Podcast

2 min

Miltä tuntuu ratkaista viheliäisiä ongelmia?

Maailma ja edessämme olevat ongelmat monimutkaistuvat. Tulevaisuuspodcastin 21. jaksossa selvitetään, miltä näyttää ja tuntuu viheliäisiä ongelmia ratkovan ryhmän arki.

Kirjoittaja

Jukka Vahti

Johtava asiantuntija, Ennakointi ja koulutus

Julkaistu

04.11.2021

Miten lähestyä ongelmia, joita ei voi “ratkaista” oikein tai väärin kuten ristisanatehtäviä? Miten saada eri alojen asiantuntijat ensin puhumaan samaa kieltä ja sen jälkeen vielä erilaiset persoonat toimimaan tehokkaasti yhdessä yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi?

Näitä kysymyksiä käsitellään Hyvää huomista -tulevaisuuspodcastin 21. jaksossa, jossa puhumme siitä, miltä tuntuu ratkaista viheliäisiä ongelmia. Jaksossa vieraina ovat johtava asiantuntija Riina Pulkkinen Sitrasta, tutkija Satu Rekonen Aalto-yliopistosta sekä viestintäjohtaja Pieta Jarva Baltic Sea Action Groupista. Jakson juontavat Jukka Vahti ja Anna Solovjew-Wartiovaara Sitrasta.

Löydät jakson sisällön litteroituna tämän artikkelin lopusta tai tämän linkin kautta.

Keskustelu pohjautuu vastikään julkistettuun Aalto-yliopiston tutkimukseen, jossa seurattiin neljää viheliäisten ongelmien parissa työskentelevää tiimiä seitsemän kuukauden ajan. Tiimit osallistuivat Sitra Lab -koulutusohjelmaan, jossa etsittiin kokeilujen avulla luontopohjaisia ratkaisuja kaupungistumisen haasteisiin. Tiimien jäsenet edustivat yhteiskunnan eri sektoreita ja eri aloja.

Aineistoa kerättiin havainnoimalla valittuja tiimejä ensimmäisen koronapandemiavuoden 2020 aikana. Havainnointiaineistoa kertyi yli 220 tuntia. Tämän lisäksi tutkijat tekivät yhteensä 35 haastattelua. Lue lisää tutkimuksesta täältä.

Tulevaisuus ei tapahdu, se tehdään. Sitran Hyvää huomista -tulevaisuuspodcast kertoo, mihin olemme menossa ja miten voimme vaikuttaa huomisen maailmaan jo tänään.

Voit kuunnella jakson painamalla tämän jutun yläpuolella olevaa play-nappia. Podcastin uudet jaksot sekä aiheita taustoittavat artikkelit löydät osoitteesta www.sitra.fi/tulevaisuuspodcast. Voit tilata ja kuunnella podcastia myös Spotifyssa ja Apple Podcasteissa, mistä se löytyy mm. hakusanoilla ”hyvää huomista”.

Twitteristä meidät löytää hastagilla #tulevaisuuspodcast

Tervetuloa tilaamaan podcast, kommentoimaan, kysymään ja keskustelemaan! (Otamme mieluusti vastaan palautetta myös sähköpostiosoitteessa tulevaisuuspodcast@sitra.fi)

AIHEET

Tulevaisuuspodcast

Tulevaisuuspodcast tarkastelee maailmaa muuttavia ilmiöitä ennakoinnin ja tulevaisuuden näkökulmista.

Jakson tekstilitterointi

Jukka Vahti [00:00:10]: Terve taas, tässä jälleen tauon jälkeen Hyvää huomista tulevaisuus podcast juuri sinun korvissasi pitkästä aikaa. Olen edelleen Jukka Vahti Sitrasta mutta muuten tästä jaksosta alkaen tässä podcastissa puhaltavat uudet tuulet, että en enää juonna jaksoja yksin vaan täällä on muitakin äänessä. Tällä kertaa olen saanut kaverikseni Annan, Anna Solovjew-Wartiovaaran. Hei Anna.

Anna Solovjew-Wartiovaara [00:00:40]: Moi.

Jukka Vahti [00:00:41]: Mikä sinulla on fiilis nyt hypätä Tulevaisuus podcastin puikkoihin?

Anna Solovjew-Wartiovaara [00:00:46]: Todella jännittävää ja todella innostavaa. Hienoa päästä pöyhimään tulevaisuusaiheita yhdessä.

Jukka Vahti [00:00:55]: Nyt kun sait äänen auki niin kerrotko saman tien, mistähän tässä jaksossa mahtaa olla kysymys?

Anna Solovjew-Wartiovaara [00:01:03]: Tällä kertaa päästään puhumaan muutoksen tekemisestä ja muutoksen tekemisestä viheliäisten ongelmien ajassa. Minkälaista osaamista ja yhteistyötä se meiltä vaatii ja miltä tuntuu muutoksen tekeminen.

Jukka Vahti [00:01:19]: Näin tehdään ja tässä jaksossa askelmerkit ovat sellaiset, että aluksi jutellaan johdannoksi Sitran johtajan asiantuntija Riina Pulkkisen kanssa mistä tässä kaikessa oikeastaan onkaan kysymys. Ja vähän myöhemmin meillä vieraiksi ääneen pääsevät tutkija Satu Rekonen Aalto yliopistosta ja viestintäjohtaja Pieta Jarva Baltic Sea Action Groupista.

Anna Solovjew-Wartiovaara [00:01:48]: Ja tänään puhutaan suurista, monimutkaisista, vaikeista ongelmista ja kuinka niihin voi yrittää yhdessä löytää ratkaisuja. Mutta jos ei ihan heti hypätä syvään päähän vaan kysytään aluksi, minkälaista arjen ongelmaa olet viimeksi yrittänyt ratkaista ja millaisia tuntemuksia siinä heräsi Riina?

Riina Pulkkinen [00:02:11]: Olen yrittänyt ratkaista meidän sisustusongelmaa. Muutimme keväällä ja kaikki jotka ovat muuttaneet vähän aikaa sitten, niin tietää varmaan, että se pitää sisällään sen, että kumuloituu aika paljon erilaisia töitä mitä täytyy sen jälkeen hoitaa. Ja olen yrittänyt erityisesti ratkaista kuinka olohuoneeseemme saadaan järkevä sohva ja tv-taso oikeaan kohtaan ja tämän kaltaisia. Mietin, mitä tunteita, niin ainakin se on vaatinut kärsivällisyyttä ja yllättävästi myös suunnitelmallisuutta. Ettei aina keksi uusia asioita vaan pitäytyy myös vanhoissa ja mitä on jo sovittu jossain kohtaa.

