Julkisen koulutusrahoituksen on kannustettava huolehtimaan kaikista

Suomalaiset ovat siirtymässä tutkintokeskeisyydestä osaamiskeskeisyyteen. Tämä on merkittävä ajattelutavan muutos, sillä suoritetulla tutkinnolla on ollut yhteiskunnassamme korkea statusarvo. Työn sisällöt, toimintatavat ja organisointi ovat nyt niin suuressa murroksessa, että pitkien tutkintojen suorittaminen ei ole enää riittävän nopea ja kustannustehokas tapa lisätä osaamista.

Jokaisella suomalaisella tulee olla tutkinto. Tämän täytyy olla jatkossakin koulutuspoliittinen tahtotila ja osaamisen lähtökohta. Tutkinnon päälle rakentuva elämänmittainen osaamisen kehittymisen polku täytyy kuitenkin koostaa muistakin elementeistä kuin tutkinnoista. Tätä tavoittelee myös ammatillisen koulutuksen reformi, joka pyrkii vastaamaan elinikäisen oppimisen haasteeseen tuomalla tarjolle tutkinnon osat ja osien osat aiempaa vahvemmin itsenäisinä kokonaisuuksina.

Osaamisen kehittämiseen sijoitetaan

Elinikäistä oppimista rahoittavat yksilöt itse, mutta myös työnantajat ja yhteiskunta. Yksilöitä kannustetaan osaamisensa jatkuvaan päivittämiseen monenlaisin keinoin, pääasiassa maksutta tai kohtuullista korvausta vastaan.

Jokaisella ihmisellä on henkilökohtainen vastuu ylläpitää omaa osaamistaan. Silloin lähtökohtana on omaehtoisuus ja valinnanvapaus.

Silloin kun kyse on organisaation strategisten tavoitteiden saavuttamisesta, vastuu on työnantajalla. Työnantajan velvollisuus on huomioida kaikki työntekijät ja erityisesti ne, joilla on osaamisen kehittämiseen liittyviä erityistarpeita.

Osaamisen kehittämistä toteutetaan Suomessa poikkeuksellisen laajasti julkisin varoin. Tästä on etua yhteiskunnan yleiselle hyvinvoinnille ja kilpailukyvylle, mutta myös työnantajille ja yksilöille.  Osaamisen kehittämisen päärahoittajat ovat siis kunnat ja valtio, ja raha kanavoidaan erityisesti opetus- ja kulttuuriministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön kautta.

Suomessa osaamisen kehittämiseen siis sijoitetaan. Kysymys kuuluukin, kohdentuuko raha oikein nykyisillä rahoitusmekanismeilla. Tiedossa on, että koulutus ja osaaminen kasautuvat. Osaamisen kehittämisen rahoitusjärjestelmillä ei ole pystytty tavoittamaan koulutusta eniten tarvitsevia.

Rahoituselementteinä hankemaisuus, tulosperusteisuus ja hallinnonalakohtaisuus

Osaamisen kehittämisen rahoitusjärjestelmien kirjo Suomessa on laaja. Yhteisiä elementtejä näyttää kuitenkin olevan hankemaisuus, tulosperusteisuus ja hallinnonalakohtaisuus.

Koulutuksen järjestämistä erityisesti heikossa työmarkkina-asemassa olevien ihmisten osaamisen kehittämiseksi tuetaan usein hankerahoituksella. Hankkeet mahdollistavat kokeilukulttuurin, mutta niiden ongelmana on lyhytjänteisyys. Hankerahoitus ei mahdollista parhaiden kouluttajien rekrytointia eikä kannusta koulutuksen järjestäjiä kehittämään prosesseja pitkäjänteisesti.

Toinen rahoitusjärjestelmien ominaispiirre on hallinnonalakohtaisuus. Upea ja tunnustusta saanut koulutusjärjestelmämme perustuu korkeat hallinnolliset rajat omaaviin koulutusasteisiin. Esimerkiksi vapaa sivistystyö ja ammatillinen koulutus hyötyisivät toisistaan merkittävästi, jos meillä olisi kykyä ja rohkeutta katsoa rajojen yli. Tiiviimmällä yhteydellä kyettäisiin löytämään uudenlaisia asiakaslähtöisiä osaamisen kehittämismuotoja, jossa olisi elementtejä sekä vapaan sivistystyön että ammatillisen koulutuksen tavoitteista. Tämänkaltaiselle ajattelulle olisi tarvetta muun muassa maahanmuuttajien kotouttamisessa ja työllistämisessä.

Kolmas rahoitukseen liittyvä ilmiö on tulosperusteisuuteen siirtyminen. Aiempi käytäntö, turvallinen, ”nuppikohtainen” perusrahoitus on väistymässä vaikuttavuuden tieltä. Tulosperusteisuus tarkoittaa sitä, että koulutuksen järjestäjälle maksetaan erityisesti tavoitteiden mukaisista tuloksista – esimerkiksi työllistymisestä koulutuksen jälkeen. Suunta on oikea ja se kannustaa julkisten varojen tehokkaaseen käyttöön. Tällä ajatuksella uudistettiin myös ammatillisen koulutuksen rahoitusjärjestelmä. Uuden järjestelmän kannustavuutta on kuitenkin vielä liian aikaista arvioida, koska se on täysimääräisesti käytössä vasta vuonna 2022.

Tulosperusteisessa rahoituksessa on kuitenkin haasteensa. Esimerkiksi tulevia kasvupalveluita rakennettaessa on huolehdittava siitä, ettei tulosperusteisuus ohjaa ”kermankuorintaan”, jossa pyritään valikoimaan vain sellaiset opiskelijat, jotka varmuudella työllistyvät. Tällöin jo valmiiksi heikossa työmarkkina-asemassa olevien tilanne saattaa heikentyä entisestään.

Tulosperusteisessa rahoituksessa on tärkeää laatia huolellisesti mittarit siten, että koulutuksen järjestämisestä ei muodostu liiketoimintaa, joka synnyttää esimerkiksi pitkäaikaistyöttömien rakenteellisen syrjimisen. Tämä on mahdollista, koska usein nämä henkilöt tarvitsevat keskimääräistä enemmän ohjausta ja tukea saavuttaakseen koulutukselle asetetut tavoitteet, kuten työllistymisen. Tämä taas lisää koulutuksen järjestäjän kustannuksia.

Jotta aikuisväestön osaamisen kehittäminen olisi perusteltua julkisin varoin, täytyy rahoituksen kohdentua entistä laajemmin eri kohderyhmille. Rahoitusmittarit on rakennettava sellaisiksi, että ne kannustavat koulutuksen järjestäjiä tuottamaan koulutusta ja huolehtimaan kaikista koulutustarpeista.

Sitran Millä rahalla? -selvitys tarjoaa ensimäistä kertaa kokonaiskuvan koulutuksen ja oppimisen rahavirroista Suomessa. Se kertoo, mistä varat tulevat ja mihin ne käytetään tarjoten samalla eväitä sekä rahoitusjärjestelmän että oppimisen kannusteiden kehittämiseen.

Julkaisemme syksyn 2018 mittaan blogitekstejä ja artikkeleita, jotka antavat puheenvuoro rahoitusta myöntäviä ja saavia edustaville tahoille. Puheenvuorojen kautta eri tahot pyrkivät vastaamaan kysymykseen: Miten nykyinen järjestelmämme kannustaa elinikäiseen oppimiseen?