Energiakäänne – miten jatketaan liittopäivävaalien jälkeen? Osa I

Japanin Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden jälkeen kaksi vuotta sitten Saksan parlamentti päätti luopua ydinvoimasta vaiheittain vuoteen 2022 mennessä. Päätös tehtiin yksimielisesti kaikkien puolueiden tuella. Saksan energiauudistus tunnetaan nimellä Energiewende eli energiakäänne. Siihen sisältyy myös tavoite tuottaa vähintään 80 prosenttia sähkönä kulutetusta energiasta uusiutuvilla energialähteillä vuoteen 2050 mennessä sekä vähentää primäärienergian kokonaiskysyntää noin 50 prosentilla samalla aikajänteellä.

Saksan liittopäivävaalit järjestetään 22.9.2013. Näin vaalien alla kukaan korkean profiilin poliitikko ei uskalla kyseenalaistaa kunnianhimoisia energiatavoitteita yleisellä tasolla. Eri poliittiset siivet yrittävät silti kukin tahoillaan ahkerasti vakuuttaa äänestäjät siitä, kenen menettelytapa energiakäänteen toteuttamiseksi on onnistunein ja äänestäjien kannalta toimivin. Tästä syystä kustannukset ovat nousseet ratkaisevaan asemaan julkisessa keskustelussa.

Pääpuolueiden vaalikampanjoiden lähempi tarkastelu paljastaa kuitenkin, että tähän mennessä ei ole löytynyt toteuttamiskelpoista konseptia erityisesti energiasektorilla käynnissä olevan perusteellisen muutosprosessin ohjaamiseen. Kaikki ovat yhtä mieltä siitä, että sekä uusiutuvaa energiaa koskeva laki että sähkömarkkinajärjestelmä täytyy uudistaa yleisellä tasolla. Useimmat poliitikot pitävät itsepintaisesti kiinni oman puolueensa näkemyksestä. Kristillis- ja liberaalidemokraatit tähdentävät, että tuulivoiman, aurinkovoiman ja biokaasulaitosten laajentaminen tapahtuu liian nopeasti ja maksaa liikaa, kun taas vihreät ja sosiaalidemokraatit esittävät, että sähkön hinnannousu johtuu nykyisen hallituksen väärästä politiikasta ja markkinoiden vääristymistä.

Tällä hetkellä Saksa pitää kiinni nykyisestä järjestelmästään, jossa pääsy valtakunnanverkkoon taataan lailla ja syöttötariffit koskevat kaikkea uusiutuvilla energialähteillä tuotettua sähköä. Järjestely on johtanut uusien tuuliturbiinien, fotosähköisten moduulien sekä biomassa-, vesivoima- ja maalämpölaitosten jatkuvaan käyttöönottoon Saksassa. Vuonna 2012 näillä tuotantoratkaisuilla tuotettiin noin 22 prosenttia sähkön kokonaiskysynnästä, kun ydinvoiman osuus oli vain 16 prosenttia. Jo kahdessa vuodessa energialähteiden suhde on siis kääntynyt päinvastaiseksi.

Kun auringonpaistetta tai tuulta on paljon ja kysyntä suhteellisen alhaista, markkinoilla esiintyy jo nyt uusiutuvan energian ylituotantoa, mikä johtaa huomattavaan hintojen laskuun sähköpörssissä. Tämän takia kalliimmat maakaasua tai hiiltä käyttävät voimalaitokset menettävät kilpailukykynsä lähitulevaisuudessa. Suuret energiantuottajat uhkaavat jo sulkea olemassa olevat fossiilisia energialähteitä hyödyntävät laitoksensa. Lukuun ottamatta kotimaasta saatavan halvan ruskohiilen hyödyntämistä, Saksassa ei ole enää taloudellisesti kannattavaa rakentaa uusia fossiilista energiaa käyttäviä voimalaitoksia.

Tämä saattaa olla toivottava keino vähentää hiilipäästöjä, mutta miten voidaan turvata riittävä varavoimakapasiteetti silloin, kun tuuli- ja aurinkovoima eivät tuota riittävästi sähköä vastaamaan kysyntään? Vaikka sähköverkkoyhteyksiä rakennettaisiin enemmän, kysyntää hallittaisiin paremmin ja erilaisia energian varastointiteknologioita hyödynnettäisiin enemmän, energiavajauksen sattuessa oltaisiin edelleen riippuvaisia fossiilisia polttoaineita käyttävistä voimalaitoksista ainakin keskipitkällä aikavälillä, koska jäljellä olevat ydinvoimalat aiotaan sulkea.

Uusiutuvien energianlähteiden jatkuvasti lisääntyvä käyttö johtaa väistämättä kilowattikohtaisten hintojen laskuun sähköpörssissä. On vahvaa näyttöä siitä, että olemassa oleva eurooppalainen viitekehys ei pysty takaamaan järjestelmän vakautta ja joustavia varavoimajärjestelyjä, joita vähähiilinen ja paljon vaihtelevaa uusiutuvaa energiaa käyttävä energiajärjestelmä tarvitsee – vaikka markkinat olisivat täysin yhtenäiset ja vain tiettyyn aikaan tuotettu edullisin energia palkittaisiin.

Tästä syystä monet liberaalidemokraatit ja myös jotkut kristillisdemokraatit haluaisivat jarruttaa energiakäännettä. He kyseenalaistavat tämänhetkisen systeemin, jossa uusiutuvilla energialähteillä tuotettua energiaa syötetään mahdollisimman paljon valtakunnanverkkoon. Heidän mukaansa syöttötariffijärjestelmä tulisi korvata kiinteällä hinnoittelulla ja tuuli- ja aurinkovoimaloiden omistajien täytyisi sopeutua markkinoiden signaaleihin.

Tämä tarkoittaisi, että ylitarjonnan vallitessa tuottajat saisivat sähköstä alemman hinnan. Ne saattaisivat jopa joutua kytkemään laitoksensa irti valtakunnanverkosta, jos maksavaa asiakasta ei löydy. Ongelma onkin siinä, että tuuli- ja aurinkoenergia eivät mene kaupaksi kun niitä on runsaasti. Ympäristöystävällistä sähköä menisi hukkaan ja sijoittajat alkaisivat vältellä uusiutuvan energian lisäkapasiteetin rakentamista.

Mitä sitten pitäisi tehdä? Asia selviää seuraavasta blogikirjoituksestani.

Löydät Energiakäänne-blogisarjan muut kirjoitukset sivun oikeasta reunasta Suosittelemme-osiosta
tai hakemistosta.