Anna Solovjew-Wartiovaara [00:03:00]: Elämme yllätysten ajassa ja haluaisinkin kysyä pöytäseurueelta mitä yllättävää, outoa, ehkä jopa pöyristyttävää olette huomanneet viime aikoina? Onko heikkoja signaaleja osunut teidän kiikareihinne? Riina?

Riina Pulkkinen [00:03:16]: Voin ottaa heikon signaalini Sannalta joka on kollega Sitrasta ja hän postasi vähän aikaa sitten suunnitellusta tv-ohjelmasta jonka nimi on The Activist. Ja kun me muutoksentekijyydestä puhutaan, niin siinä on kyse ex-factoryn tyylisestä, mutta aktivismille. Ja mikä siinä oli ehkä kiinnostavaa oli se, että ai, tällaisestakin voi tehdä viihdettä. Mutta myös se, että se päädyttiin perumaan. Se ei toiminutkaan enää siihen aktivismiin että siinä kilvoitellaan toisiaan vastaan. Vaan nyt siinä lähti käsikirjoitus pöydälle takaisin, se koko konsepti. Sen jälkeen kun se x-factor touhu ei toimikaan aktivismiin. Se oli minusta kiinnostavaa.

Anna Solovjew-Wartiovaara [00:04:03]: Mielenkiintoista, entäs Jukka?

Jukka Vahti [00:04:05]: Heikkoa signaalia tai yllättää. Ehkä aikaisempaan ongelmanratkaisukysymykseen liittyen, niin minäkin olen muuttanut vastikään. Ja yksi ongelmahan sinä kohdassa on se, että yleensä tarvitaan uusia huonekaluja ja valaisinta kattoon ja näin. Luulin muuttaneeni kaupungin keskustaan ja muutinkin. Mutta havaitsin, että valaisimia ja muita, niitähän ei mistään kaupoista kaupunkikeskustassa saa. Vaan pitäisi lähteä automarketteihin tai Prismaan tai muihin alan liikkeisiin. Niin tämä oli minulle yllättävä, ei enää niin heikko signaali, mutta yllättävää. Ja viime aikoina ongelmanratkaisu esimerkki.

Anna Solovjew-Wartiovaara [00:04:47]: Minun heikko signaalini liittyy ehkä vähä Riinan heikkoon signaaliin. Yhdysvalloissa parissakin yrityksessä toinen taisi olal Base Camp, on kielletty yhteiskunnallisista ja poliittisista aiheista keskustelu. Ja tämä on minusta todella mielenkiintoista, koska mihin tehdään raja, miten pystytään ylipäätään muuttamaan mitään työpaikoillakaan jos ei voida keskustella yhteiskunnallisista asioista. Niin jotain outoa siinä ehkä on omaan korvaani.

Jukka Vahti [00:05:20]: Meillä on tässä jaksossa aiheena, etsimme vastausta kysymykseen miltä tuntuu ratkaista viheliäisiä ongelmia. Ja jos lähdetään perinteisesti käsitteen määrittelyllä liikkeelle niin Riina, kiinnostaisi kuulla mikä on oikeastaan on viheliäinen ongelma ja toiseksi miksi niistä puhutaan nykyisin niin paljon. Eikö maailma aikaisemmin ollut monimutkainen vai mistä tässä on kysymys?

Riina Pulkkinen [00:05:47]: Viheliäinen ongelma on, puhutaan hyvin monimutkaisista, usein yhteiskunnallisista ongelmista joita on todella vaikea ratkaista. Ja niihin ei oikeastaan ole ratkaisuja. Ehkä toinen olennainen huomio on siinä se, että niitä on usein myös vaikea määritellä. Niihin liittyy erilaisia arvoja ja näkemyksiä. Ja se myös vaikuttaa siihen, miten ajattelemme, mikä on oikeastaan viheliäinen ongelma. Kyllä maailma on varmasti ennenkin ollut monimutkainen, mutta ehkä tässä asioiden yhteen kytkeytyneisyys jatkuvasti korostuu ja se tekee niiden ratkaisemisesta myös monimutkaisempaa ja hankalampaa. Ja ehkä niistä sillä tavalla tulee myös vieläkin viheliäisempiä.

Jukka Vahti [00:06:37]: Sitra Lab on oman määritelmänsä mukaan Sitran oma tulevaisuuslaboratorio ja kehittäjäyhteisö. Niin mietin sellaisten näkökulmasta, jotka eivät ole Sitra Labista koskaan kuulleetkaan, kun meillä kuitenkin tässä yhteiskunnassa on kaikennäköisiä yliopistoja ja tutkimuslaitoksia ja toisaalta esimerkiksi ministeriöissä ihan päätoimisesti myöskin pohditaan sitä, miten maa makaa. Ja yritetään kehittää lainsäädäntöä erilaisiin haasteisiin. Niin mihin tulevaisuuslaboratoriota tarvitaan?

Riina Pulkkinen [00:07:14]: Se on erinomaisen hyvä kysymys ja se ehkä miten ajattelemme ja näemme sen ja kokemuksemme mukaan mikä on tärkeää. On se, että meillä on yhteinen tila, mihin sekä ministeriöitten ihmiset ja vaikka kuntien kehittäjät ja toisaalta myöskin aktivistit taikka kansalaisyhteiskunnan vaikuttajat voi tulla yhteen. Ja yhdessä pohtia sitä, minkälaisia ratkaisuja meillä voisi olla ja myös sitä, että mistä näissä aiheissa oikeastaan onkaan kyse. Aika moni meidänkin nykyisistä haasteista on myös sellaisia, että niissä on kyse siitä, että meillä saattaa olla moneen asiaan jo hiukan ratkaisuja, meillä on moneen asiaan myös resursseja. Mutta kyse on usein siitä, millä saamme toimijat työskentelemään yhdessä ja yhteen. Ja silloin se, että meillä on paikka jossa toisaalta jakaa ja keskustella mutta myös oppia yhdessä, niin on aika tärkeää.

Anna Solovjew-Wartiovaara [00:08:11]: Mikä on ollut vaikeinta, kaikista vaikeinta tässä kun yritetään monialaisia ja monimutkaisia ongelmia ratkaista, mikä on noussut vaikeimmaksi asiaksi siellä.

