sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.Tarvitaan paljon muutakin kuin oikeaa tietoa, jos kansalaisista halutaan tehdä ilmastonmuutoksen suitsijoita.
Ilmastokeskustelussa on käytetty valtavasti aikaa ja palstatilaa siihen kysymykseen, onko ilmastonmuutos ihmisten aiheuttama. Yhdysvaltain entinen varapresidentti Al Gore on pyhittänyt uransa taisteluun ilmastonmuutosskeptikkoja vastaan, mistä hän on saanut Nobelin rauhanpalkinnon. Hänen työllään on siis arvonsa, mutta useiden käyttäytymistieteilijöiden mielestä myös vaaransa.
Gore tuntuu olettavan, että kun kuulijat saa uskomaan ihmisen toiminnan aiheuttavan ilmastonmuutosta, he ryhtyvät toimimaan ilmastonmuutosta vastaan. Siis kunhan ihmiset vain vakuuttuvat saamastaan tiedosta, he lopettavat turhan autoilun, rakentavat nollaenergiataloja, vaihtavat lentokoneet juniin ja riisin perunaan.
Olettamus vaikuttaa järkevältä, mutta ihmisten toimintatapojen muuttamisen ehtoja tutkineiden asiantuntijoiden mukaan se on pitkälti väärä. Pelkkä ongelmaan uskominen ei yleensä johda toimintaan, vaikka se gallup-tuloksiin saattaa vaikuttaa. Se, että ihmisille kerrotaan toistuvasti valtavasta ilmastokriisistä, voi pelottaa ja lamaannuttaa heitä. Pelko ei yksin motivoi toimintaan.
Käyttäytymistieteilijät eivät usko siihenkään, että oikeanlaisen toiminnan saa aikaan pelkkä tiedon viileän asiallinen välittäminen. On vikapäätelmä, että meidän pitäisi lopettaa kokonaan ilmastonmuutoksesta puhuminen, koska epämiellyttävä aihe herättää kiistoja; että pitäisi vain puhua puhtaasta energiasta, vihreästä taloudesta sekä muista aiheista, joita kaikki voivat kannattaa ja jotka eivät johda ikäviin vastakkainasetteluihin.
Jos ilmastonmuutoksesta puhuminen lopetetaan, se tavallaan antaa luvan tehdä kaiken kuten ennenkin, ilman nykyisten toimintatapojen ripeään parantamiseen pyrkivää kritiikkiä.
Elämäntavat ratkaisevat
Elämäntapamme määräävät energian ja luonnonvarojen kulutuksemme, joilla voi olla ratkaiseva merkitys ihmiskunnan tulevaisuudelle.
Vastuuta ei voi väistää sanomalla, että minun teoillani ei ole väliä, koska teollisuus on suurempi syyllinen tai kiinalaiset tehtaat kuitenkin saastuttavat niin paljon. Sijaintipaikastaan riippumatta tehtaat tuottavat tavaroita erityisesti meille kulutuskulttuurissa eläville, jotta voisimme elää valitsemallamme tavalla.
Teknisiin ratkaisuihin luottaminen ei myöskään riitä. Vaikka tekniikan avulla asioita voi tehdä energiatehokkaammin, ostamme ja käytämme uusia tavaroita ja laitteita kiihtyvällä tahdilla. Tavaran määrän ja vaihtuvuuden kasvu uhkaa syödä yksittäisten laitteiden parantuneesta energiatehokkuudesta koituvan hyödyn. Teknisten ratkaisujen hinta tekee monen hienon asian käytännössä mahdottomaksi.
Energian kuluttamista tutkineet käyttäytymistieteilijät ovat kuitenkin arvioineet, että teknisiin ratkaisuihin verrattuna edullisilla psykologisilla ja sosiaalisilla keinoilla voi saada aikaan käyttäytymismuutoksia, joilla pystytään säästämään noin 10–35 prosenttia energian kulutuksestamme. Tämä on mahdollista ilman uusia teknologisia innovaatioita, koneita tai elintason alennusta.
