Johtamisen tuulia tunnustelemassa

Johtaminen on tuulinen ala. Johtajiin kohdistuvat vaatimukset luovat kasvavan kysynnän uusille teorioille ja tekniikoille, joita syntyy ja kuihtuu nopeassa tempossa. Johtajien on tässä menossa erittäin vaikeaa ylläpitää ammattitaitoaan.

Sen sijaan, että johtamisen kehittämisessä yritettäisiin aina jotain uutta, voitaisiin palata muutamiin perusasioihin. Näistä ensimmäinen on se, että johtajat ovat organisaatiota varten eikä organisaatio johtajaa varten. Organisaatio ei pönkitä johtajaa, vaan johtaja tukee sitä. Pöyhistelevä johtajuus ruokkii vain hännystelyä ja narsismia.

Toinen perusasia on ajatus työstä paikkana, jossa ihmiset saavat tehdä parhaansa ja tuntea yhteenkuuluvuutta muihin. On ilmeistä, että saavutusten tavoittelussa mittaamisen ja hallinnollisten järjestelmien rajat ovat tulossa vastaan. Ne tekevät työstä rautahäkin ja ihmisistä sen ruuveja ja muttereita. Näistä oloista elämä kaikessa moninaisuudessaan kaikkoaa vääjäämättä.

Kolmantena perusasiana ovat vastuullisuudella ansaitut oikeudet. Oikeuksista ei ole tietä vastuullisuuteen. Kun ihmiset ymmärtävät tämän, he kehittävät itseään ja auttavat muita. Kun ihmiset oivaltavat, että vastuullisuus on palkinto eikä taakka, se aktivoi heissä vapaaehtoisuuden myönteiset voimat. Tälle perusasialle on kysyntänsä myös yhteiskunnassa.

Neljäs perusasia on keskinäisen riippuvuuden tunnistaminen kaikessa työssä. Kukaan ei selviydy työstään yksin. Jokaisen menestys riippuu muiden tahdosta ja halusta. Ihmisten vähättely ja keskinäinen kilpailu tuhoavat keskinäisen riippuvuuden yhtä vääjäämättä kuin sosiaaliset hierarkiat. Organisaatio ei voi olla kuin viidakko, jossa ihmiset ja ryhmät kilpailevat näkyvyydestä, vallasta ja palkkioista.

Viidentenä perusasiana on jatkuva huoli sellaisista kustannuksista, joilla ei ole sijaa laskennassa ja tiliruudukoilla. Nämä kustannukset syntyvät, kun ihmisiä ei kuulla, uusille ideoille ei anneta tilaa, kokeilut kielletään, poikkeavuutta vähätellään ja ajattelun annetaan vakiintua ja muodostua oikeassa olemisen kriteeriksi. Nämä asiat kuluttavat ja kuihduttavat organisaatioiden elinvoimaa, jota näkyvien kustannusten laskennalla ei pystytä kompensoimaan.

Risto Harisalo, professori, Tampereen yliopisto