysymys, esimerkiksi ”mikä on…?” tai ”mitä tarkoitamme…?”

Tulevaisuuspakissa on tulevaisuusoletusten haastamiseen tarjolla myös kriittiseen kerrosanalyysiin perustuva harjoitus. Tulevaisuuspakin etusivulle pääsee tästä.

Työkalu: Tulevaisuuden ihminen

Tulevaisuuksia voi avartaa myös kuvittelemalla millainen olisi tulevaisuuden ihminen ja millaista hänen arkensa olisi tulevaisuudessa.

Tee näin:

• Valitse jokin heikko signaali. Voit valita esim. täältä
• Mieti mistä signaalissa on kyse ja millainen olisi maailma, jossa sen kuvaama asia olisi arkipäivää.
• Kirjoita lyhyt tarina tulevaisuuden ihmisen yhdestä arjen hetkestä tulevaisuudessa:
  • Keksi henkilölle nimi ja ikä ja halutessasi muita tietoja, esimerkiksi asuinpaikka, perhe, ammatti.
  • Kirjoita kuvaus yhdestä arjen tapahtumasta, esimerkiksi ruokailu, liikkuminen, harrastus, kaupassa käynti…
  • Liitä signaali mukaan tarinaan jollain tavalla.
• Jaa tarinasi muiden kanssa. Jos olette tehneet pohdintoja useamman ihmisen voimin, ja jokainen on laatinut tarinan tulevaisuuden ihmisestä, miettikää, miten nämä tulevaisuuden ihmiset olisivat vuorovaikutuksessa keskenään.