Ekosystee­meistä uutta kasvua

Suomalaista talouskeskustelua on perinteisesti käyty makrotasolla. Sitä ovat viime vuosikymmenet dominoineet finanssi-, raha- ja tulopolitiikka. Talouspoliittisen keskustelun pääjakolinja on kulkenut tiukkaa talouskuria kannattavien budjetin leikkaajien ja löysempää budjettikuria ajavien elvyttäjien välillä. Valitettavasti kumpikaan näistä talousopeista ei pysty ratkaisemaan Suomen talousongelmia, sillä niiden syyt ovat syvemmällä elinkeinorakenteen rapautumisessa. Nokia-klusterin hajoaminen ja suomalaisten suuryritysten tuotannon kansainvälistyminen ovat tehneet ammottavan loven Suomen elinkeinorakenteeseen ja vientiin, mikä ei ole vieläkään toipunut finanssikriisiä edeltäneelle tasolle. Rakennetyöttömyyden kasvu ja julkistalouden vajeet johtuvat viime kädessä vientimarkkinoilla pärjäävän yritystoiminnan riittämättömyydestä. Tämä on ennen kaikkea elinkeino- ja innovaatiopoliittinen haaste. Makrotalouspolitiikalla voidaan yrittää lievittää elinkeinorakenteen kriisistä johtuvia oireita, mutta sillä ei pystytä luomaan Suomeen uusia kasvualoja. Suomi ei ole ainoa teollisuusmaa, joka kärsii elinkeinorakenteen sopeutumiskriisistä. Uuden teknologian ja globalisaation mukanaan tuoma tuotantorakenteiden murros on iskenyt kaikkiin pitkälle kehittyneisiin teollisuusmaihin. Samaan aikaan ilmastonmuutoksen, eriarvoisuuden kasvun, pakolaisaaltojen ja väestön ikääntymisen kaltaiset megaluokan ongelmat vaativat uudenlaisia ratkaisumalleja. Nämä ongelmat ovat saaneet monet hallitukset arvioimaan uudelleen elinkeino- ja innovaatiopolitiikan toimintamalleja. Tämä on vaatinut myös yritystoiminnan luonnetta koskevien käsitysten päivittämistä. Maailmantalouden globalisoituminen on tehnyt mahdolliseksi tuotantoprosessien aiempaa pidemmälle menevän erikoistumisen. Kuten Adam Smith jo aikoinaan totesi: ”The degree of specialisation is limited by the extent of the market”. Tuotantoprosessit ovat pilkkoutuneet aiempaa pienempiin osiin, jotka sijoitetaan eri puolille maailmaa paikkoihin, jotka tarjoavat kullekin valmistusprosessin vaiheelle parhaat mahdolliset toimintapuitteet. Samalla maan tai alueen kyvystä houkutella kansainvälisiä osaajia ja sijoittajia on tullut niiden talousmenestyksen kannalta keskeinen tekijä. Pitkälle edennyt erikoistuminen on tehnyt tuotantojärjestelmistä keskinäisriippuvia ja monimutkaisia verkostoja, joissa on tietynlaiseen tuotantoon erikoistuneita maantieteellisiä keskittymiä tai ekosysteemejä. Kansainvälinen kilpailu tapahtuu entistä enemmän tällaisten liiketoimintaekosysteemien välillä, koska niissä toimivat yritykset hyötyvät ekosysteemin yhteistyökumppanien ja toimintaympäristön tarjoamista kilpailueduista ja synergioista. Innovatiiviset liiketoimintaekosysteemit toimivat myös talouskasvun moottoreina luomalla uusia kasvualoja ja uudistamalla elinkeinorakennetta. Sitra, Tekes sekä Työ- ja elinkeinoministeriö järjestivät marraskuun lopussa Helsingissä kansainvälisen tutkijatyöpajan, jossa pohdittiin uusien liiketoimintaekosysteemien kehittymistä ja luonnetta sekä niiden edistämiseksi tarvittavaa elinkeino- ja innovaatiopolitiikkaa. Tapahtumaan osallistui tutkijoita Suomesta, Ruotsista, Hollannista, Italiasta ja Isosta Britanniasta sekä joukko suomalaisia elinkeino- ja innovaatiopolitiikkaa valmistelevia ja toteuttavia virkamiehiä. Kahden päivän intensiivisestä työrupeamasta voidaan kiteyttää seuraavia alustavia havaintoja.

