sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.Intia tarvitsee innovaatioita, jotta se voi turvata taloudellisen kasvun lisäämättä enää syrjäyttävän, epätasa-arvoisen ja epädemokraattisen kasvun aiheuttamia kielteisiä sosiaalisia ja ympäristövaikutuksia.
Tasan 60 vuotta sitten siirtomaavallasta vapautunut Intia on nykyään talousmahti, joka ansaitsee saamansa huomion ja kunnioituksen.
Vaikka Intia on yhteiskuntana edistynyt harppauksin, se kamppailee edelleen mittavien ongelmien kanssa, jotka sen on ratkaistava voidakseen kehittyä suurten mutta toteutumattomien lupausten maasta niiden maiden joukkoon, jotka ovat jo vakiinnuttaneet asemansa.
Osallistavan kasvun haaste
On tuskin sattumaa, että pääministeri Manmohan Singh muistutti itsenäisyyspäivän puheessaan Mahatma Gandhin sanoin, kuinka unelma vapaasta Intiasta voi toteutua vain jos maan onnistuu ratkaista köyhyyden ongelma. Viestin punaisena lankana oli, että globalisaation taloudelliset hyödyt tulisi jakaa tasaisesti, demokraattisesti ja vastuullisesti.
Intian entinen presidentti A. P. J. Abdul Kalam oli samoilla linjoilla viedessään määrätietoisesti eteenpäin Intia 2020 -visiotaan. Se perustui toimenpiteisiin, joilla maaseudun väestölle tuotettaisiin kaupunkiympäristön tasoiset palvelut. PURA-ohjelma (Providing Urban Amenities to Rural Areas) pyrkii kaventamaan kaupunkien ja maaseudun välistä taloudellista juopaa ja näin hillitsemään muuttoliikettä maalta kaupunkiin. Sekä Intia 2020 -vision että PURA-ohjelman suurena haasteena on siis parantaa elintasoa ja elämänlaatua suuressa intialaisenemmistössä, joka huimasta talouskasvusta huolimatta elää edelleen köyhyydessä – ikään kuin pyramidin pohjalla. Jollei köyhyysongelmaan pureuduta, Intian on melko mahdotonta ylläpitää nykyistä kasvuvauhtia ilman että lisääntyvät menot samalla syövät kasvua.
Kuinka Intian sitten tulisi lähestyä ongelmaa? Valtionjohto toiminee lyhytnäköisesti ja nopeaa helpotusta hakien ja turvautunee tukiaisiin ja muihin populistisiin toimenpiteisiin kuten kiintiöihin.
Vaikka aikomus on hyvä, tällaisilla toimenpiteillä kuitenkin vain lakaistaan ongelmat maton alle tai peräti pahennetaan niitä ja luodaan uusia ongelmia. Kansalaisjärjestöt luonnollisesti painottavat yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta, mikä sinänsä on paikallaan muttei kuitenkaan kaikkein olennaisinta, kun puhutaan pyramidin pohjalla elävien elämänlaadun todellisesta parantamisesta.
Onko innovaatioissa vastaus?
Suomessa kuten muuallakin on julkaistu useita tutkimuksia innovaatioista, innovaatiojärjestelmistä ja -ympäristöistä. On saatu vakuuttavaa näyttöä siitä, että ilman innovaatioita ja uudistumiskykyä Suomen kaltaiset kehittyneet valtiot eivät kykenisi säilyttämään sekä hyvinvointiyhteiskuntaansa että kilpailukykyään.
Jos innovaatiot ovat niin elimellinen osa vaurautta ja hyvinvointia kehittyneissä maissa, on kai luonnollista kysyä, pätisikö sama Intiaan. Ennen kuin paneudun tähän kysymykseen, määrittelen tarkemmin, mitä innovaatiolla tarkoitan.
Innovaatio alkaa ideasta, vaikkapa ongelmasta tai tarpeesta. Albert Einstein on sanonut: ”Innovaatio ei ole loogisen ajattelun tulos, vaikka lopputulos olisikin loogisesti rakentunut.” Usein innovaation kirjoittamattomana tavoitteena on ongelmanratkaisu, haasteeseen vastaaminen tai tarpeen täyttäminen. Asenne ja panostukset ovat kuitenkin tavallisuudesta poikkeavia. Lähtökohtana ei ole niinkään kohdata hankala ongelma, jota tutkitaan ja josta sitten julkaistaan tieteellinen artikkeli, vaan se, että ongelma ratkaistaan ja samalla saadaan konkreettista hyötyä.
On oltava pitkäjänteisyyttä, kykyä määritellä menestys järkevinä osakokonaisuuksina ja kykyä ottaa huomioon vaihtoehtoja, joita ei normaalisti harkittaisi. Tämän ajattelutavan mukaan tavoite painaa enemmän kuin mahdolliset riskit.
Innovatiivinen asenne suosii toimintaa. Innovoijat ovat malttamattomia ja pyrkivät tuomaan markkinoille ponnistustensa tulokset tavallista nopeammin. Markkinoiden huoleksi jää muokata tuotetta tai palvelua tarvittavaan suuntaan. Innovaation tuloksena on siis ikään kuin etuajassa tuotettu tuote tai palvelu, joka muuttaa ihmisten elämää. Juuri kyky tuottaa nopeita tuloksia, jotka todella vaikuttavat ihmisten elämään, tekee innovaatioista Intialle erittäin potentiaalisen ja merkittävän välineen.