Riina Pulkkinen [00:08:22]: Listahan on tietysti loputon, koska se on vaikeaa. Mutta kyllähän se, että saamme, voisi sanoa, että ekosysteemihuoneeseen. Se, että saamme kaikkia toimijoita huoneeseen ja keskustelemaan keskenään. Ja että löydämme jokaiselle merkityksellinen ja looginen kulma ja mihin he kokevat, että voivat vaikuttaa. Niin se on yllättävän vaikeaa.

Anna Solovjew-Wartiovaara [00:08:50]: Voitko kertoa ekosysteemistä vähän lisää, mitä tarkoitat sillä?

Riina Pulkkinen [00:08:54]: Tarkoitan sillä sitä, että meillä on esimerkiksi tällä hetkellä Sitra Labin aiheena on demokratian kapeikot ja siihen liittyy se, että meillä on erilaisia ryhmiä, jotka tavoittavat niitä sidosryhmiä, keitä siellä kapeikoissa on. Meillä on ihmisiä jotka pohtii afrikkalaistaustaisten maahanmuuttajien osallistumista ja meillä on toinen ryhmä joka pohtii sitä, millä tavalla vammaisneuvostot saadaan yhteistyöhön viranhaltijoiden kanssa kunnissa. Ja kyse on aina siitä, meidän voi olla helppo saada ryhmä joka työskentelee nyt tässä tapauksessa esimerkiksi vammaisten ja vammaisneuvostojen eteen. Mutta että saamme myöskin luonteva vuoropuhelu kuntiin ja päätöksentekijöiden kanssa. Vaatii aina kaikkia tahoja, sitä tarkoitan ekosysteemillä huoneessa.

Jukka Vahti [00:09:52]: Sanoi, että vaikeiden asioiden lista on pitkä. Tätä tiimityön haastavuutta ja käytännön arkea on selvitetty hiukan tarkemminkin, ja tuoreessa selvityksessä on seurattu tiiviisti toisen Sitra Labin tiimien päivittäistä tekemistä. Juttelemme kohta tähän liittyen selvityksen tekijän ja yhden Sitra Lab tiimiläisen kanssa. Mutta vielä Riinalle kysymys, mikä tässä tuoreessa selvityksessä oli sinulle itsellesi kaikkein kiinnostavin tai yllättävin havainto?

Riina Pulkkinen [00:10:27]: Ehkä, tämä tuntuu todella laimealta, mutta minusta se, että tunnistamme sen muutoksen tekemisen karu arki. Niin se yleisesti ottaen on minusta todella tärkeää. Vaikka me ja moni muu kutsumme ihmisiä työpajaan ja se työpaja on hieno ja mahtava ja sieltä syntyy oivalluksia. Ne ovat tärkeitä hetkiä. Niin siihen liittyy myös todella paljon rutiininomaista ja, niin no, tiimityön arkea. Ja sen esiin nostaminen on minusta itsessään, oli todella tärkeä asia. Ja toinen sellanen, mikä on myös laajemmin tässä, kun elämme tätä jotain kummallista etäaikaa tai olemme siirtymässä sieltä johonkin. Niin se, mikä merkitys on yhteisellä muistilla. Ja sitä, että laitamme sitä johonkin paikkaan kun kaikki olemme etänä jossain. Mutta että meillä on yhteinen, on se tavallinen joku word-tiedosto taikka power pointti taikka joku digitaalinen muistitaulu, niin niiden merkitys.

Jukka Vahti [00:11:42]: Kiitos Riina, ja tähän väliin seuraa yleishyödyllinen tulevaisuustietoisku.

Anna Solovjew-Wartiovaara [00:11:52]: Oletko aina halunnut tulla mestariksi heikkojen signaalien löytämisessä. Nyt se on mahdollista, halpaa ja helppoa. Tee näin. Yksi ota kaveri tai kaveriporukka. Kaksi, pohtikaa yhdessä, mikä asia, ilmiö tai tapahtuma on viime aikoina yllättänyt, pöyristyttänyt, tuntunut naurettavalta tai uskomattomalta. Kolme, miettikää, mitä tapahtuisi, jos signaalista tulisi valtavirtaa. Yrittäkää sijoittaa signaali johonkin arjen tilanteeseen ja paikkaan. Esimerkiksi kotiin tai työpaikalle. Huom, pitäkää aistit auki ja mieli avoinna. Joudutte ehkä haastamaan omia oletuksianne eikä se tunnu välttämättä kivalta. Mutta se kannattaa, saatatte päästä jonkun uuden mahdollisuuden alkulähteelle.

Jukka Vahti [00:12:45]: Jatketaan juttua seuraavien vieraidemme kanssa. Tässä vaiheessa ääneen pääsevät tutkija Satu Rekonen Aalto yliopistolta, tervetuloa Tulevaisuus podcastiin Satu ja viestintäjohtaja Pieta Jarva Baltic Sea Action Groupista, tervetuloa.

Anna Solovjew-Wartiovaara [00:13:02]: Kertoisitteko Satu ja Pieta vielä vähän keitä olette ja millaisessa roolissa olitte mukana tässä Sitra Lab kakkosessa?

Satu Rekonen [00:13:11]: Olen tosiaan Satu, tutkija Aalto yliopistossa ja minua kiinnostaa yhteistyö kun ollaan monitulkintaisen ongelman ympärillä ja luodaan uusia ratkaisuja. Tässä Sitra Labissa olin yksi tutkijoista yhdessä Kari Jalosen kanssa seuraamassa neljän valitun tiimin matkaa läpi koko prosessin.

Pieta Jarva [00:13:33]: Minä olen Pieta Jarva ja mukana Sitra Lab kakkosessa, tiimimme oli turhat nurmikot niityiksi tiimi joka tällaista asiaa tutki ja edisti omassa osuudessaan.

Anna Solovjew-Wartiovaara [00:13:50]: Sitra Labissa yritetään kehittää ihmisten, tiimien, organisaatioiden muutoksentekokykyä. Mitä tällä tarkoitetaan, millaista muutosta tavoitellaan ja mitä osaamista se vaatii? Osaisiko Satu vastata helppoon kysymykseen?

Satu Rekonen [00:14:07]: Varmaan olennaista on, että osataan katsoa näitä monitulkintaisia tai viheliäisiä ongelmia laajemmin ja monipuolisesti eri näkökulmasta. Eli ei tulla omalla oletuksella tai sillä normaalilla katsantokannalla jolla omassa asiantuntijaroolissa toimitaan. Olennaista on myös se, miten näitä eri näkökulmia voidaan hyödyntää yhdessä tiimin kanssa niin että löydetään uusi näkökulma jolla lähteä etenemään kohti ratkaisua ongelman kanssa.