1. Innovaatiomallimme ovat vanhentuneet. Vanha lineaarinen tutkimus- ja kehitystoimintaa korostava innovaatiomalli (tutkimus => kehitys => tuotteistaminen => kaupallistaminen) ei enää kelpaa politiikan ohjenuoraksi pitkälle erikoistuneessa ja monimutkaisessa taloudessa. Julkishallinto tarvitsee huolellisesti kuhunkin tilanteeseen ja ekosysteemin kehitysvaiheeseen räätälöityjä toimintamalleja.
2. Tukea julkisin toimenpitein. Uuden liiketoimintaekosysteemin kehitys vaatii eri vaiheissa tuekseen monenlaisia ja hyvin koordinoituja julkisia toimenpiteitä regulaation ja rahoituksen kehittämisestä infrastruktuurin rakentamiseen ja innovatiivisiin julkisiin hankintoihin. Esimerkiksi Suomen telekommunikaatioekosysteemin kehittyminen vaati 1980-luvulla kymmenkunta erilaista julkishallinnon interventiota.
3. Toimija tuottamaan ekosysteemipalveluita. Uuden ekosysteemin kehittyminen vaatii tuekseen tahon, joka tuottaa sen jäsenten tarvitsemia julkishyödykkeitä ja -palveluja. Tällaisen tahon toiminnan resursointi voi alkuvaiheessa vaatia julkista tukea ennen kuin sen hyödyt realisoituvat.
4. Paikkoja vuorovaikutukselle ja yhteistyölle. Ekosysteemien tuottamat hyödyt perustuvat tiiviiseen vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön, joka tuottaa innovaatioita sekä kasvattaa tuottavuutta. Julkishallinto voi tukea tällaista vuorovaikutusta luomalla yhteistyöalustoja ja -prosesseja, jotka kokoavat eri organisaatioita ja asiantuntijoita yhteen sektorirajat ylittäen.
5. Julkishallinto apuna murroskohdissa. Julkishallinnon toimenpiteistä on eniten hyötyä uusien liiketoiminta-alueiden kehityksen alkuvaiheessa sekä silloin, kun vakiintunut liiketoiminta joutuu murrokseen ja joutuu uudistumaan.
6. Systeemiset ongelmat keskiössä. Yhteiskunnan suuret uudistumishaasteet ovat korostaneet sosiaalisten, institutionaalisten ja julkisen sektorin toimintamalleihin liittyvien innovaatioiden tarvetta. Perinteinen markkinoiden toimintapuitteisiin keskittyvä perustelu julkisen vallan toimenpiteille on muuttunut liian kapeaksi. Niiden ohella julkisen vallan on yritettävä korjata yhteiskunnan rakenteellisia (systeemisiä) ja uudistumiseen liittyviä ongelmia.

Talouden ja yhteiskunnan monimutkaistuminen sekä niiden rakennemuutoksiin liittyvä epävarmuuden kasvu ovat haastaneet sekä markkinoiden että organisaatioiden tehokkuuden. Näyttää siltä, että liiketoimintaekosysteemeissä tapahtuva verkostomainen yhteistyö pystyy innovatiivisilla liiketoiminnan aloilla tuottamaan korkeampaa lisäarvoa, tehokkaammin ja joustavammin kuin markkinat ja perinteiset hierarkiat. Ekosysteemit pystyvät yhdistämään

• hajautetun päätöksenteon, jossa ruohonjuuritason kontekstisidonnaista tietoa pystytään parhaiten hyödyntämään
• sekä systeemitason koordinaation, joka tapahtuu yhteisen vision, tavoitteiden ja yksinkertaisten pelinsääntöjen avulla.

Elinkeino- ja innovaatiopolitiikassa nyt kehitteillä oleva, ekosysteemien ruohonjuuritason toimintaa mahdollistava ja yleishyödyllisiin päämääriin ohjaava julkishallinnon rooli saattaa hyvin tulevaisuudessa levitä yhteiskunnan muillekin sektoreille. Tarkempia johtopäätöksiä tutkijatyöpajasta julkaisemme ensi vuoden alussa.

Viikon varrelta -kirjoitukset vetävät yhteen ajankohtaiset puheenaiheet Sitran strategia- ja tutkimustiimissä. Viikon varrella -kirjoitukset löytyvät kootusti täältä.