sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Yksi YK:n jäsenmaiden syksyllä 2015 sopimista tavoitteista on kulutus- ja tuotantotapojen kestävyyden varmistaminen. Kyse on luonnonvarojen paljon tehokkaammasta käytöstä, energiatehokkuudesta, kestävästä infrastruktuurista, peruspalvelujen saatavuudesta, vihreistä ja ihmisarvoisista työpaikoista sekä paremmasta elämän laadusta.
Kestävän kehityksen tavoitteet sitovat niin köyhiä kuin rikkaitakin maita. Kehittyneillä mailla on tässä erityinen haaste ja velvoite, koska me vielä toistaiseksi määritämme kulutusmallin, johon useimmat muut maailman kansalaiset pyrkivät. Meidän kollektiiviset kulutustapamme ohjaavat globaalia tuotekehitystä. Kulutamme esimerkiksi maailman energiavaroista noin 40 %, vaikka väestöosuutemme on alle 20 %. Jos kaikki maapallon tulevat asukkaat kuluttavat kuten me, tarvitsemme vuoteen 2050 mennessä viisi maapalloa. Eikä niitä ole.
Viime vuosikymmenten julkinen politiikka on luottanut markkinoihin ja odottanut, että kuluttajat korjaisivat kestämättömän kehitysmallin muuttamalla kulutustapojaan. Markkinaliberalismi ei kuitenkaan johda kestävyyteen. Gareth Hardin kirjoitti jo 1960-luvulla kuuluisan artikkelinsa Tragedy of the Commons, jossa osoitettiin, ettei yhteisiä luonnonvaroja voida suojella yksittäisten kansalaisten vapaaehtoisin toimin. Pyrkimykset rakentaa ”markkinoita” luonnonvaroille, kuten ilmakehälle, ovat myös osoittaneet epäonnistuneisuutensa, kuten EU:n päästökaupan tapauksessa on nähty. Markkinat elävät kvartaalissa, siksi tarvitaan sopimuksia ja markkinoiden julkista ohjausta. Näitä taas saadaan aikaan, kun joku toimii edelläkävijänä ja näyttää, että muutos on mahdollinen.
YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden sivulla kerrotaan, että jos kaikki vaihtaisivat energiatehokkaisiin lamppuihin, maailmassa säästettäisiin 120 miljardia dollaria vuodessa. Euroopassa ja monessa muussakin maassa onkin jo tehty näin. EU:n Ecodesign-direktiivi ja energiamerkki ovat – puutteistaan huolimatta – poistaneet markkinoilta energiaa tuhlaavia tuotteita ja vähentävät energiaa käyttävien laitteiden kulutusta 19 % vuoteen 2020 mennessä. Vielä on kuitenkin paljon tehtävää.
Elämäntapamme ovat vain niin kestäviä kuin tuotteemme, palvelumme ja elinympäristömme. Maailman kasvavaa väestöä ajatellen meillä on vahva velvoite kehittää energiatehokkaampia laitteita, kaupunkeja ja kulutustapoja sekä kiertotalouden malleja. Tuotekehitys, palvelukehitys ja yhteiskuntakehitys ovat asioita, joissa voimme todella vaikuttaa omalla esimerkillämme. Esimerkiksi EU:n energiamerkki kopioitiin nopeasti Kiinassa. Lisäksi esimerkiksi Saksan toimenpiteet aurinkoenergian edistämiseksi ovat hyödyttäneet koko maailmaa paneelien hinnan halvennuttua ratkaisevasti. Omaa koulujärjestelmäämme käydään katsomassa kaukaa. Suomi voi siis olla osa ratkaisua, eikä osa ongelmaa.
Elämä on muutakin kuin kulutusta. Tehokkuutta vaativa yhteiskunta ei kuitenkaan katso hyvällä joutenoloa, luonnosta nauttimista ja tyhjänpäiväistä filosofointia kavereiden kanssa – vaikka näiden vaikutus ihmisen hyvinvointiin ja terveyteen on todistettu. Tässä on todellinen haaste ja mahdollisuus länsimaiselle ihmiselle. Voimme näyttää kehitysmaiden ihmisille, ettemme ole pelkkiä materialisteja. Olemme elämästä nauttijoita, ajattelijoita ja myös yhteisen hyvän tuottajia, esimerkiksi yhdistystoiminnassa ja vapaaehtoistyössä. Kun tämäkin osa elämäntapaa saa ansaitsemansa arvon, se vahvistaa solidaarisuuttamme muita kohtaan ja uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiimme.
Tämä kirjoitus on osa blogisarjaa Kestävyydestä.
Suosittelemme