Oikein käyty dialogi purkaa polarisaatiota

Hollantilainen teoreetikko, toimittaja ja filosofi Bart Brandsma kuvaa polarisaatiomallillaan, mihin polarisaation dynamiikka ilmiönä perustuu ja miten sitä voidaan hillitä.

Tämä artikkeli kertoo malliin pohjaten polarisaation toimintalogiikkaa kuvaavat peruslait, ihmisten tyypilliset viisi roolia polarisaatiossa sekä neljä tarvittavaa muutosta polarisaation purkamiseksi dialogin avulla.

Polarisaatio muistuttaa ilmiönä konfliktia. Polarisaatio ja konflikti eroavat kuitenkin toisistaan siinä, että toisin kuin polarisaatiossa, konfliktille on nimettävissä osapuolet ja tapahtumia, joille on aika ja paikka. Konfliktilla on siis omistajansa: ihmiset, jotka ottavat siihen osaa – tai jotka päättävät vältellä sitä. Polarisaation dynamiikka muistuttaa jäätyneeksi konfliktiksi nimettyä tilannetta, jossa ei varsinaisesti tapahdu mitään, mutta jännitteet ovat olemassa pinnan alla.

Polarisaation kolme peruslakia

Polarisaatio on konfliktia abstraktimpi ilmiö, joka esiintyy piilevänä jännitteiden alla. Se toimii kolmen peruslain mukaan:

1. Polarisaatio on ajatusrakenne – me ja ne. Tämä ajatusrakenne on itsessään neutraali ja sitä esiintyy kaikkialla. Ongelmaksi muodostuu, kun se vahvistuu liiallisesti. Ajatusrakenne muuttuukin mustavalkoiseksi ja ehdottomaksi.
2. Kehittyäkseen polarisaatio tarvitsee bensaa. Bensana toimii identiteettipuhe; se, että puheella määritellään jonkin ryhmän identiteettiä. Tätä tehdään esimerkiksi toistamalla ”He toimivat aina noin”, ”He ovat sellaisia…”, ”He eivät ikinä…”. Esimerkiksi maahanmuuttokeskustelu puolesta ja vastaan on hyvin ryhmälähtöistä ja kaksijakoista; ikään kuin olisi olemassa yhtenäinen ryhmä ”maahanmuuttajat” ja ”valtaväestö”. Näiden ryhmien olemassaoloa kuitenkin rakennetaan vahvasti, kun ihmiset luokitellaan osaksi jompaakumpaa, ja kun tuota ryhmäkuuluvuutta aletaan käsittää yksilöä määrittäväksi ominaisuudeksi.
3. Polarisaatio on dynamiikaltaan vaistomainen tunnereaktio. Polarisoitumiskehitykseen ei siis vaikuteta faktoilla – kyse on siitä, miltä asiat tuntuvat.

“

Polarisaation bensana toimii identiteettipuhe

Polarisaatio ja konfliktit tarvitsevat toisiaan. Konflikti voi synnyttää polarisoivan ajatusrakenteen – ja ajatusrakenne puolestaan voi antaa kehyksen tulkita konflikteja. Konfliktit ja etenkin identiteettiin perustuvat tulkinnat konfliktin syistä ovat polarisaatiolle bensaa. Polarisaatio eli kahtiajako ja ryhmien eriytyminen puolestaan toimii konflikteille suotuisana maaperänä.

Polarisaatioon vaikuttavat viisi roolia

Polarisaatio lähtee kehittymään mustavalkoisen me ja ne -ajattelun pohjalta. Se saa ihmiset ottamaan erilaisia rooleja. Brandsma identifioi mallissaan viisi roolia:

