Ilmastoasiat etenevät, sillä pinnan alla pöhisee

Kansainväliset ilmastokokoukset ovat olleet toistuva pettymys. Kun ilmastosopimusta ei ole syntynyt, ilmastonmuutoksen hillitseminen on tuntunut olevan jäissä. Parin viime vuoden aikana tapahtuneen asenteiden ja toimintatapojen muutoksen voima ja nopeus kuitenkin hämmästyttää. Pinnan alla muutos etenee, ja sitä vauhdittavat uusi tieto ja uusi teknologia.

Viime syksynä julkistettu New Climate Economy -raportti (NCE) heijastuu ilmastoasioista käytyyn keskusteluun kaikkialla maailmassa. Raportin mukaan seuraavat 15 vuotta ratkai­sevat, onnistutaanko päästöjä rajoittamaan siten, että ilmaston lämpenemistä koskeva enin­tään kahden asteen tavoite toteutuu. Tänä aikana toteutetaan maailman mitassa massiiviset infrastruktuuri-investoinnit kaupungistumiseen, maankäyttöön ja energiajärjestelmiin. Jos ne toteutetaan oikein, mahdollisuus onnistumiseen säilyy. Siksi poliitikkojen tulee keskittää aktiivisuutensa edessä olevien investointien kestävään toteuttamistapaan.

Poliitikot ja liike-elämä ovat pelänneet ilmastotoimia, koska ”ne ovat niin kalliita”. Aika on kuitenkin ajanut tuon käsityksen ohi eivätkä kustannussyyt kelpaa ilmastonmuutoksen hillitsemisen vastustamiseen. Kun aurinkopaneeleilla tuotettu sähkö oli neljä vuotta sitten seitsemän kertaa kalliimpaa kuin hiilellä tuotettu, ero on enää pieni ja se painuu Deutsche Bankin mukaan nollaan jo ensi vuonna. Samaan aikaan on markkinoille tulossa uudenlaisia akkuja, jotka parantavat mahdollisuuksia aurinkosähkön varastointiin. Myös muihin vaihtoehtoisiin energia­lähteisiin liittyvä teknologia kehittyy nopein askelin.

Uuden tiedon mukaan myrskytuhoihin, tulviin, kuivuuteen ja muihin luonnonkatastrofeihin keskittyvät laskelmat aliarvioivat massiivisesti ilmastonmuutoksen aiheuttamia hyvinvointi­tappioita. Kiinan on arvioitu menettävän bruttokansantuotteestaan jopa 10% ilmansaasteista johtuvien terveysongelmien ja kuolleisuuden johdosta. Kiinan valtionjohto on jo reagoinut tähän ja allekirjoitti joulukuussa USA:n kanssa sopimuksen, jossa Kiina ensimmäistä kertaa julkisesti sitoutuu kasvihuonepäästöjen vähentämiseen. Se voi olla historiallinen askel kansainvälisen ilmastosopimuksen etenemisessä Pariisin joulukuisen ilmastokokouksen lähestyessä.

Runsas vuosi sitten brittiläinen ajatuspaja Carbon Tracker julkisti seuraavan laskelman. Ensin lasketaan ilmastotieteen malleilla, paljonko ilmakehään ”mahtuu” uusia päästöjä ennen kuin ylitetään tavoitteeksi asetettu ilmakehän max. 2 asteen lämpeneminen esiteolli­sesta ajasta. Sitten lasketaan, paljonko tiedossa olevien fossiilisten energiavarantojen poltta­misesta syntyisi päästöjä. Johtopäätös oli, että tunnetuista varannoista 70–75% tulee jättää maahan. Mekanismi, jolla tämä tapahtuu, nousee ilmastonmuutoksen todellisuudesta.

Mitä paremmin poliitikot oppivat ymmärtämään ilmastonmuutoksesta koituvat talous- ja hyvinvointimenetykset, sitä nopeammin hiilidioksidipäästöille määritetään hinta, joka nousee niin suureksi, että fossiilisten polttoaineiden kannattava käyttö vähenee ja teknologian kehittymisen myötä ennen pitkää loppuu.

