Voiko muutoksentekijyyttä oppia?

Satu Raappana toimii Mieli ry:n verkkokriisityön päällikkönä ja Lauri Holmström työskenteli vuonna 2019 sisäministeriössä osana sisäisen turvallisuuden strategian sihteeristöä. Heitä yhdistää se, että he tekevät omilla tahoillaan työtä lasten ja nuorten eriarvoisuuden vähentämiseksi. Kun he hakivat Sitran tulevaisuuslaboratorioon, he ottivat ennakkoluulottoman askeleen prosessiin, jossa he oppivat yhteiskunnallista muutoksentekijyyttä uudella innovatiivisella tavalla.

Laboratoriossa heidän teknologian kehitystä hyödyntävään tiimiinsä kuului myös Elina Palola Sosiaali- ja terveysministeriöstä, Onni Westlund Pesäpuu ry:stä ja Elina Sarpola Productivity Leap Oy:stä. He kaikki tekevät työtä lasten ja nuorten eriarvoisuuden vähentämiseksi yhteiskunnan eri sektoreilla.

– Jokainen toi pöytään oman osaamisensa, kuten turvallisuutta, tekoälyä ja lastensuojelua. Porukka oli valittu viisaasti ja tiukalla karsinnalla. Meidän keskinäistä kunnioitusta ei tarvinnut rakentaa, se oli olemassa valmiiksi, Satu Raappana toteaa.

Ensisijaisesti osallistujat tutustuivat toisiinsa henkilöinä ja työskentelivätkin hyvin kollegiaalisesti. Taustaorganisaatioilla oli merkitystä silloin, kun keskusteltiin näkökulmista yhteiseen työsarkaan ja kun asioita laitettiin tapahtumaan.

“

Yksi labran arvoista on dialogisuus. Kohtaamiset olivat hyvin tasa-arvoisia riippumatta siitä, oliko henkilö tutkimusjohtaja vai entinen ongelmanuori, Holmström tiivistää.

Näistä lähtökohdista tiimi lähti miettimään, mikä lasten ja nuorten eriarvoistumisen vastaisen työn kentällä kaipaisi ratkaisuja ja millaista ratkaisua olisi mahdollista kokeilla laboratorion asettamissa raameissa.

Kokeiluksi valikoitui nuorten mielenterveyttä tukevan verkkovalmennuksen kehittäminen. Raappanan työnantaja Mieli ry koordinoi yhdessä Punaisen Ristin kanssa Sekasin-chatia, joka on tarkoitettu 12–29-vuotiaiden mielenterveyden ja kriisitilanteiden tukemiseen. Chatissa oli huomattu, että nuoret kaipaisivat verkossa toteutettavaa jatkohoitoa.

Raappana kertoo, että chatista oli aiemmin voitu ohjata nuoria vain kouluterveydenhoitajalle tai terveyskeskukseen hakemaan lähetettä. Sen monet nuoret kokevat vaikeaksi ja voivat sen takia jättää kokonaan hakeutumatta hoitoon.

– He valitsevat chatin, koska se on heille helpompaa. Jatkohoito olisi kuitenkin aivan mahdollista toteuttaa verkossa.

Tuumasta toimeen

Usein muutoksien tekemiseen saattaa liittyä rimakauhua. Helposti voi ajatella, että pitäisi saada jotain valtavaa aikaiseksi saman tien. Raappana oppi tulevaisuuslaboratoriossa asettamaan riman vähän matalammalle.

“

Kokeillaan ja tehdään vaan! Sellaisen otteen opin.

Pienelläkin voi lähteä kokeilemaan, koska, systemisesti ajatellen, muuttamalla yhtä systeemin osaa koko systeemi muuttuu, Raappana kertoo.

– Muutamassa päivässä pääsimme kokeilemaan, miltä idea näyttäisi käytännössä. Vain kokeilemalla sen näkee, ja silloin kohtaa sellaisia ongelmia, joita ei työpöydän ääressä voi keksiä. Ja ne kohdatut ongelmat taas vaikuttaa koko ajan siihen, mitä seuraavaksi kokeillaan, Holmström arvioi.

Holmström painottaa muutoksentekijyydessä sanaa tekijyys. Hän näkee laboratorion eronneen tavallisista koulutuksista merkittävästi siinä, että hän sai kokemuksen tekemisestä pelkän teorian sijaan.