Suomen luonnonsuojeluliiton tutkimuksessa kävi ilmi, että suomalaisten kotitalouksien luonnonvarojen kulutuksissa voi olla kymmenkertaiset erot. Elämäntavat ratkaisevat.
Mutta miten ihmisten käyttäytymistä ja elämäntapoja oikein muutetaan? Mitä eri alojen tutkijat tästä sanovat?
Heidän vastauksiaan yhdistää se, että edes pienten käyttäytymismuutosten aikaansaamiseksi ei ole yhtä oikeaa ratkaisua. Muutosten toteuttaminen edellyttää monipuolista esteiden ja kannustimien ymmärtämistä.
Ihmisten arjesta pitää poistaa muutosta haittaavia esteitä ja luoda yhteiskunnalliset olosuhteet, jotka helpottavat siirtymistä ekologisesti kestävään ja henkisesti tyydyttävään elämäntapaan.
Tekeminen keskiöön
Psykologien mukaan ihmisten identiteetti rakentuu yleensä sen ympärille, mitä he ja kaltaisensa ihmiset tekevät. Tämän pohjalta ihmiset vastaavat usein gallupeihinkin. Identiteettiään ihmiset muuttavat lähinnä silloin, kun he ryhtyvät tekemään uusia asioita ja saavat uusia viiteryhmiä. Käyttäytymisen muuttamisen mahdollisuuksia pohtinut toimittaja David Roberts on kehitellyt seuraavanlaista esimerkkiä:
Kuvitellaan kaupungissa asuva autoilija, joka mielipidekyselyssä kieltää ihmisen toiminnan vaikuttavan ilmastonmuutokseen. Kuvitellaan sitten, että polkupyöräily tehdään hänelle niin miellyttäväksi vaihtoehdoksi (toimiva pyöräteiden verkosto, vihreät aallot liikennevaloihin, edulliset laatupyörät, huoltopalvelut), että hän alkaa aina sään niin salliessa pyöräillä autoilun sijaan.
Ajatellaan vielä, että hänen naapurinsa hankkivat aurinkopaneeleita taloihinsa tavalla, joka aiheuttaa sellaisen sosiaalisen paineen, että hän tekee samoin. Ja että hänen työpaikallaan siirrytään näyttävästi ekosähköön.
Pian tämä henkilö alkaakin kertoa itsestään uudenlaista tarinaa. Tuo tarina on sellainen uusi identiteetti – olen pyöräilevä uusiutuvan energian kannattaja – johon entistä todennäköisemmin kuuluu ilmastonmuutoksesta huolestuminen.
Esimerkki kuvaa sitä, että uskominen tai asenteet eivät olekaan tehokkaimpia käyttäytymisen muuttajia. Toiminta tuleekin ensimmäisenä. Mutta vielä tärkeämpää kuin tekemisen vaikutukset asenteisiin on se, että yhdet ilmastonmuutoksen vastaiset teot johtavat sujuvasti toisiin vastaaviin. Aurinkovoiman käyttäjät ottavat tuulenkin voimanlähteeksi helpommin kuin fossiilisten polttajat, töihin pyöräilevä pyöräilee useammin myös kauppaan kuin työmatka-autoilija.
Melko pienetkin käyttäytymismuutokset ovat addiktoivia ja uskomuksia muuttavia. Eivät heti, mutta pikkuhiljaa kyllä. Pysyviä muutoksia tapahtuu erityisen helposti, jos uusi käyttäytymistapa tuo mukanaan palkintoja, kuten työmatkapyöräily paremman kunnon tai työtovereiden ihailun.
Käyttäytymismuutosten psykologisia taustoja ovat Pohjois-Amerikasssa tutkineet bestseller-kirjoja suostuttelusta kirjoittanut sosiaalipsykologi Robert Cialdini, ympäristöpsykologi Doug McKenzie-Mohr, Stanfordin yliopiston Precourt Energy Efficiency -keskuksen tutkija Carrie Armel ja saman yliopiston Persuasive Technology -tutkimuskeskuksen johtaja BJ Fogg. Suomessa stanfordilaisten ajatuksia on levittänyt psykologi Jussi Valtonen. Kaikkia mainittuja tutkijoita yhdistää yksi ajatus: meihin vaikuttaa enemmän kuin uskomme se, mitä muut tekevät.
