sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Kulttuuri on puolijulkinen hyödyke, jonka julkista tukea kannatan. Kaikilla taiteen aloilla ei pystytä tuottamaan riittävän kunnianhimoista sisältöä pelkkien lipputulojen avulla. Kulttuurin rahoitusjärjestelmää pitää kuitenkin uskaltaa uudistaa. Rahoitusjärjestelmän pitää olla dynaaminen ja antaa uusille toimijoille mahdollisuus. 1980-luvulle jämähtänyt ajattelu, jossa niille annetaan, jotka ennenkin ovat saaneet, joutaa nyt menemään. Myös lippujen hinnoittelussa on tilaa mielikuvitukselle.
Hyvä taide herättää tunteita, mutta sen laadullinen arviointi on vaikeaa – yksi tykkää, toinen ei. Kaikkia ei voi eikä tarvitse miellyttää. Populaarin viihteen leimaa ei myöskään tarvitse lyödä automaattisesti sisältöön, joka houkuttelee suuria yleisöjä. Määrällisesti pieni yleisö ei ole sen parempi laadun mittari kuin määrällisesti suuri. Asiakkaiden ääntä on kuitenkin syytä kuunnella.
Helposti lähestyttävät teokset tarjoavat hyvän mahdollisuuden löytää uutta yleisöä. Oopperassa esitettävät musikaalit voivat toimia juuri sellaisina matalan kynnyksen sisältöinä, joilla tavoitetaan suuri potentiaalisten asiakkaiden määrä.
Uusien ihmisten pitää saada mahdollisuus tutustua taidemuotoihin helppojen teosten kautta.
Urheiluun rinnastettuna: Jos sääntöjä vähän tuntee, peliä on helpompi seurata ja sen kautta oppia lisää. Kausikorttien haltijat ovat jo eräänlaisia asiantuntijoita. Mukaan pitäisi saada myös muunlaisia kävijöitä.
Monet ovat kiinnostuneita kulttuurista, mutta tuntevat klassiset instituutiot vieraiksi. Ajatellaanpa vaikka 1970-luvulla koulunsa käyneitä tavallisia lähiölapsia. Jääkiekko- tai jalkapallo-otteluihin sen kuin mentiin, mutta oopperassa tai konsertissa useimmat kävivät vasta musiikinopettajan aloitteesta, ja sellaisella ohjeistuksella, että pitää pukeutua. Menemisestä tuli heti vaikeaa.
Musiikkitunneilla konserttimusiikkia kuunneltiin levyltä ja tehtäväksi saatettiin antaa soittimien tunnistaminen. Miten soittimia saattoi tunnistaa, kun niitä ei ollut ikinä elämässään nähnyt? Tällaiset epävarmuuden kokemukset kulttuurista kasvavat helposti sitkeäksi asenteeksi. Ulkopuolisuuden tunne vain vahvistuu, kun julkisuudessa hehkutetaan, ketkä kuuluisuudet ovat kulttuuritapahtumissa kulloinkin käyneet. Julkisesti rahoitettu taide ja kulttuuri ei kuitenkaan saa jättää ulkopuolelleen ketään.
Talouden näkökulmasta katsottuna kulttuuritapahtumien tuottajia pitäisi kannustaa kasvattamaan yleisömääriä. Hyvin mennyt lipunmyynti ei saisi automaattisesti leikata julkisen tuen määrää.
Pääsylippujen hinnoittelun pitäisi uudistua rohkeasti.
Jos kaikki esitykset ovat jatkuvasti loppuunmyytyjä, ainakin osaa hinnoista pitäisi uskaltaa nostaa! Voisi vaikkapa ajatella, että mitä lähempänä esityspäivää lipun hankkii, sitä enemmän siitä joutuu maksamaan.
Hintojen porrastamiseen voisi hyvin ottaa esimerkin urheilumaailmasta. Englannin valioliigassa suosituimpien otteluiden hinnat ovat selvästi muita otteluita korkeammat ja lippuja on myös vaikea saada. Asiakas voi kuitenkin parantaa tilannettaan keräämällä pisteitä vähemmän suosituista peleistä. Hyvällä pistekertymällä saa lunastaa osto-oikeuden ja edullisemman hinnan huippujoukkueiden peleihin, ja toisaalta vähemmän tunnetut joukkueet saavat yleisöä. Sama taidemaailmaan sovellettuna voisi kannustaa tutustumaan laajasti ohjelmistoihin ja turvata sisällön säilymisen monipuolisena.
Myös kulttuurilaitosten palvelukonsepteja pitäisi kehittää esimerkiksi premiumlippujen avulla. Premiumlippu mahdollistaisi asiakkaalle sekä esityksen että tarjoilujen ostamisen samanaikaisesti yhtenä ostotapahtumana yhdeltä luukulta. Kulttuurilaitosten palvelukonseptien kehittämisen avulla pystyttäisiin siten tarjoamaan myös eri hintaisia palveluja. Kulttuurisisältöjä ja niiden oheispalveluita myyvät tahot eivät saisi pelätä tulojen keskinäisen tilityksen vaivaa. Niiden tehtävä on puhaltaa yhteen hiileen ja panostaa hyvään asiakaskokemukseen. Siitä hyötyisivät kaikki.
Haastattelu ja editointi Hannele Eklund.
Suosittelemme
Tästä eteenpäin.