Pahin saastuttaja on kivihiili. Sen jälkeen tulee öljy ja selvästi kauempana maakaasu. New Climate Economy -raportin kirjoittaneet maailman johtavat ilmastoasiantuntijat pitävät ydinvoimaa välttämättömänä välivaiheen ratkaisuna, jota ilman fossiilisista polttoaineista irtautuminen ei onnistu riittävän nopeasti.

Ilmastonmuutoksen nostivat otsikoihin valistuneet kansalaiset ja huolestuneet tiedemiehet. Nyt ilmastonmuutos on astumassa yhä useampien yritysten päätöksentekoon. Ilmaston­muutoksesta ja sen hillitsemisestä on tullut myös sijoittajien päänvaiva.

Onko energia-alan yritysten pörssikursseihin hinnoiteltu realistinen arvio niiden omistamien varantojen arvosta? Jos varannoista suuri osa jää maahan, muhiiko arvostustasoissa hiilikupla? Milloin ja miten hiilidioksidipäästöille tulee oikea hinta?

Reaktiona Carbon Tracker’in laskelmiin öljy-yhtiö Shell kirjoitti jo vuosi sitten sijoittajille, että oletus regulaation ennen pitkää tapahtuvasta kiristymisestä on perusteltu. Tämä käsitys on sittemmin vallannut jatkuvasti lisää alaa. Esimerkiksi Saudi-Arabian toimet, joilla se on painanut öljyn hintaa alas ja syrjäyttänyt kalliimpien kustannusten tuotantoa kilpailijamais­sa, voi hyvinkin heijastaa strategiaa, jossa Saudit pumppaavat öljyreserveistään mahdollisimman suuren osan niin kauan kun se vielä on mahdollista.

Kun todistusaineisto ihmiskunnan hyvinvointitappioista lisääntyy, poliitikkojen kiire katkaista ilmastokierre lisääntyy. Edessä olevaa prosessia ovat alkaneet miettiä myös sijoittajat. Viime kuukausina monilukuiset eläkesäätiöt ja rahastot ovat ilmoittaneet vähentä­vänsä sijoitussalkkunsa hiiliriskiä. Pörssinoteeratut liikeyritykset eivät voi sivuuttaa tätä tosiasiaa. Samaan hengenvetoon voi todeta, että some-maailmassa hyvä maine on niin arvokas pääoma, että yrityksillä on intressi vähäpäästöiseen teknologiaan ja ne odottavat samaa yhteistyökumppaneiltaan.

Yksi esimerkki pinnan alla tapahtuvasta muutoksesta nähtiin, kun Suomeen perustettiin runsas vuosi sitten Climate Leadership Council (CLC). Perustajina oli joukko maamme tärkeimpiä yrityksiä ja Sitra. Yhdistyksen jäsenyrityksiä yhdistää niiden johdon vakava suhtautuminen ilmastonmuutokseen ja sen haasteisiin. Vaikka monilla yritysjohtajilla on tähän epäilemättä moraalinen peruste, osakkeenomistajille se ei riitä. Omistajille on tärkeää, että yrityksen edessä olevat riskit pienenevät, kun ilmastonmuutokseen ja sen hillitsemiseen varaudutaan ennakoiden tulevat haasteet.

Monen ilmastoliikkeen veteraanin silmissä voi näyttää epäilyttävältä, että yritykset ovat astumassa ilmastonmuutoksen hillitsemisen eturintamaan. Niin kuitenkin on, ja yhä useammat yritykset näkevät vähähiiliset tuotteet kilpailuetuna. Kaiken tämän ansiosta ilmastonmuutoksen hillitseminen voi vielä onnistua.

Kirjoitus perustuu esitykseen Climate Leadership Council’in hallituksessa joulukuussa 2014.