Kaikki puhuvat siitä, mutta tekeekö sitä kukaan?

Viime aikoina on vaikuttanut siltä, että jokseenkin kaikki puhuvat kestävän elvytyksen puolesta. Tanakoita kannanottoja on tullut muun muassa YK:n pääsihteeriltä, EU-komissiolta, Suomen hallitukselta, eduskunnan valiokunnilta, talous– ja terveysasiantuntijoilta sekä yrityksiltä.

Suunnilleen kaikki tuntuvat siis puhuvan kestävästä elvytyksestä. Mutta tekeekö sitä oikein kukaan?

Useimmat maat painivat vielä kiireellisten kriisi- ja siltatoimien parissa. Päätöksiä varsinaisesta toipumisesta on siksi ehditty vielä tehdä niukanlaisesti. Silti joissakin maissa on päästy jo toimintaan asti.

Perinteisesti elvytyksen ytimessä on julkisten varojen ohjaaminen. Esimerkiksi Uuden-Seelannin toipumispaketissa kohdennetaan noin miljardi dollaria (NZ$, yli puoli miljardia euroa) vihreisiin työpaikkoihin. Paketin odotetaan luovan liki 11 000 uutta työpaikkaa esimerkiksi kosteikkoja ennallistamalla ja vieraslajeja torjumalla.

Islanti vastaa koronataantumaan satsaamalla 550 miljoonaa kruunua (ISK, noin 3,5 miljoonaa euroa) ilmastohankkeisiin kuten metsien ja kosteikkojen hiilensidontaan sekä satamien sähköistämiseen. Summa ei ole pienenkään maan mitassa suuri, mutta se käytetään kokonaan ilmastotyöhön.

Iso-Britannia satsaa kaksi miljardia puntaa (noin 2,2 miljardia euroa) kävelyn ja pyöräilyn edistämiseen. Rahoitus on osa ennen koronakriisiä julkistettua viiden miljardin punnan pakettia, mutta nyt osa siitä ohjataan välittömästi vaikuttaviin toimiin, kuten pop-up-pyöräteihin. Pyöräilyn helpottaminen keventää paineita ruuhkaisessa joukkoliikenteessä, mikä auttaa myös epidemian torjunnassa.

Sekä Iso-Britannia että Ranska myöntävät tukea pyörien huoltamiseen, mikä edistää yhtä aikaa pyöräilyä ja paikallista työtä. Ranskalaiset voivat kattaa valtion tuella pyörän huollattamisen kustannuksia 50 euroon asti.

Viestit Kiinan elvytyksestä ovat olleet ristiriitaisia. Kestävyyden kannalta lupaavaa kuitenkin on, että maa on päättänyt jatkaa tukea vähäpäästöisille autoille kahdella vuodella ja investoi tänä vuonna latausverkostoon yli kymmenen miljardia yuania (130 miljoonaa euroa).

Jotkin maat aikovat ehdollistaa koronakriisin takia myönnettyjä yritystukia ilmastoperustein. Esimerkiksi Ranskan valtiovarainministeri Bruno Le Maire haluaa Renault’lta toimia sähköautojen edistämiseksi vastikkeena 5,5 miljardin euron tuelle.

Ranska vaatii myös ehtona seitsemän miljardin euron tuelle lentoyhtiö Air Francea puolittamaan kotimaan liikenteen päästöt vuoteen 2024 mennessä, uudistamaan konekantaa ja hankkimaan kaksi prosenttia polttoaineista kestävistä lähteistä 2025 mennessä. Itävalta on kaavaillut vastaavanlaisia ehtoja Austrian Airlinesin tuelle.

Kanadassa osa yritystuista on sidottu siihen, että yritykset julkistavat vuosittain ilmastotietoja. Valtio tukee myös öljyteollisuutta, mutta rahoja myönnetään vain päästöjen vähentämiseen ja vanhojen öljylähteiden siivoamiseen.

Elvytykseen käytetään nyt ympäri maailman biljoonia euroja. Tukipaketit pitää aikanaan rahoittaa jotenkin, ja myös tässä kestävä näkökulma voi olla avuksi. Esimerkiksi Nigeria leikkaa öljytukia rahoittaakseen satsauksia terveydenhuoltoon, koulutukseen ja infrastruktuuriin.

Costa Rica on kehittänyt ehkä erityisen kiinnostavan mallin. Kun öljyn maailmanmarkkinahinta on syöksynyt, maa on päättänyt nostaa polttoaineveroa niin, että kuluttajahinnat pysyvät maaliskuun alun tasolla. Kansalaisten maksamat hinnat eivät siis nouse, mutta eivät enää laskekaan. Ylimääräisillä verotuotoilla tuetaan kriisistä kärsiviä työntekijöitä.

Parhaimmillaan nämä ja muut esimerkit rohkaisevat valtioita valitsemaan kestävän elvytyksen. Paljon voidaan tehdä myös muilla päätöksenteon tasoilla: EU:ssa, kunnissa ja aluehallinnossa.

Puheiden lisäksi tarvitaan nyt tekoja.