Anna Solovjew-Wartiovaara [00:14:39]: Pieta, miltä se tuntui olla tällaisessa muutoksentekijä koulussa ja yrittää ratkaista viheliäistä ongelmaa, vaikka se onkin ihan mahdotonta ratkaista näitä ongelmia?

Pieta Jarva [00:14:50]: Sehän oli erittäin antoisaa. Meillä oli hyvä tilanne, että oli todella innostunut tiimi, kaikki erilaisista lähtökohdista siihen tulleet. Oli opettajataustaista ihmistä ja oli aivan oman yksityishenkilönä paikalle tulleena, ja itse olen onnekas, että saan työksenikin yrittää ratkaista viheliäistä ongelmaa, tehdään Baltic Action Groupissa niin Itämeren ja ilmaston hyväksi työtä. Niin nämä kaikki yhdistyivät meillä.

Jukka Vahti [00:15:25]: Minusta tuoreessa selvityksessä oli yksi todella kiinnostava sitaatti, mikä liittyi tuohon, mitä Satukin sanoi, että yritetään päästä sen oman vakiintuneen asiantuntijanäkökulman yli. Siellä sitaatissa joku osallistuja sanoi, että botomap lähestyminen sen sijaan että työnantaja tai rahoittaja tai kukaan määrää, mistä tykkää ja mikä on tärkeää ja miten tehdään muutosta. Että se on todella hämmentävä tilanne, että yhtä äkkiä voikin itse miettiä mikä on tärkeää, mihin haluaa keskittyä. Tässä osallistuja kuvasi tätä ihan tajunnan räjäyttäväksi kokemukseksi. Niin onko tämä yksi tapa ylittää niitä totunnaisia ajatuspolkuja, tämä, että annetaankin vapaus, mitä ei ehkä arkisessa puurtamisessa niin usein tule koettua?

Satu Rekonen [00:16:23]: Kyllä uskon, että se on varmasti todella, yksi tärkeä osa sitä, monihan osallistujista kuvasi, Sitra antoi rohkeuden ja vapauden ajatella ja tehdä toisin. Ja siinä on tämä tajunnan räjäyttävä elementti. Se on vapauttavaa ja se on voimauttavaa. Mutta siinä on ehkä toinen puoli myös se, että se saattaa olla tai se on usein aika hankalaa. Ja voi olla turhauttavaakin kun se lähtee tiimistä käsiin se, että miten rajaamme ongelma ja nähdään se ehkä kaikki eri tavalla, mikä siinä on tärkeää. Ja sitä kautta päästään pikkuhiljaa etenemään. Niin siinä on nämä molemmat puolet, innostus ja turhautuminen joka usein voi olla todella epämukavaa.

Pieta Jarva [00:17:05]: Tuossa ehkä tulee mieleen, ainakin meidän tiimissä huomasi sen, että ihmiset ovat erilaisia. Joillekin se oli kaikista parasta ja antoisinta se, että oltiinkin yhtä äkkiä vapaan tilan ja vapaan ajattelun kohdassa. Ja toisille se saattoi olla ahdistavakin, eikö nyt saada tähän jotain raameja pian.

Jukka Vahti [00:17:28]: Ajattelen, että siinä tulee helposti tyhjän paperin kammo, kaipaan rajoja tai jotakin lähtöpistettä ainakin. Mutta puhutaan siitä kohta lisää.

Anna Solovjew-Wartiovaara [00:17:41]: Kertoisitteko vielä vähän tästä avaavasta ja sulkevasta ajattelusta tässä prosessin eri vaiheissa?

Satu Rekonen [00:17:48]: Ehkä sulkevasta ajattelusta, joka on ehkä meille kaikille tavanomaisempi tapa ajatella. Meillä on joku ratkaisu tai päämäärä mitä kohti lähdemme alusta asti etenemään. Silloin tullaan aika vahvasti niillä olemassa olevilla olettamuksilla tilanteeseen. Mutta jos mietitään näitä ongelmia, mitä labissa ratkaistaan, mihin ei ole olemassa yhtä oikeata ratkaisua vaan meidän pitää tiiminä pyrkiä löytämään siihen yhdessä ratkaisua. Niin silloihan emme voi lähteä näin liikkeelle, vaan meidän täytyy avata ajattelua niin että ymmärrämme eri näkökulmia, ymmärrämme ongelmaa laajemmin ja siihen liittyvien ihmisryhmien ääntä kuullaan. Ja mietitään yhdessä mahdollisia vaihtoehtoisia tapoja lähteä lähestymään ongelmaa ja mahdollisia ratkaisuja. Ja sitten totta kai pitää jossai vaiheessa kaventaa kohti potentiaalisia vaihtoehtoja taas.

Pieta Jarva [00:18:44]: Tuo oli ehkä itselleni tuo, kun lähdettiin avaavaan ajatteluun. Niin se oli äärimmäisen houkuttelevaa ja ihanaa, alkaa katsoa koko toimintakenttää, missä mennään tuossa, miten kaupunkien viheralueilla toimitaan. Miten sinne saataisiin lisää monimuotoisuutta ja hiiltä sitovaa kasvillisuutta. Niin se oli aarrearkku kun sieltä aina tuli eri osallistujien kautta lisää informaatiota ja ymmärrystä siitä, minkälainen se järjestelmä tässä, mikä ylläpitää nykyistä toimintaa. Niin se oli todella hienoa, ja tuntui että oli todella vaikeaa päästää irti siinä kohdassa kun täytyi käytännössä tehdä päätöksiä, missä me omassa kokeilussamme edetään. Piti sulkea sitä kaikkien mahdollisuuksien maailmoja pienemmäksi. Suorastaan surullista oli siinä kohdassa.

Satu Rekonen [00:19:47]: Tuo Pieta sinun kommenttisi nosti ajatusta siihen, mitä sanoit aikaisemmin, että ihmiset kokevat eri tavalla prosessin. Koska taas osassa tiimejä oli se, että osa henkilöistä rakasti sitä vaihetta, että kaikki on vielä mahdollista. Taas joissain tiimeissä odotettiin vahvasti sitä, kertokaa jo mitä meidän pitäisi tehdä ja kuinka päästään konkreettiseen tekemiseen. Ja kuvattiin, että kellumisvaihe oli epämiellyttävän pitkä. Ehkä se tulee sieltä totutuista tavoista toimia, että se on rajatumpi se ongelma ja suoraviivaisempi lähestyminen ja silloin se ehkä tuntuu mukavammalta tai turvallisemmalta lähteä etenemään konkretiaa kohti nopeammin joillain.

