Kestääkö Suomi shokkeja?

Mitä yhteistä on Alexandr Solzenitsyn Vankileirien saaristolla ja uudella Linux käyttöjärjestelmällä? Molemmat ovat hyvin monimutkaisia systeemejä, jotka luotiin siten, ettei koko projekti vaarantuisi vaikka sen yksi osa menetettäisiinkin. Solzenitsyn kirjoitti ja säilytti käsikirjoitustaan erillisissä osissa, jotta KGB ei koskaan voisi saada haltuunsa koko teosta. Linuxin kehittäjät puolestaan turvasivat käyttöjärjestelmänsä nopean ja turvallisen kehityksen pilkkomalla sen kehitystyön ”puoli-itsenäisiin” osiin. Tällaiset hajautetut ratkaisut ovat aiempaa tärkeämpiä nykyisessä pitkälle erikoistuneessa, keskinäisriippuvassa ja aiempaa epävarmemmassa maailmassa, jossa yllättävät luonnon mullistukset tai yhteiskunnalliset kriisit voivat nopeasti lamauttaa pitkälle integroituja toimintajärjestelmiä.

Yhteiskunnan toimintaprosessien ja -ympäristön nopea muutos korostaa sen sopeutumis-, uudistumis- ja toipumiskykyä, eli resilienssiä. IIASA, kansainvälinen systeemitutkimusinstituutti, on tutkinut yhteiskunnallista resilienssiä seitsemän kuvitteellisen Suomea koskevan shokin avulla Seven shocks and Finland -hankkeessaan. Näitä shokkeja olivat mm. Euroopan valuuttaunionin hajoaminen, Internetin romahtaminen sekä sellu- ja paperiteollisuuden lähteminen Suomesta.

IIASA:n tutkimustulokset ovat Suomen kannalta mielenkiintoisia. Muutaman ison kansainvälisen yrityksen varassa olevat toimialat ovat haavoittuvia. Sopeutumiskykyinen talous perustuu monipuoliselle elinkeinorakenteelle, jossa toimintaympäristön nopeat muutokset vaikuttavat eri sektorien yrityksiin hyvin eri tavoin. Yrityksillä ja julkisella sektorilla tulee olla valmius muuttaa vakiintuneita toimintamallejaan ja roolejaan toimintaympäristön muuttuessa. Talouden ketteryyttä parantaa kyky joustavasti yhdistellä olemassa olevaa tietoa, teknologioita, tuotteita ja palveluita yli sektorirajojen. Epävarmuus suosii innovaatiotoiminnassa lukuisia pieniä kokeiluja muutamien suurhankkeiden sijaan. Kestävimmät ratkaisut eivät synny systeemin tehokkuuden maksimoinnista vaan tehokkuuden ja diversiteetin sopivasta tasapainosta.

Tehokkuus- ja tuottavuusajattelu on tällä hetkellä Suomessa vallitseva poliittinen paradigma kilpailupolitiikasta, kuntauudistuksen kautta Euroopan valuuttaunioniin. Tehokkuutta on myös haettu hyvin pitkälle erikoistuneella tuotantorakenteella. Yksipuolisen elinkeinorakenteen riskit ovat viime vuosina alkaneet realisoitua ikävällä tavalla. Globalisaation uusi vaihe on johtanut perinteisten klusterien kansainvälistymiseen ja tuotannon osittaiseen alasajoon Suomessa. Valitettavasti Suomen kansantalouteen ei ole syntynyt uusia merkittäviä kasvualueita 1990-luvun puolivälin jälkeen, jotka voisivat korvata viime aikoina ulkomaille menetetyt toiminnot.

Talouden kestävyyden näkökulmasta elinkeinorakenteen monipuolistamisen tulisi olla keskeinen poliittinen päämäärä. Tämä edellyttäisi elinkeino- ja innovaatiopolitiikalta uudenlaisten toimintamallien kehittämistä. Perinteisen, klustereita ja yritysten yleisiä toimintapuitteita kehittävän politiikan ohella tarvitaan rohkeampia strategisia valintoja kokonaan uusien liiketoiminta-alueiden pitkäjänteiseksi kehittämiseksi. Niiden löytämiseksi tarvitaan paljon systemaattista ruohonjuuritason kokeilutoimintaa uusilla liiketoiminta-alueilla.