2 vuotta Pariisia, 20 vuotta Kiotoa

Päivälleen kaksi vuotta sitten maailman valtiot hyväksyivät Pariisin ilmastosopimuksen. Eilen tuli puolestaan kuluneeksi tasan 20 vuotta Kioton pöytäkirjan hyväksymisestä.

Kansainvälisestä ilmastopolitiikasta on väännetty kaikkiaan jo noin kolme vuosikymmentä. Takana on kymmeniä suurkokouksia ja lukemattomia valvottuja öitä. Mitä on jäänyt käteen?

Helppo vastaus olisi karu: liian vähän, liian myöhään. Kioton vuodesta 1997 maailman päästöt ovat kasvaneet kolmanneksen.

Kioton pöytäkirja osoittautui monessa suhteessa puutteelliseksi. Alun perinkin se kattoi vain teollisuusmaiden päästöt, ja sittemmin Yhdysvallat irtaantui sopimuksesta. Päästötavoitteet olivat riittämättömiä, ja niitä heikensivät entisestään monet porsaanreiät.

Kiotoa seuraavat vuodet olivat melkoista korpivaellusta. Neuvottelut tulevista päästötavoitteista romahtivat Kööpenhaminassa vuonna 2009. Sirpaleiden kokoamisessa kesti seuraavat kuusi vuotta.

Vitkuttelun takia alamme olla vasta nyt siinä, missä meidän olisi pitänyt olla Kioton kokouksen aikoihin. Jos jo 20 vuotta sitten nykyisenkaltainen joukko maita olisi sitoutunut nykyisenkaltaisiin tavoitteisiin, olisi ilmastokriisi ehditty vielä saada kuriin hallitusti – ja pienemmin riskein.

Niin kuin usein, helppo vastaus on kuitenkin liian yksinkertainen. Erityisesti kolme näkökulmaa on hyvä tuoda esiin.

Paljon muutakin kuin pykäliä

Ensinnäkin ilmastosopimusten pykälillä on luonnollisesti väliä, mutta kansainvälisessä ilmastopolitiikassa on kyse paljon enemmästä. Vaikka sopimusteksti ei suoraan velvoittaisi oikeudellisesti sitovalla tavalla, se voi silti ohjata oikeaan suuntaan – esimerkiksi osoittaa sijoittajille, että fossiilienergialla ei ole ruusuista tulevaisuutta.

Valtiot eivät ole yksin

Toiseksi neuvotteluiden ytimessä ovat valtiot, mutta kasvava merkitys on muilla toimijoilla: kunnilla, yrityksillä, järjestöillä. Vuotuiset ilmastokokoukset kokoavat tuhansia keskeisiä vaikuttajia julkistamaan sitoumuksia ja sopimaan yhteistyöstä ilmastokriisin taltuttamiseksi.

Käännekohta lähellä

Kolmanneksi isot murrokset lähtevät usein liikkeelle verkkaisesti, mutta voivat sitten kiihtyä ja muuttua pysäyttämättömäksi voimaksi. Tahti voi vaikuttaa tuskastuttavan hitaalta, mutta käännekohta saattaa olla lähellä – tai jo ylitetty.

Maailman hiilidioksidipäästöt pysyivät kolme vuotta samalla tasolla talouskasvusta huolimatta, ensimmäistä kertaa historiassa. Kiina näyttää rakentavan yksin tänä vuonna enemmän aurinkovoimaa kuin Amerikka, Afrikka ja Oseania olivat rakentaneet siihen mennessä yhteensä.

Maailman halvinta sähköä saadaan nykyään tuulivoimalla. Sähköautojen kannalta ratkaisevien akkujen hinta on romahtanut viidennekseen vuodesta 2010.

Ovatko nämä muutokset Kioton pöytäkirjan tai Pariisin sopimuksen ansiota? Eivät ole.

Ovatko ilmastosopimukset vauhdittaneet ja vahvistaneet tärkeitä kehityskulkuja? Aivan varmasti.

Siksi tänään on aihetta juhlaan. Nyt tahtia pitää vain kiihdyttää – ja paljon.