Anna Solovjew-Wartiovaara [00:20:31]: Minkälaisia neuvoja teillä olisi tiimeille, jos täytyy yrittää olla kelluntavaiheessa, on erilaisia ihmisiä ja toiset haluaisivat mennä eteenpäin ja pitäisi yrittää myös pysähtyä ongelman äärelle, millaisia vinkkejä, kuinka pitäisi toimia?

Satu Rekonen [00:20:49]: Tietysti tämän tyyppiset koulutusohjelmat kuin lab, niin sehän antaa tietyn rakenteen. Se pakottaa myös menetelmillään ja syötteillä mitä tulee, niin tiimejä tiettyyn saakaan asti avaamaan ajattelua. Mutta ehkä sellainen on hyvä tiiminä tunnistaa, missä vaiheessa olemme ongelman ymmärrystä. Kollektiivinen käsitys siitä, okei, emme ole vielä siinä vaiheessa että voimme päättää. Tai emme ole vielä siinä vaiheessa että voimme kritisoida ajatuksia tai kaventaa ajatteluamme. Sen sanoittaminen ja näkyväksi tekeminen tiimissä ja taas sen aika tulee. Mutta ymmärretään, missä kohdin ollaan menossa.

Jukka Vahti [00:21:29]: Kun ihmiset on erilaisia ja tulevat erilaisista taustoista, niin kuinka helppoa vaikka tuollaisen yhteisymmärryksen saavuttaminen loppujen lopuksi on. Jokuhan voi olla sitä mieltä, että tämä on jo määritelty tämä työ tässä ja mennään eteenpäin kohti koontia ja joku on sitä mieltä, että ollaan ihan alussa. Niin miten siellä näitä on käytännössä yhteensoviteltu?

Satu Rekonen [00:21:48]: Kyllä se vaatii paljon keskustelua siitä, myös sen sanottamista, että tällä hetkellä nään, että tämä ongelma tai ymmärrän tämän ongelman tällä tavalla tai näen, että olemme tässä kohdin tai ollaan menossa tähän suuntaan. Ja se on ehkä tärkeä juuri nostaakin esille, että tällaisessa prosessissa on aina myös henkilökohtainen muutoksen tekijyyden prosessi. Ja voi olla että oivalluksia mitä olet saanut itse matkan varrella, niin se vaikuttaa paljonkin siihen kuinka näet yhdessä työstettävän ongelman. Ja välillä oli havaittavissa, että sitä ei avattu siinä tiimin sisällä, jolloin voi ollakin että siihen tulee kuilua. Muut eivät olekaan enää kartalla siitä, miten minä tällä hetkellä tämän ymmärrän. Ja ajattelen ja puhun täältä käsin ja siitä puuttuu jotain välistä ja tiimin yhteiset keskustelut pyörii jonkun mikä ei enää ole välttämättä ajankohtaista kaikilla.

Pieta Jarva [00:22:45]: Tulee mieleen, että käytännössä se näinkin yksinkertaisesti saattoi mennä. Joillakin näytti, että tulee pakottava tarve saada ulos joku tuotos. Teen tällaisen kaavakuvan miten tämä minun mielestäni menee. Sitten hän pääsi tekemään sen, niin tuli helpompi olla siinä kohdassa en epävarmuuden ja kellunnan kanssa kun olikin se kaavakuva, mihin oli laittanut sen mitä itse ajatteli. Ja toisaalta se oli helpompi muulle tiimille siinä kohdassa nähdä, että sinä tulet tuolta kannalta. Ja voi olla että palattiin takaisin siihen avoimeen ajatteluun vielä. Mutta se kulki mukana ulos itsestä, systeemistä saatu kaavakuva myöskin.

Satu Rekonen [00:23:28]: Tuo on todella tärkeä näkökulma, kaikki mikä sellaisessa vaiheessa kun ei vielä tiedetä suuntaa, mihin lopulta ollaan menossa. Niin kaikki mikä tulee yhteistä ymmärrystä tai tekee jälkeä, että ollaan menty pieniä askelia eteenpäin. Tuo pieniä voittoja sinne matkalle ja tekee näkyväksi etenemistä. Niin se on todella tärkeää.

Jukka Vahti [00:23:52]: Puhuitte, että tuodaan paljon näkökulmia, erilaisia asiantuntijoita yhteen, siinä joutuu varmasti haastamaan paljon omia oletuksiaan. Miltä se tuntuu kun joutuu niitä omia oletuksiaan haastamaan, kuinka helppoa tai vaikeaa se on?

Pieta Jarva [00:24:08]: Se varmasti riippuu siitä kuinka aloittelijan mielellä tulee paikalle. Se helpottaa jos kukaan ei ole täsmälleen tämän asian auktoriteetti, vaan kaikki tulevat kuitenkin hiukan harrastelijapohjalta. Vaikka tottakai oli taustaa, mutta se varmaan helpotti siinä. En tiedä, voi olla että jossain toisessa tiimissä missä oli enemmän leipätyönsä kanssa tekijöitä, niin voi olla hankalampaa.

Satu Rekonen [00:24:36]: Se mikä ehkä näissä viheliäisissä ongelmissa, kukaan ei voi olla täysi asiantuntija siinä. Se tietyllä tavalla asettaa lähtökohtaisesti kaikki samalle viivalle, ja se monialaisuuden arvohan on siinä, että voimme yhdessä sanoittaa näkökulmaa, jota kukaan omalla taustallaan yksinään ei pysty. Siinähän ehkä korostuu juuri se vastuunotto, että jokainen tuo omia näkemyksiään siitä omasta asiantuntijan roolistaan ja myös muut haluavat kuunnella ja ymmärtää ja ottaa niitä mukaan keskusteluun niitä muita näkökulmia.

Anna Solovjew-Wartiovaara [00:25:10]: Tähän muutoksen tekemiseen liittyy aika paljon negatiivisiakin tunteita, on ahdistusta ja ehkä ärtymystä ja vähän epätietoisuutta. Niin miten siellä positiivisella puolella, mitä hyviä juttuja sieltä syntyy kun on tällaisella matkalla?