Aikuiset näyttävät vaihtavan mielipiteitään helpoiten silloin, jos heidät saa ensin muuttamaan toimintatapojaan. Ei ole suurta väliä, saadaanko heidät muuttamaan tapojaan lahjomalla, sosiaalisella paineella, esimerkkiä näyttämällä tai säädöksillä. Suurin osa ihmisistä muuttaa ajatteluaan ja omakuvaansa – usein huomaamattaan – samaan linjaan käyttäytymisensä kanssa.
Opettajat tietävät, että lapset oppivat paremmin saadessaan tehdä käytännön kokeita kuin vain kirjoja lukien. Sama pätee käyttäytymistieteilijöiden mukaan aikuisiinkin – tekeminen opettaa ja muuttaa ihmistä.
Järjestelmät muutosten tueksi
Yhteiskuntatieteilijät suhtautuvat psykologeja varovaisemmin julkisiin pyrkimyksiin vaikuttaa ihmisten käyttäytymiseen ja elämäntapoihin. Sosiaalinen manipulaatio ja propaganda ovat termejä, joilla on ikävä kaiku. Toisaalta esimerkiksi sosiaalisten liikkeiden tai voimaantumisen kautta tapahtuvaa elämäntapojen muutosta pidetään yleensä hyvänä asiana.
Yhteiskuntatieteilijät ovat jo pitkään korostaneet sitä, että on turha vaatia ihmisiä toimimaan ympäristöystävällisesti, jos yhteiskunnalliset rakenteet samalla ohjaavat toimimaan resursseja tuhlaten.
Tämän asian esiin tuojista tunnetuin lienee brittiläinen sosiologi Anthony Giddens. Suomessa samaa on painottanut Kuluttajatutkimuskeskuksen tutkimusprofessori Eva Heiskanen. Hän on muistuttanut, että kulutuskäyttäytyminen ei ole sosiaalisesta ympäristöstä irrallista toimintaa. Pelkät yksilökeskeiset tai psykologiset ratkaisut elämäntapa-asioissa eivät riitä.
Sosiologien mukaan on melko hyödytöntä sanoa, että pyöräilkää töihin, jos kunnon pyöräteitä tai pyöräilijöitä suojelevia liikennesääntöjä ei ole, tai jos työnantajat tarjoavat autoileville työntekijöilleen kätevät ilmaiset parkkihallipaikat, mutta eivät vastaavia polkupyörien säilytystiloja. Lyhytnäköistä on myös viestiä kansalaisille samanaikaisesti ristiriitaisia asioita: Kuluttakaa vähemmän, että päästöt vähenevät – kuluttakaa enemmän, että emme vajoa lamaan.
Useiden viranomaistahojenkin pääviesti julkisuudessa on se, että Suomen pitää taloudellisen kasvun ja halvan sähkön nimissä merkittävästi lisätä energiantuotantoaan. Energiatehokkuuden ideaan tämä ei ainakaan kuulu. Alan pienen klassikon, Rooman klubille tehdyn kirjan Factor Four (1997) perusviesti on, että kaksi kertaa nykyistä suurempi talous on mainiosti mahdollista puolella nykyisestä energiankulutuksesta.
Laajojen joukkojen käyttäytymismuutoksia ei helposti tapahdu, jos järjestelmätaso on niiden vastainen. Toisaalta järjestelmää muuttavat usein ne rohkeat, jotka ensimmäisinä ovat muuttamassa käyttäytymistään ja elämäntapojaan.
Edelläkävijöiden tukeminen on tärkeää. Julkisen sektorin tulisi tukea utooppisiltakin tuntuvia hankkeita, kuten ekoyhteisöjä, polkupyöräjärjestöjä, plusenergiatalojen rakentajia ja taloudellisen kasvun vaihtoehtoja etsiviä tutkimusryhmiä.
