sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Japanissa voi seurata, miten käy, kun yhteiskunta harmaantuu. Hyvältä näyttää.
Aamiaisastioita tokiolaisessa hotellissa keräävän miehen täytyy olla kahdeksankymppinen. Ehkä ylikin. Hänellä on harmaa tukka ja hieman kumara asento mutta zeniläisen olemus, kun hän kantaa kuppeja ja lautasia keittiöön.
Kestävyyttä korostavan Fontaine-hotellin luulisi palkkaavan nuoria tai maahanmuuttajia. Mutta koska Japanissa ulkomaalaisten osuus väestöstä on pidetty alle kahdessa prosentissa eikä nuoria oikein ole, on eläkeläisistä tullut tärkeä työvoimaresurssi.
Alle 14-vuotiaiden osuus väestöstä on Japanissa enää 13 prosenttia, kun yli 65-vuotiaita on joka viides. Nykymenolla vuonna 2040 jokaista uutta japanilaisvauvaa on vastaanottamassa satavuotias.
Japanin ylle on viime vuosina heijastettu lähes kaikki harmaantuviin yhteiskuntiin liittyvät kauhukuvat: kestävyysvaje kaatuu päälle, talouden kasvu ja tuottavuus supistuvat, vanhusten tarvitsemalle terveydenhoidolle ei näy loppua, ja Japanin suhteellinen merkitys valtiona ja taloutena hiipuu.
Mutta Japani voi yllättää.
Itselleni maa on ollut jo vuosia yksi merkittävimmistä tulevaisuuden laboratorioista. Tokiossa ratkaistaan seuraavina vuosina meidän suomalaistenkin puolesta, miten toteutetaan uudentyyppinen, sosiaalisesti oikeudenmukainen ja hyvinvoiva yhteiskunta, jossa ihmisten lisävuodet nähdään mahdollisuutena ja yksilön kannalta rikkautena elää pidempään ja paremmin.
Havaintojeni mukaan haussa olevan yhteiskuntamallin heikot signaalit näkyvät Japanissa. Mallin ytimessä on kaksi radikaalia yhteiskunnallista tulkintaa.
Ensinnäkin, numeroihin sidottu ikä ei voi enää olla ikääntymisen mittari eikä ikääntyminen ole sairaus. 70-vuotias japanilainen voi olla suorituskyvyiltään 50-vuotias. Mutta toinen 70-vuotias voi tuntea itsensä sisäisesti 90-vuotiaaksi ja näyttää siltä.
Uusimmissa kansainvälisissä tutkimuksissa on osoitettu, että aikuisten ihmisten iät tulisi määrittää biologisilla ja kognitiivisilla ikämittareilla. Biologinen ikä liittyy yksilön terveyteen ja kehon toimintakykyyn. Kognitiivinen ikä kuvaa kykyä käsitellä ja hallita tietoa, ajatella sekä oppia uutta.
Toiseksi, meidän on tunnustettava suurinta osaa kehittyneitä maita koskevat tosiasiat ja hyväksyttävä yhteiskunta, jossa elää paljon enemmän vanhoja ihmisiä ja vähemmän nuoria sekä lapsia.
Japanissa keski-ikä on jo 44 ja eliniänodote 83 vuotta. Vuonna 2030 japanilaisten keski-ikä on yli 52 vuotta ja joka kolmas japanilainen on yli 65-vuotias.
Japanilainen tutkimuslaitos on jo vuosien ajan seurannut eri-ikäisten tokiolaisten kävelyvauhtia metro-käytävissä.
Väestötieteilijä Takao Suzukin esittelemien tulosten mukaan ikääntyneiden japanilaisten fyysinen kunto on parantunut merkittävästi. 70-vuotias japanilainen on nyt biologiselta iältään keskimäärin samalla tasolla kuin 59-vuotias oli sukupolvi sitten.
Eikä väestön ikääntyminen ja väheneminen ole välttämättä johtamassa tuottavuuden ja työvoiman pienenemiseen eikä kestävyysvajeeseen ja sitä kautta hyvinvointiyhteiskunnan rapautumiseen. Yli kaksi kolmasosaa yli 65-vuotiaista japanilaisista haluaa jatkaa työntekoa virallisen eläkeiän jälkeen.
Tokion yliopiston professori Hiroko Akiayama on kehittämässä Kashiwan kaupunginosassa kiinnostavaa yhteiskuntasuunnittelun ja mielekkään elämisen asumismallia. Siinä vanhemmat ihmiset tuodaan takaisin sosiaalisen toiminnan ja tekemisen keskiöön.
Kashiwassa vanhukset voivat ensi vuosikymmenellä työskennellä viljelmillä ja olla myyjinä maatilatoreilla. Eläkeläiset myös pitävät koululaisille iltapäiväkerhoja.
Ja kun Japanissa ollaan, niin älykkäässä asumisympäristössä ovat käytössä helposti ohjattavat ajoneuvot, älykkäät tiet, kognitiivisia taitoja ylläpitävät Nintendo Wii -tyyppiset peli- ja treenausalustat sekä kodin avustajarobotit. Keiroka Technology -yritys on kehittänyt päälle puettavia ja liikkumista helpottavia hybridilaitteita, jotka mahdollistavat vanhan ihmisen kumartumisen. Etävalvontalaitteiden ja telepalveluiden ansiosta enemmän hoitoa tarvitsevat vanhukset voivat asua pidempään kotonaan.
Vietin äskettäin aikaa Kiotossa, Sendaissa ja Tokiossa. Arki-iltaisin lähes joka neljäs vastaantulija oli yli kuusikymppinen. Päivisin, kun nuoret olivat koulussa ja keski-ikäiset töissä, kaupunkien sosiaalinen maisema muuttui tyystin. Vanhukset vyöryivät vastaan, mutta tunnelma oli itse asiassa aika hauska.
Seitsemänkymppisten japanilaisten pukeutumistyyli ja olemisen tapa ovat alkaneet muuttua. Perinteisistä ikäkausiin sidotuista rooleista ollaan irtautumassa. Ikääntymisen tutkijat ovatkin korostaneet, kuinka juuri kulttuurinen omakuva ja sosiaalisesti sisäistetty ikäkausi-identiteetti vaikuttavat elämän laatuun ja haluun olla osa tuottavaa yhteiskuntaa.
Tokion Shinjuku-rautatieaseman metron sisäänkäynnillä törmäsin boheemisti pukeutuneeseen kahdeksankymppiseen rouva Watanabeen, joka oli tullut ostoksilta. Astuessaan metron uumenista kadulle hän nosti kasvonsa kohti aurinkoa ja hengitti valoa. Kun kysyin, miltä lämpö ja valo tuntuivat, Watanabe vastasi tuntevansa itsensä todella nuoreksi ja nauroi päälle.
Ja kuin todistuksena muutokselle ohitse pörisi musta harrikka, jonka ikääntynyt kuski oli sitonut pitkät harmaat hiuksensa militanttityylisellä otsanauhalla takaraivolle.
Suosittelemme