Pieta Jarva [00:25:25]: Ainakin oivalluksia, ja luulen, että monille oli myös se, että jos on ahdistuneisuus niin kyllähän käytännön tekeminen on sellainen, mikä siihen puree. Niin tuli sellainen, että voin muuttaa sen energian johonkin eteenpäinvievään ja toivottavasti se kulkee ihmisillä mukana muussakin työssään tästä eteenpäin.

Jukka Vahti [00:25:53]: Tässä tuoreessa selvityksessä on haluttu ottaa mikrotason näkökulma, menty todella lähelle arkista tekemistä. Riina taisi johdanto-osiossa viitata muutoksen tekijöitten karuun arkeen. Mietin jos tästä laajentaa, yrittää napata jotain oppeja laajemmin yhteiskuntaan, jossa paljon puhutaan siitä, että ongelmia on esimerkiksi siiloutunut päätöksenteko ja muutenkin se, että eri ihmiset ja ryhmät eivät oikein osaa kommunikoida keskenään. Eivätkä eri alojen asiantuntijatkaan. Niin olisiko tästä napattavissa jotain oppeja ihan yhteiskunnan tasolle, jos sieltä mikrotasolta on katsottu käytännön työtä, niin jos sieltä katsotaan ulospäin?

Satu Rekonen [00:26:39]: Se mikä siellä selkeästi korostui, on vuorovaikutustavat, millä monialaiset tiimit kävivät keskustelua. Ja ehkä luonteenomaista sellaisille tiimeille joissa keskustelu oli eteenpäinvievää. Mikä on tärkeätä siinä mielessä, että on tunne, ettemme junnaa koko ajan samassa aiheessa ja emme pääse keskustelussa eteenpäin koska se on niin avoin ja hyhmäinen välillä se vaihe näissä. Niin se tunne on tärkeä. Mutta oli juuri se, millä tavalla tiimin jäsenet rakensivat siltoja toisten näkökulmien luokse ja kutsuivat eri tavalla muita alan edustajia mukaan keskusteluun. Ja miten se käytännön tasolla oli, niin useissa tiimeissä jätettiin avonaiseksi, kerrotaan oma näkökulma ja pyydetään, hei tämä oli minun näkökulmani, mitä olette tästä mieltä. Tämä oli ajatukseni, tämän voi ampua alas. Se on aika konkreettinen se kädenojennus kutsua muita mukaan. Ja se selkeästi korostuu etätiimityöskentelyssä, meillä jää niin paljon mikroviestintää pois kun emme ole kasvotusten toisten kanssa. Varomme puhumasta toistemme päälle ja jää helposti sellaista heittäytymistä ja innostumista pois. Niin sanallinen yhteyden luominen ja yhteinen ajatusten sanoittaminen korostuu kovasti.

Pieta Jarva [00:28:00]: Ehkä vielä oivallus siitä, asiaa eteenpäin vievältä se. Ettei aina menty yhden ihmisen johdolla, vaan se, kuka veti asiaa eteenpäin niin se vaihtui. Se oli mikä tuntui erittäin toimivalta kikalta, mitä mielelläni näkisin muuallakin. Ihan voisi systemaattisesti, se tuli aika orgaanisesti meidän tiimissä. Mutta se voisi olla systemaattisempi, että vetäjä vaihtuu pitkin matkaa montakin kertaa.

Satu Rekonen [00:28:33]: Juuri näin, ja se on luonteenomaista tämän tyyppiselle prosessille että roolit ja roolien keskeisyys vaihtuu ja elää sen prosessin aikana. Jos joku on enemmän taustalla alkuvaiheessa ja ei vaikka ole niin kotonaan avoimessa vaiheessa, niin se ei tarkoita, ettei hänellä olisi merkittävä rooli myöhemmässä vaiheessa. Se on tärkeää, että myös se tiimi antaa tilaa eri vaiheissa eri asiantuntijarooleille siinä tiimityöskentelyssä.

Anna Solovjew-Wartiovaara [00:28:59]: Käytiinkö sitä läpi etukäteen, että roolit tulevat ehkä vaihtumaan, vai tuliko se vasta siinä matkan varrella ihmisille selväksi, että roolit vaihtuvat ja valtasuhteet vaihtuvat?

Satu Rekonen [00:29:10]: Sitä ei käyty näissä seuratussa neljässä tiimissä mitenkään läpi ja se oli asia mihin palattiin lopussa, että olisi ehkä pitänyt enemmän alkuvaiheessa pohtia sitä järjestäytymistä ja tiiminä olemista ja roolitusta osassa tiimejä. Monellehan tämä oli ensimmäinen kerta tämä luovan ongelmanratkaisun prosessi mikä mennään läpi. Ja ei vielä tiedetä millainen kokemus on ja mitä se vaatii. Varmaan kun se toistuu, niin osataan ottaa enemmän sitä huomioonkin.

Anna Solovjew-Wartiovaara [00:29:39]: Tuossa kun viitattiin yhteiskunnalliseen tasoon, niin helpostihan ihmiset ajautuvat samanmielisten seuraan ja tässäkin jossain tiimissä taisi olla, että hiukan lähti samanmieliset vetämään kelkkaa alussa. Mutta kuinka sellaisesta pääsee, että saadaan niitä eri näkökulmia ja sitä näkökulmien rikkautta. Ettei joku näkökulma lähde vaan vetämään täysillä?

Satu Rekonen [00:30:03]: Kyllä se vaatii oikeasti tietoisuutta, jos tiimissä on useampia vaikka saman näkökulman edustajia, niin kyllä se vaatii tietoisuutta, että tietoisesti otamme myös muita näkökulman edustajia mukaan ja kysytään aktiivisesti heidän mielipidettään myös siihen, jotta se koko potentiaali monialaisuudesta voidaan saada irti.

Pieta Jarva [00:30:28]: Ja ehkä vielä sen oman tiimin ulkopuolellekin pitää muistaa katsoa, miettiä oikeasti, ketä tämän asian kanssa tekee töitä ja on päivittäin tekemisissä. Ja yrittää saada sellaiset mielipiteet myös. Ja huomasin, että kyllä avoin ajattelu tuo sellaista lisää siihen myös, että kovasti puhuimme esimerkiksi omassa tiimissä ja ilmeisesti muissakin tiimeissä siitä, että ihmiskeskeisyyskin pitää välillä unohtaa. Täytyy miettiä mitä yleistä hyötyä tästä on vaikka planeetalle tai joillekin muille eliöille, maaperämikrobeille, niin tämä oli jotenkin myös, että kaikelle tuollaiselle täytyy antaa myös tilaa. Se ei ole pelkästään, mitä löytyy omasta tiimistä vaan vaihtaa näkökulmaa tarpeeksi monta kertaa myöskin siinä vaiheessa kun on avointa ajatteluaikaa.