Valintoihin voi vaikuttaa
Talous- ja käyttäytymistieteilijä Richard Thaler ja presidentti Barack Obaman virkakuntaan siirtynyt lakitieteilijä Cass Sunstein ovat 2008 ilmestyneessä kirjassaan Nudge (tönäisy) nostaneet keskusteluun käsitteen ”valintojen arkkitehtuuri”. Tällä tarkoitetaan tapaa, jolla valinnat tuodaan ihmisten eteen. Esimerkiksi miten terveelliset ja epäterveelliset – tai ilmastoystävälliset ja -haitalliset – ruoat on aseteltu lounaslinjalle, mitkä ovat hauskasti näkyvillä ja kätevästi otettavissa. Tai mitkä asiat ovat perusvaihtoehtoina.
Jos uudessa kodinkoneessa on energiansäästötila perusvaihtoehtona ja täystehotila vain erikseen säädettävissä päälle, niin energiansäästötilan käyttäminen on huimasti yleisempää kuin jos perusoptiona olisivat täystehosäädöt.
Valtaosa ihmisistä tyytyy siihen, mikä on perusoptiona. Hyvä valintojen arkkitehtuuri varmistaa, että perusoptioiksi on aina etukäteen valittu energiatehokkaimmat ja ympäristöystävällisimmät vaihtoehdot. Tulokset puhuvat puolestaan: moni sähköyhtiö on tarjonnut asiakkailleen mahdollisuutta siirtyä entistä kestävämmällä tavalla tuotettuun sähköön – vain hyvin pieni osa on siirtynyt, koska se vaatii aktiivista toimintaa ja lomakkeiden täyttelyä.
Mutta kun saksalainen yhtiö teki päinvastoin, vaihdatti sähkösopimukset automaattisesti ja antoi asiakkailleen vain mahdollisuuden halutessaan siirtyä toisten vähemmän vihreiden yhtiöiden asiakkaiksi, yli yhdeksän kymmenestä hyväksyi muutoksen.
Moneen asiaan on jo olemassa hienoa energiaa säästävää tekniikkaa, mutta käyttäytymistieteilijöiden mukaan tekniikan kehittäjät unohtavat usein käyttäjät.
Ei riitä, että korostetaan huollon ja ylläpidon merkitystä, vaan itse tekniikan on oltava niin varmaa ja helppokäyttöistä kuin mahdollista – tällainen käyttäjälähtöiseksi suunniteltu tekniikka ”tönäisee” kuluttajaa energiaa säästävään suuntaan. Muuten voi käydä niin, että tekniikan energiansäästömahdollisuudet eivät toteudu. Tämä on valitettavasti jo nyt arkipäivää esimerkiksi monien ilmanvaihtolaitteiden ja lämpöpumppujen yhteydessä.
Käyttäytymisen tutkijat painottavat, että näkymätön energiakulutus on hyvä saada tavalla tai toisella näkyväksi – esimerkiksi mittarien ja entistä tarkempaa kulutustietoa antavan laskutuksen avulla.
Näkyvyyttä kaipaavat myös hyvät energiaa säästävät toimintatavat. Kun ihmiset näkevät, että muutkin tekevät energiaa säästäviä tekoja, ei synny epäilyjä toisten vapaamatkustajuudesta. Esimerkeistä toiset myös oppivat.
Lakeja, hintoja ja innostamista
Turvavyöpakko ja tupakointikiellot ovat osoittaneet, että lainsäädäntö voi olla tehokas käyttäytymisen muuttaja. Pienen nurinan jälkeen enemmistö ihmisistä tottelee, sitten tottuu ja lopulta kannattaa sääntöjä. Tosin ihminen on myös kekseliäs säädösten kiertäjä, esimerkkinä vaikkapa mallinukkeja autoissaan kuljettavat kimppakyytikaistojen käyttäjät USA:ssa.