– Kyllähän noista jutuista voi lukea, mutta käytännössä tekeminen on ihan eri asia. Tämä oli hyvin opettavaista, koska yleensä minun työni on  hallinnon ylätasolla, enkä pääse edes näkemään käytännön toteutusta.

Kuinka tämä saatiin aikaan?

Poikkiyhteiskunnallinen tiimi toi mukanaan taustaorganisaationsa, ja ne mahdollistivat kokeilun sulavan etenemisen. Digionnin valmennusmalli tuli valtion tuottamien Ohjaamojen normaalisti kasvokkain tarjoamasta Onni-valmennuksesta, kokeilun asiakkaat Sekasin-chatista, toteutuksessa auttoi Productivity Leap Oy ja keskusteluyhteys kohderyhmän kanssa löytyi Pesäpuu ry:n kautta.

– Ehkä labin viisaus oli siinä, että meitä oli niin monesta organisaatiosta. Jos tarvittiin johonkin kuittaus sisäministeriöstä tai vastaus Kelasta, niin se vastaus oli viereisessä pöydässä. Jos olisin lähettänyt sisäministeriöön tai Ohjaamojen johtokuntaan viestin, että me haluaisimme tehdä teidän kanssa tämmöisen kokeilun, olisin ehkä saanut puolen vuoden päästä vastauksen, että kokoustetaan ja mietitään, Raappana vertaa.

Toiminnan keskiöön nostettiin nuoret, joille palvelua rakennettiin. Pesäpuu ry:n Onni Westlund järjesti tiimille tapaamisen sijaisperheisiin sijoitettujen nuorten kanssa. Tapaaminen jäi erityisesti virkamiestyöhön tottuneen Lauri Holmströmin mieleen.

– Me vain söimme pizzaa ja juttelimme. He olivat tavallisia ja yllättävän kypsiä nuoria, jotka olivat kuitenkin kokeneet hurjia asioita. Nuorten asiat olisivat jääneet paljon etäisemmäksi, jos olisin lukenut niitä tutkimuksista. Onhan se täysin ilmeistä, mutta käytännössä radikaalia: jos me mietimme, miten voimme parantaa nuorten osallisuutta ja vähentää eriarvoisuutta, niin totta kai meidän täytyy puhua heidän kanssaan. Se oivallus naurattikin jossain vaiheessa, mutta tämä oli niin erilaista kuin tyypillinen hallinnollinen työ, jossa kootaan työryhmä ja laitetaan paperit kiertämään lausunnoille jossain vaiheessa.

Mitä Sitra teki?

Sekä Raappana että Holmström kehuvat sitä, kuinka Sitra ryhmäytti heidät. Osallistujaporukka vietiin lähipäivinä Tampereelle ja Lontooseen – irti arkisista kuvioistaan.

– Vietimme paljon aikaa yhdessä. Otimme aikaa sen tutkimiseen, mitä osaamista ja annettavaa meillä on. Omien vahvuuksien pohtiminen on aina paikallaan, ja on nostattavaa, kun saa tunnustusta. Me ei Suomessa ehkä olla kovin hyviä siinä kaverin kehumisessa ja pienten onnistumisten juhlimisessa, mutta tässä koulutuksessa se oli perusasia, Raappana toteaa.

“

Ei koulutus pelkkää kehumista ollut, vaan myös tarkkaan suunniteltua intensiivistä työskentelyä.

– Työskentelyn punaisena lankana toimi tiimien kokeilujen kehittäminen, ja siihen ympättiin erilaisia teemoja tutustumisten, luentojen ja yhdessä tehtävien muodossa, liittyen maailmalla tehtyyn innovatiiviseen kokeilutoimintaan ja taustateorioihin, kertoo Raappana.

Sitra jäsensi toimintaa ja piti fokuksen siinä, että prosessi pysyi käynnissä. Se määritti tavoitteet kullekin lähipäivälle ja seurasi työskentelyn edistymistä: mitä on jo ratkaistu, mikä on vielä epäselvää ja mitä juuri nyt pitää keskittyä ajattelemaan.

