Ideakuulutuksen satoa: Uuden työelämän alussa

90-luvulla syntyneenä minulla ei ole omakohtaista kokemusta siitä, millainen oli vanha työelämä. Uteliaana ihmisenä olen kuitenkin saanut selville, että ilmeisesti se tarkoitti mainosten jakamista ja lapsien vahtimista 15-vuotiaana ja kassa- ja tehdastyötä opintojen aikana. Valmistumisen jälkeen tartuttiin lähinnä omaa alaa olevaan tehtävään, josta edettiin kohti esimiesasemaa ennen eläköitymistä kuusikymppisenä.

Ensimmäiset työpaikat, jotka CV:stä myöhemmin pyyhitään pois, eivät ole juuri muuttuneet uuden työn aikakaudella. Koira-Suomen nousu on toki luonut uuden ulkoiluttajien ammattikunnan, ja some-asiantuntijoiksi tarvitaan diginatiiveja. Näiden tehtävien merkitys oman alan työnhaussa on kuitenkin pieni: kunhan on jotain tehnyt että näyttää työnantajan silmissä innokkaalta työntekoon.

Varsinaisen uran alkuvaiheessa on kuitenkin tapahtunut murros. Jokaiseen “oman alan” paikkaan hakee sata muuta, joilla kaikilla on yhtä pätevä kokemus- ja taitokokoelma. Työnhaku ahdistaa, kun unelmapaikan saamiseksi joutuu laittamaan peliin koko persoonansa. Kun hylky tulee, ei se enää tarkoita epäpätevyyttä tiedoissa ja taidoissa vaan persoonassa. Vähän niin kuin saisi rukkaset ihastukselta.

Toisaalta kiinnostavia työtehtäviä löytyy yllättävistä paikoista. Esimerkiksi valtiotieteilijän ei tarvitse hakea vain virastoihin, laitoksiin ja järjestöihin, vaan myös yritykset tarvitsevat laajaa yhteiskunnallista ymmärrystä hallitakseen vallitsevia megatrendejä. Paikat eivät ole välttämättä avoimessa haussa, vaan niihin mennään tutun pyytämänä. Siksi verkostoituminen, eli kiinnostavia asioita tekeviin ihmisiin tutustuminen, kannattaa.

Kolmas erityisesti uran alkuun liittyvä murros on työsuhteiden osa- ja määräaikaistuminen. Monet haaveilevat turvallisesta työsuhteesta, ja heille työn pätkittyminen on kauhistus. Realiteetteja vastaan taistellessa kuitenkin vain väsyttää itsensä, joten on järkevämpää kehittää selviytymisstrategia (jossa leikitään, ettei rahasta tarvitse olla huolissaan): Oikeastaanhan osa-aikaisuus tarkoittaa, että jää aikaa kehittää itseään, harrastaa, olla ystävien kanssa ja osallistua kiinnostaviin projekteihin. Määräaikaisuus taas estää tehokkaasti työmotivaation laskua, kun saa jatkuvasti opetella uusia työtehtäviä. Eli käytännössä pätkätyö voi nostaa työhyvinvointia – kunhan ei stressaa, saako seuraavan paikan.

Uuden työelämän murrokset ovat ilmiöinä kiehtovia, mutta niiden keskellä oleminen on välillä raskasta. Personal Training for Career eli PT4Career-projektisyntyi, koska halusimme auttaa. Nyt olemme vuoden tutkineet ja testanneet valtiotieteilijöiden kanssa, miten voimme helpottaa heidän pääsyään työelämään, ja siitä on muodostunut kolmiosainen, maksuton palvelu. Some-yhteisössämme keskustellaan työelämään liittyvistä kysymyksistä opiskelijoiden ja työelämässä jo olevien kesken ja tapahtumissamme näihin teemoihin syvennytään kiinnostavien puhujien avulla. Keskeisin osa palvelua ovat kahdenväliset keskustelut opiskelijoiden ja työelämää tuntevien ura- personal trainereiden kesken. Oman uran aloittaminen kun on kovin samanlaista kuin ensimmäisen kuntosalikortin ostaminen: siihen tarvitaan ammattilaisen apua.

Ideakuulutuksen satoa -blogisarjassa pohditaan, mistä vipua korkeasti koulutettujen työelämävalmiuksiin. Tiia Sorsa osallistui tiiminsä kanssa Sitran ideakuulutukseen idealla ”PT4Careers – uraohjausta opiskelijoille”.