Yritteliäisyyttä pyramidin pohjalla
Professori C. K. Prahalad sanoo kirjassaan Fortune at the Bottom of the Pyramid, että yksityisellä sektorilla on sekä kyky että mahdollisuus vastata haasteeseen, jonka maapalloistumisen tuoman hyödyn tasapuolinen jakautuminen asettaa – eli että osa hyödystä päätyisi myös unohdetuille, niille, jotka eivät sitä ansaitsisi, myös pyramidin pohjalle. Hänen mukaansa pyramidin pohjalla olevat ihmiset ovat köyhiä ja heitä myös jatkuvasti rangaistaan köyhyydestään.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että he eivät saa riittävästi tietoa tehdäkseen järkeviä ratkaisuja eivätkä pääse osallisiksi hyvistä tuotteista ja palveluista. Prahalad osoittaa, kuinka kulutusvalintojen tekemisen mahdottomuus johtaa käytettävissä olevien tulojen merkittävään pienenemiseen. Köyhyyden rankaisukierteen katkaiseminen on siksi keskeinen keino, jolla ihmisten reaalituloja voitaisiin nostaa, ja siten ulospääsy köyhyydestä. Prahaladin ajatukset ovat tuoreita ja ansiokkaita.
Tuotteet, joiden saatavuus on erityisen heikkoa köyhien keskuudessa, liittyvät nimenomaan terveydenhuoltoon, energiaan, ravitsemukseen, puhtaaseen veteen, koulutukseen, asumiseen, talouteen ja tiedonsaantiin. Ei olekaan vaikea nähdä, miksi niin Singhin, Kalamin kuin Prahaladinkin mukaan joko osa tai kaikki näistä seikoista ovat niitä strategisia alueita, joihin puuttumalla Intiassa voitaisiin paremmin taata vauraus ja hyvinvointi.
Onko siis mahdollista osallistaa pyramidin pohjalla elävät mukaan tuotteiden ja palvelujen tuotantoon ja jakeluun yllämainituilla aloilla? Mielestäni on, ja innovaatiot ovat keino sen toteuttamiseksi. Todellisten mahdollisuuksien luominen pyramidin pohjalla eläville ihmisille oman hyvinvointinsa kohentamiseksi olisi aitoa osallistamista parhaimmillaan. Joillakin aloilla innovaatiot voisivat jopa kokonaan poistaa perinteisiä ongelmia.
Esimerkkinä Intian maaseudun sähköistäminen
Intian maaseudun pitkään jatkunut sähköistämisohjelma on kärsinyt infrastruktuurin puutteesta ja, sielläkin missä infrastruktuuri on olemassa, siirto- ja jakeluhävikistä, joka on ajoittain jopa 40 prosenttia. Siksi maaseudun sähköistämisprojektit eivät ole koskaan yltäneet sadan prosentin tavoitteeseensa. Tällä hetkellä uuden ja tehokkaan infrastruktuurin luomiseen on suunnitteilla suuria investointeja. Mutta auttaako rahan syytäminen maaseudun energiavajeeseen, vaikka infrastruktuurin rakentaminen etenisikin aikataulussa?
Tuskin. Siirto- ja jakeluhävikit takaavat jatkuvan vajeen. Aurinko-, tuuli-, vesi- tai lämpösähkön tuotantotehokkuutta parantavassa teknologiassa on edistytty harppauksin, ja sen avulla voitaisiin mahdollisesti luoda paikallisia tuotantoketjuja vajeen paikkaamiseksi. Innovatiivinen teknologia tuottaa ratkaisuja, joiden kannalta siirto- ja jakeluhävikkiongelma on epäolennainen ja jotka mahdollistaisivat maaseudun kuluttajille kohtuuhintaisia, hyvätasoisia energiapalveluita. Innovatiivista tässä olisi sellaisen teknologian hyödyntäminen, joka ei edellyttäisi suuria pääomakustannuksia, sekä sähkön tuottaminen ja jakelu kylätasolla. Mahdollinen ylituotanto voitaisiin aina myydä eteenpäin.
Intiassa terveydenhuolto, energia, ravitsemus, puhdas vesi, koulutus ja asuminen ovat aloja, jotka ovat kypsiä innovaatioille ja tarjoavat hyviä mahdollisuuksia nuorille yrityksille. Suomi, joka on toisena World Economic Forumin kilpailukykyindeksissä, on vahva monilla näistä aloista. Voisivatko Intia ja Suomi löytää molemmille hyödyllisiä yhteistyömuotoja? Ilman muuta. Molemmat maat tarjoavat tällä hetkellä loistavia mahdollisuuksia innovaatiohakuisille yrityksille.
Tavallisten intialaisten tekemä kova työ ja hiukkanen onneakin ovat vieneet Intian tukevalle kasvukäyrälle. Pitäisikö Intian kehittyessään kohdata samat ongelmat ja haasteet kuin tämän päivän kehittyneet maat ja pitäytyä vanhoissa hyviksi havaituissa keinoissa, vai pitäisikö sen oppia, innovoida ja edetä pitemmin harppauksin? Päätös on intialaisten itsensä käsissä: haluavatko he edetä polullaan kuin satunnaiset turistit vai matkata päättäväisesti kohti suurempia päämääriä.
Ramchandra Kulkarni