– Siellä oppi sen, että monesti 15 minuuttia riittää ideoimiseen. Jos käyttää 2 tuntia, niin ne ideat tuskin ovat merkittävästi parempia. Opin, että vartin spurteillakin pääsee jo riittävän hyviin tuloksiin. Sitten on aina varaa palata takaisinpäin korjaamaan yksityiskohtia, Holmström kertoo.

Panostus kannatti

Usein projektia työstettiin myös lähipäivien välissä. Tiimeillä oli verkkoalusta, johon osallistujat keräsivät ajatuksia ja jossa he keskustelivat. Se piti prosessia käynnissä myös lähipäivien välillä, ja auttoi orientoitumaan lähitapaamisten lähestyessä.

– Ainakin omalla kohdalla se toimi niin, etten halunnut missata näitä kekkereitä. Halusin panostaa siihen, koska ne lähipäivät olivat sitten vielä siistimpiä, sanoo Holmström.

Raappana ja Holmström kokevat, että tiimin sitoutuminen myös teki kokeilusta niin hyvän. Sitra rakensi ansiokkaasti koulutuksen puitteet, mutta osallistujat tekivät kokeilun.

– Uskon, että puhun kaikkien puolesta, kun sanon, ettei sinne kukaan tullut vain hengailemaan, vaan olemaan täysillä mukana. Vaikka aihe ja työtahti olivat rankkoja, niin se oli myös hauskaa. Välillä joistain asioista oli kovaakin vääntöä, mutta päämäärät olivat kaikille yhteisiä ja selviä. Tila oli turvallinen ja porukka tasa-arvoinen. Siellä oli hyvin erilaisia persoonia, uria ja elämäntilanteita – itseltä olisi kestänyt ehkä kymmenen vuotta rakentaa tuollainen verkosto, mutta tuolla sen sai kymmenessä päivässä. Se on ollut tähänastisen urani ehdottomia huippukokemuksia! Holmström ylistää.

– Siitä syntyi pysyvä porukka, joka pitää yhteyttä edelleen. Se on ammatillisesti kannattavaa, koska sieltä syntyy jatkossakin yhteisiä projekteja ja kytkyjä. Meille on selvää, että teemme yhteistyötä, autamme ja kannustamme toisiamme, Raappana iloitsee.

Mitä jäi elämään?

Digionnista tuli pysyvä malli, johon voidaan ohjata nuoria Sekasin-chatista. Se on teknisesti kevyt eikä visuaalisesti häikäisevä, mutta se toimii ja on saanut hyvää palautetta sitä käyttäneiltä nuorilta. He saavat parempaa palvelua siinä ympäristössä, jossa itse viihtyvät.

– Meillä oli alussa aika isokin kuva siitä, millaisen kokonaisen ekosysteemin voisimme luoda, ja rajasimme siitä yhden kohdan.

“

Nyt se isompikin muutos on tässä parhaillaan syntymässä, kun vastaava ohjaus pyörii jo myös Kelan palveluissa, Raappana kehuu.

Lauri Holmström kertoo, että tulevaisuuslaboratoriossa opittua tekemisen tapaa on nyt sovellettu myös ministeriötasolla. Olennaista on ollut ratkaisukeskeinen ajattelutapa, joka vaatii fokusta, tahtoa ja ennakkoluulotonta tekemistä.

– Täytyy kyseenalaistaa sitä, miksi toimitaan, niin kuin toimitaan. Miten voisi vielä enemmän mennä siitä, mitä pitäisi tehdä, kohti sitä, mitä voisi tehdä. Se vaikutti sisäministeriössä sisäisen turvallisuuden yhteistyöryhmään, jossa olemme pyrkineet ratkomaan laaja-alaisia ongelmia sidosryhmien kanssa. Pyrimme siellä yhdessä miettimään, mihin keskitytään, mitä voitaisiin tehdä, ja sitten tekemään. Sellaista oli valmisteltu jo aikaisemmin, mutta toin siihen labista tätä toimintatapaa, että miten voisi reivata perinteisestä työryhmätyöskentelystä ketterämpään tekemiseen: miten voidaan nopeasti löytää sellaisia pisteitä, joiden kautta voitaisiin kokeilla ja mitata, saadaanko vaikuttavuutta. Jos sitä todetaan tulevan, voidaan jatkaa.