Ympäristöaktivistit ovat jo vuosia toistaneet, että verotuksella voitaisiin myös nostaa ympäristölle haitallisten ja energiatehottomien tuotteiden hintoja suhteessa kestäviin vaihtoehtoihin, jolloin ympäristöystävällisten tuotteiden menekki kasvaisi.
Suomessa saa jo verovähennyksiä esimerkiksi energiaremonteista ja autovero on kireämpi suuripäästöisille autoille. Lisäksi hintamekanismeja haluttaisiin monissa maissa soveltaa kalliiden energiahankintojen yhteydessä niin, että esimerkiksi energiaremonttien tai aurinkopaneelien hintaa ei tarvitsisi heti maksaa kokonaan, vaan osa hinnasta voitaisiin kuitata tulevien vuosien energiansäästöllä.
Hintavaikuttamisen käytöllä on kuitenkin rajoituksensa. Energian hintaa nostavat lisäverot lisäävät epätasa-arvoa, ellei vähävaraisten muuta verotusta samalla kevennetä tai kehitetä erillisiä tukijärjestelmiä. Taloudellinen hyöty ei myöskään ole ainut ja ylimmäinen toiminnan motivoija, sillä hinta on vain yksi käyttäytymiseen vaikuttava asia muiden joukossa.
Pyöräily on halvempaa kuin autoilu, soutaminen halvempaa kuin vesiskootterilla ajelu, mutta silti jotkut valitsevat kalliin ja fossiilista energiaa kuluttavan vaihtoehdon. Vaikka uudet ohjelmoitavat pattereiden termostaatit hinnoiteltaisiin halvoiksi, eivät esimerkiksi liikuntarajoitteiset vanhukset kuitenkaan helpolla pääse niitä rautakauppoihin ostamaan tai saa niitä pattereihinsa kiinni – eli pelkkä oikea hinnoittelu ei usein riitä.
Vaikka viime vuosina asenteet ilmastopäästöjen vähentämistä kohtaan ovat muuttuneet myönteisemmiksi, on tutkimuksissa havaittu ristiriita asenteiden ja todellisen käyttäytymisen välillä.
Ihmiset ovat tietoisia uhista ja heillä olisi myös halua toimia niitä vastaan, mutta toimintakeinoista on pulaa ja vaikutusmahdollisuudet tuntuvat vähäisiltä. Kääntäen tämä kuitenkin näyttää yhden tärkeän tavan saada ihmisiä energiansäästäjiksi ja ilmastonmuutoksen suitsijoiksi: parannetaan ihmisten vaikutusmahdollisuuksia ja autetaan heitä löytämään ne.
Eri ammattiryhmille suunnatuilla kursseilla voi innostaa näkemään, kuinka toimia ilmastonmuutosta vastaan omassa työssään. Keskeistä on ottaa ammattilaisten omat ideat ja ajatukset todesta ja huomioida niiden arvo.
Elämäntapojen muuttamistaitojen asiantuntijoiden näkemykset voi tiivistää seuraavasti: pelkkä tiedon tarjoaminen ei riitä, vaan on poistettava esteitä, lisättävä kannustimia ja muutettava erilaisten asioiden vakiintuneita tekemistapoja. Hyvät teot yhdessä asiassa kannattaa vyöryttää vaikuttamaan myös muuhun käyttäytymiseen ja muillekin elämäntapojen osa-alueille. Esimerkillisiä toimintatapoja on kehitettävä ja mainostettava. Näkymätön energiankulutus on saatava näkyväksi. Tarjottavien perusvaihtoehtojen energiatehokkuus on varmistettava.
Lisäksi järjestelmiä ja organisaatioiden toimintoja on säädettävä niin, että ne oikeasti tukevat ihmisten energiaa säästävää ja päästöjä vähentävää toimintaa. Myös hintamekanismeja ja säädösohjausta kannattaa käyttää. Ja aina on muistettava arkikäyttäjän näkökulma.
Tämä artikkeli julkaistiin alun perin Suomen Kuvalehdessä 12/2011 (25.3.2011)