Jukka Vahti [00:31:20]: Tässä Sitra Lab kakkosen aikana iski vielä sellainenkin viheliäinen ongelma kun korona. Kuinka tämä globaali pandemia vaikutti tähän tekemiseen, miten se muutti suunnitelmia?

Pieta Jarva [00:31:35]: Kaikin tavoin, sellainen mielikuva oli kun Sitra Labiin lähdettiin, että nyt tavataan ja istutaan leirinuotioilla ja maailma paranee. Mutta käytännössä olimmekin jokainen omassa kotona ja taidettiin nähdä kerran. Kyllähän se, hatunnosto fasilitoijille, jotka vetivät sitä läpi. Että siitä huolimatta meillä oli olo, että oltaisiin välillä oltu leirinuotiolla ja puhuttu. Kyllähän se toi. Ja samaan aikaan sanoisin, että kun kaikki muukin elämä muuttui sinne tietokoneen ääreen niin se toi tietyn hektisyyden siihen myöskin. Saattoi joutua tilanteeseen, että oli parissa kokouksessa yhtä aikaa ja pitäisi ajatella luovasti ja viedä järjestelmätasolla asioita eteenpäin. Niin kyllä se varmasti kaikissa näissä tiimeissä näkyi.

Satu Rekonen [00:32:28]: Ja aika monella toiveena oli labissa myös verkostoituminen muiden asiantuntijoiden kanssa johon tämä toki etänä oleminen toi omat haasteensa. Mutta toki jotkut tiimit järjestivät omien tai muiden tiimien kanssa pienryhmätapaamisia. Ehkä liittyen vielä Pieta aikaisempaan kommenttiisi siitä, että pitää saada näkökulmia muilta kuin tiimin jäseniltä ja muilta asiantuntijoilta. Niin se on ehkä myös mikä jollain tavalla jota haastettiin tässä koronatilanteessa ja etätilanteessa aika paljon. Ei ole helppoa lähestyä vaikka ihmisiä joihin tämä mahdollinen ratkaisu vaikuttaa, koska ei voi mennä ihmisten luokse, se tekee hiukan hankalammaksi.

Jukka Vahti [00:33:14]: Jossain vaiheessa onnistuitte kuitenkin järjestämään kuitenkin ymmärtääkseni kasvokkain tapaamisen Nuuksiossa, niin mikä merkitys sillä oli ja millainen fiilis siellä oli?

Pieta Jarva [00:33:24]: Sehän oli lähes hurmoksellista. Siinä vaiheessa ja tuntui, että siihen yhteen iltapäivään se määrä ajatuksia mitä alkoi pukkaamaan ja keskusteluja ja muita. Oli erittäin hyvä, luulen, että aika moni otti harppauksen eteenpäin siinä omassa työssä ja omassa ajattelussaan sen yhden tapaamisen jälkeen. Se ehkä korostui tällaisena aikana kun harvoin nähtiin ketään, niin se oli erittäin intensiivistä ja rikasta.

Satu Rekonen [00:33:56]: Kyllä se tuntui monelle tiimille käännekohta, pääsee testaamaan omia ajatuksia muiden tiimiläisten kanssa. Ja myös ehkä saatiin tuntumaa siitä, että missä vaiheessa ollaan menossa suhteessa muihin. Tämä on ihan hyvä vaihe, muillakin on ihan sama vaihe. Ja muutkin ehkä tuskailee samojen aiheitten kanssa. Tuli tietynlaista selkeyttä ja varmuutta tekemiseen. Sitä ehdottomasti kaivattiin.

Jukka Vahti [00:34:18]: Hiukan juhlallinen, fraasinomainen kysymys tähän kohtaan, mutta jos vedetään tätä kaikkea yhteen, niin voiko siitä sanoa jotain juhlavaa, mitä koko prosessi on opettanut ihmisistä tai ihmisyydestä ylipäätään. Tai ihmisestä ongelman äärellä?

Satu Rekonen [00:34:36]: Minulle tulee heti mieleen, että tarvitsemme toisiamme. Näiden isojen kysymysten, ongelmien äärellä, niin se on se yhdessä tekeminen on se, miten pääsemme eteenpäin, ja se, että puhumme muutoskyvykkyyksistä, niin on tärkeää myös muistaa niiden kaikkien ei tarvitse olla yhdellä henkilöllä näiden kykyjen. Vaan on tärkeää tunnistaa, minussa on näitä kyvykkyyksiä, mitä tarvitsen kanssani, jotta voidaan lähteä tästä eteenpäin.

Pieta Jarva [00:35:07]: Tuohon ehkä jatkan vielä sen verran, että myös osaa arvostaa sitä että meissä kaikissa on kuitenkin sellaista. Tämä on juhlavaa, mutta meissä kaikissa on myös muutoskyvykyyttä, ja jotain mitä voimme tuoda pöytään vaikka aluksi olisi hiljaisempi, joka ei tiedä mitä tähän tuoda. Ja voi huomata, että kesken sen prosessin niin nyt tarvitaankin juuri minun panostani. Ja sille on se tila ja osattaisiin antaa sitä toisillemme ja ottaa myös itse se paikka kun se oma rooli tarvitaan siihen. Tämä oli ehkä iso juttu.

Jukka Vahti [00:35:42]: Tärkeitä asioita. Ehkä tähän loppuun vielä katsomme vielä eteenpäin ja otetaan tulevaisuuskulmaa vielä, mitä tästä pystytään nappaamaan mukaan.

Anna Solovjew-Wartiovaara [00:35:57]: Jos mietitään, että meidän pitäisi kulkea kohti kestävää tulevaisuutta, tarvitsemme mukaan muutokseen kaikkia. Tarvitaan yhä enemmän muutoksentekijöitä, niin minkälaisia vinkkejä teillä olisi, jos nyt minä haluan lähteä muutoksentekijäksi, niin minkälaista osaamista pitäisi kerryttää?

