Kehittyvä kulttuuri­perintömme

Kulttuuriministeriltä kysytään usein hänen omakohtaisesta suhteesta kulttuuriin. Mikä on tärkeää kulttuurissa? Yritän kuvata asiaa lyhyesti, vaikka ilmiön (kulttuuri) laajuus ja monimuotoisuus tekeekin siitä haastavaa.

Minulle kulttuuri on ensinnäkin kulttuuriperintöä. Olemme ihmisinä osa sukupolvien ketjua, ja toiminnassamme rakennamme edellisten sukupolvien työn ja saavutusten päälle. Uudet sukupolvet taas saavat meiltä oman työmme hedelmät. ”Niin on aina ollut, ja niin on aina oleva”, Mika Waltarin Sinuhe egyptiläistä lainaten.

Toiseksi taide on minulle kulttuuria. Se on tärkeää sekä kansakunnan että yksilöiden kannalta. Taiteen merkitys on moninainen. Joskus taide tulkitsee ja kiteyttää yksittäisempiä kokemuksia suuremmiksi kertomuksiksi, esitettiin ne sitten kirjallisesti, musiikin, kuvataiteen, tanssin tai minkä tahansa taiteellisen ilmaisun muodossa. Joskus taide kulkee edellä ja avaa tietä tulevalle. Joskus kyseenalaistaa ja provosoi.

Kulttuuripolitiikan historian valossa ns. korkeakulttuuri ja ns. populaarikulttuuri ovat kulkeneet osin eri latuja. Vuosikymmeniä sitten ne pidettiin hyvinkin kaukana toisistaan. Mitä lähemmäksi nykypäivää tullaan, sitä lähemmäksi ladut toisiaan käyvät. Kokonaan ne eivät ole silti yhtyneet.

Eri ihmisiä kiinnostaa erilaiset kulttuurin muodot, ilmaisutavat ja tuotteet. Erojen korostamisen sijaan pidän tärkeänä sitä, että tapahtuipa kulttuurinen ilmaisu missä muodossa tahansa, se puhuttelisi mahdollisimman hyvin ja vahvasti ihmisiä.

Kaikkien esitysten, teosten ja tuotosten ei tarvitse puhutella kaikkia. Olisi silti hyvä, että meillä on sillä tavoin monipuolinen taide- ja kulttuuritarjonta, että mahdollisimman moni löytäisi siitä itselleen sopivaa tarjontaa. Joku pitää monimutkaisesta ja haastavasta ilmaisusta. Joku toinen hakee taiteestakin kokemuksia ja elämyksiä, joita voi verrata omiinsa. Joku pitää hiljaisesta, joku äänekkäästä jne. Tämä – puhuttelevuus – on itselleni kolmas tärkeä seikka kulttuurissa.

Tähän viime mainittuun seikkaan liittyy myös kysymys siitä, kenen toimesta ja millä tavoin kulttuuria tulisi tukea ja edistää. Suuri osa kulttuurista tuotetaan markkinoilla, ja viime kädessä kaikki sinne tavalla tai toisella suuntautuu tai joutuu.

Jotkut tuotteet menestyvät pelkän markkinakysynnän varassa. Olisi suotavaa, että kulttuurin tekijät ja tuottajat löytäisivät yhä enemmän myös sellaisen toiminnan mahdollisuuksia, jotka johtavat ainakin jollain aikavälillä myös markkinoilla menestymiseen. Tästä näkökuomasta on tärkeää edistää kulttuuriyrittäjyyttä.

Yhtä lailla on tärkeää, että sellaisille tuotteille, esityksille tai tuotannoille joille markkinakysyntä on eri syistä liian vähäistä, meillä on tukimekanismeja, jotka mahdollistavat niiden tekemisen, tuottamisen ja yleisön saataville saattamisen. Tässä julkinen valta – valtio ja kunnat – ovat olleet ja ovat edelleen merkittävässä roolissa, joskin myös säätiöiden merkitys on tärkeä.

Opetus- ja kulttuuriministeriöllä on meneillään monia tärkeitä työprosesseja, jotka vaikuttavat toimialan kehitykseen. Toimialan valtionosuusjärjestelmää ja vapaata kenttää koskeva uudistustyö on näistä mittavin.

Odotan mielenkiinnolla uudistusta valmistelleen työryhmän esitystä. Siinä tulee testatuksi, missä määrin ja millä tavoin toimialan keskeistä ohjaus- ja rahoitusjärjestelmää on mahdollista uudistaa niin, että myös nykyisen järjestelmän hyvät piirteet säilyvät.

Opetus- ja kulttuuriministeriön asettaman työryhmän ehdotus taide- ja kulttuurilaitosten rahoituksen uudistamiseksi julkaistiin tänään 17.1.2018. Lue ehdotus täältä.