1. Yllyttäjät, jotka lietsovat polarisaatiokehitystä vihapuheen sekä toisen ryhmän mustamaalaamisen ja syyttelyn kautta.
2. Mukaan lähtijät ovat valinneet puolensa, sillä heille on muodostunut tunne, että se on oikein, välttämätöntä tai oikeutettua. He esittävät usein tietyn varauksen, ns. vastuuvapauslausekkeen, suhteessa yllyttäjän puheeseen, eivätkä useimmiten ole sataprosenttisesti yhtä jyrkillä linjoilla.
3. Hiljainen enemmistö on keskellä seisova ihmisjoukko, joka ei kerro mitään ihmisen ajatuksista tai motiiveista, sillä se koostuu hyvin erilaisista henkilöistä. Keskellä ovat välinpitämättömät, hyvin sitoutuneet ja tietoisesti keskellä pysyvät ihmiset, joilla on monisävyisiä näkemyksiä. Lisäksi ammattilaisten ja viranomaisten pitäisi olla tässä ryhmässä, sillä heidän tulisi olla helposti lähestyttäviä jokaisen väestöryhmän edustajille.
4. Sillanrakentajan rooliin noustaan usein, kun halutaan vaikuttaa ns. ”ääripäiden” tapaan leimata toinen väestöryhmä ja kumota mustavalkoisia sekä ennakkoluuloihin perustuvia väitteitä. Sillanrakentaja tahtoo ratkaista kahden ryhmän väliset erimielisyydet ja selittää molemmille ryhmille, kuinka asiat ovat. Hyväntahtoisuudestaan huolimatta sillanrakentajat usein tahtomattaan vahvistavat polarisaatiota tuottamalla siihen bensaa eli identiteettipuhetta. Vaikka sillanrakentajat yrittävät kumota yllyttäjien vihapuheen taustalla olevia väitteitä, he vahvistavatkin ajatusrakennetta kahdesta erillisestä väestöryhmästä, jotka määrittävät niihin kuuluvia ihmisiä – olipa määre sitten kielteinen tai myönteinen.
5. Syntipukin rooli annetaan ihmisille, kun polarisaatio on edennyt jo pitkälle. Tilanteen kärjistyessä keskellä olevien hiljaisten joukko pienenee. Tässä tilanteessa tulee mahdottomaksi olla puolueeton. Syntipukkeina pidetään yleensä sillanrakentajia tai niitä naiiviksi luonnehdittuja, jotka viimeisenä valitsevat puolensa. Myös viranomaisia asetetaan yllyttäjän toimesta syntipukin asemaan, ”he eivät tee mitään”.

Yllyttäjät tähtäävät näkyvyyteen

Polarisaatio kehittyy, kun tulee yhä vaikeammaksi pysytellä keskellä. Polarisaation tilaa ja jännitettä voidaan mitata sillä, kuinka hyvin keskellä pysytteleviä siedetään. Keskellä pysyttelijöitä syytetään naiiveiksi ja syntyy tunne, että on pakko valita puolensa. Yllyttäjien tärkein intressi on näkyvyys, joka vaikuttaa keskeisesti polarisaatiokehitykseen. Kun polarisaatio ja yllyttäjät saavat näkyvyyttä, yhä useammat valitsevat puolensa ja yllyttäjät siirtyvät yhä kauemmaksi kohti äärilaitaa. Ilmiöstä tulee itseään vahvistava, kun polarisoituneessa tilanteessa on jyrkennettävä kannanottoja yhä entisestään saadakseen näkyvyyttä. Yllyttäjät tulevat työnnetyksi yhä kauemmaksi.

Neljä tarvittavaa muutosta polarisaatiokehityksen hillitsemiseksi

Brandsman polarisaatiomallin tarkoitus on auttaa tunnistamaan polarisaatio ilmiönä, jotta olisi mahdollista hillitä sitä. Harva haluaa polarisaation etenevän, mutta useat vaikuttavat sen etenemiseen. Dynamiikkaan liittyy valtavasti tahatonta toimintaa; tämän vuoksi on tärkeintä tiedostaa, kuinka ilmiö toimii ja kuinka oma toiminta siihen vaikuttaa. Ajatuskehystä voi käyttää tilanteiden analysoimiseen.

“

Polarisaatioon voidaan puuttua, kun ilmiö tunnistetaan

Mitä tulee polarisaation purkamiseen, se tapahtuu dialogin avulla. Dialogia tulee käydä oikeiden henkilöiden kanssa oikeista aiheista, oikein asemoitumalla ja oikealla sävyllä.

Brandsman malli polarisaation hillitsemiseksi ammentaa sovittelun ja konfliktinratkaisun työkaluista. On kuitenkin on hyvä huomioida, että polarisaation tilanneanalyysi eroaa konfliktista. Konfliktinratkaisu lähtee liikkeelle osapuolten ja heidän tarpeiden ja intressien kartoittamisesta, kun taas polarisaatiossa osapuolet eivät ole selkeitä.

Polarisaation tilanneanalyysissä on syytä identifioida:

• toimijat
• heidän roolinsa ja intressinsä
• heidän vaikutuksensa sekä
• ”yleinen mielipide/huolenaihe”

Nämä ovat hyvin vaihtelevia tekijöitä. Keskustelun käymiseksi on selvitettävä, ketkä ovat avainhenkilöitä ja millaisia rooleja heillä on omissa yhteisöissään, sekä mihin heidän arvostuksensa perustuu. Koska polarisoivan ajatusrakenteen ytimessä on mustavalkoisen me ja ne -ajattelun purkaminen, on hyvin olennaista suhtautua kriittisesti henkilöihin, jotka kokevat edustavansa yhtä kokonaista ihmisryhmää.

Polarisaatioon voidaan puuttua, kun ilmiö tunnistetaan. Polarisaation hallinta onkin yksi aikamme ja yhteiskuntamme polttavimmista kysymyksistä, sillä sen avulla voimme osaltaan edistää toimivia väestösuhteita, turvallisuutta ja yhteiskuntarauhaa.