Satu Rekonen [00:36:13]: Hyvä kysymys. Ehdottomasti yksi mielestäni keskeinen on se, että sen lisäksi että tulee sen jonkun vahvan, tai oman osaamisen kanssa siihen tilanteeseen. Niin on kyky ja tahto keskustella muiden asiantuntijoiden kanssa, joiden kanssa lähtee lähestymään näitä ongelmia. Ja kyl sanoisin, että puhutaan paljon epävarmuuden sietämisestä yhtenä tärkeänä tekijänä tulevaisuudessa. Ja tällasessa, harva meistä konkari muutoksen tekemisessä. Eli usein se tilanne, että ehkä ne tavat, millä toimitaan on uusia. Sen lisäksi, että on valtavan monimutkainen ongelma, me toimitaan eri taustaisten ihmisten kanssa ja vielä toimintatavatkin ovat uusia. Siinä on paljon ulottuvuuksia. Niin ehkä myös, että malttaa olla siinä epämukavuudessa ja siinä hahmottumattomassa vaiheessa ennen kuin lähtee tekemään päätöksiä tai miettimään konkreettisia. Yhdessä sen ryhmän kanssa.

Pieta Jarva [00:37:18]: Tuo oli hyvä tuo epävarmuuden sietokyky. Se on varmaan ihan keskeinen ja toinen, mikä auttaa on se, että on oikeasti kiinnostunut jostain aihepiiristä ja on valmis laittamaan siihen energiaa niin kyllä sitä löytyy niitä tapoja ja keinoja ja löytyy uusia innovaatioita, miten mennä eteepäin. Kunhan se on tarpeeksi motivoivaa ja kiinnostavaa.

Anna Solovjew-Wartiovaara [00:37:39]: Tässä muuten kun tehdään muutosta, niin myös arvot ja asenteet on aika merkittävässä roolissa ja ajattelumallit. Jos halutaan suurta muutosta aikaan täytyy saada muutosta myös ajattelumalleista. Miten sitä pystyy muuttamaan ja kuinka vaikealta se tuntuu kun joutuu menemään arvojen tasolle ja tuliko teillä yhteentörmäyksiä arvoissa ja asenteissa?

Pieta Jarva [00:38:06]: Ei tullut suuria yhteentörmäyksiä oman tiimin sisällä ja ei oikeastaan edes kovasti muiden tiimien kanssa kun oltiin. Mutta tuntui, että olet kyllä oikeiden asioiden äärellä sillä tavalla, että kun mietittiin mitä pitää tehdä, että tämä meidän ajama asia vaikka etenee. Niin usein se tuli se yhteiskunnallinen tarina, sellainen, mihin täytyy saada uusi käänne tai uusi juoni. Sillä tavalla varmasti arvot kulki mukana koko ajan.

Satu Rekonen [00:38:41]: Ja varmasti ne arvot ja asenteet on ne, minkä läpi katsotaan sitä asiaa tai myös nähdään, mikä siinä ongelmassa tai sen ratkaisussa on oleellista. Ja tässä toki labissa, niin meillä oli tietty teema miten [?? 00:38:52] kaupungistumisen haasteita, niin silloin kerääntyy tietyn laisia tai tietyn asian tiimoilta kiinnostuneita henkilöitä yhteen, joilla on ehkä tietynlainen arvopohja on jaettu ja sitä on helppo edetä sen kanssa. Mutta jos tätä ei ole, niin siinä on se, että se pitäisi myös ehkä ymmärtää ja tehdä näkyväksi, että katsotaan näitä asioita eri tavalla. Sen sijaan että ollaan että minun asenne tai arvomaailma olisi se oikea, niin olisi halu ymmärtää, että voidaan katsoa eri tavalla ja kuinka nyt kuitenkin voitaisiin edetä yhdessä vaikka katsomme eri tavalla.

Anna Solovjew-Wartiovaara [00:39:29]: Minua olisi kiinnostanut, että mitä näille turhille nurmikoille kävi, tuliko niistä niittyjä, löytyikö ratkaisuja niihin?

Pieta Jarva [00:39:36]: Ihan käytännössä, täällä on nyt kymmenessä puistossa Helsingissä on niityiksi muutettuja, ennen turhiksi koettuja nurmikkopätkiä ja kyllä meillä tarkoitus on että tätä viedään eteenpäin tästä eteenkinpäin.

Jukka Vahti [00:39:50]: Jos otetaan vielä viimeisenä kysymyksenä miten jos pitäisi tiivistää niin kuinka kokemukset tästä Sitra Labista ja tuore selvitys, niin mitä ne teidän mielestä kertoo asiantuntijuuden tulevaisuudesta, me olemme puhuneet epävarmuuden sietokyvystä ja tästä viestinnällisestä vuorovaikutuksellisesta näkökulmasta, niin mitä on näköpiirissä näitten suhteen, koska eihän nämä ongelmat tästä helpotu?

Pieta Jarva [00:40:17]: Ainakin se, että pystyy ajattelemaan, että nämä linkittyvät kaikki yhteen. Näkökulmien muuttaminen ja mitä ongelmaa olenkaan juuri ratkaisemassa. Se saattaakin olla aivan toinen kun alunperin ajattelin. Se on varmasti juuri tähän epävarmuuden sietokykyyn ja auki olemisen kykyyn liittyvä.

Satu Rekonen [00:40:42]: Ehkä heittäytymiskykyä ja halua siihen joka tarkoittaa myös oman ajattelukehikon siirtämistä tarvittaessa, avoimuutta sille ja ehkä sallivuutta asioiden ja oivallusten nousta siinä matkalla vaikka ollaankin asiantuntija.

Jukka Vahti [00:41:04]: Kohti heittäytymiskykyä ja halua, kiitoksia Satu ja Pieta.

Satu Rekonen [00:41:08]: Kiitos.

Pieta Jarva [00:41:08]: Kiitos.

Jukka Vahti [00:41:11]: Kiitos että kuuntelit Hyvää huomista tulevaisuus podcastia. Tämä jakso samoin kuin kaikki aiemmat ja myös tulevat jaksot löytyvät niin Spotifyst, Apple podcasteista kuin Sitran verkkosivuiltakin osoitteesta www.sitra.fi/tulevaisuus podcast. Aiemmissa jaksoissa on pohdittu esimerkiksi sitä, muuttaako korona suhdettamme luontoon, olemmeko hukkaamassa keskustelemisen taidon ja onpa ihmetelty sitäkin, mitkä tahot keräävät meistä dataa. Uusia jaksoja on nyt syksyn aikana luvassa kuukauden välein, laitathan tulevaisuuden podcastin tilaukseen niin saat itsellesi tiedon uusista jaksoista tuoreeltaan. Kuulemisiin.

[äänite päättyy