Luottamus avaimena hyvinvointiin

Sain tehtävän perehtyä Keravan Tajua Mut! -toimintamalliin Nuorisotutkimusseuran tutkijana. Tehtävästä teki erityisen mielenkiintoisen ja tärkeän se, että toimintamallin kehittämisessä oltiin kiinnostuneita nuorten kokemuksista. Tutkimuksessa haastattelin toimintamallissa mukana olevia nuoria, heidän vanhempiaan ja nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia. Tutkimuksen tulokset ovat luettavissa kokonaisuudessaan raportista Tajua Mut! -toimintamallin opit Keravalta.

Tässä kirjoituksessa jaan muutaman ajatuksen siitä, mitä opin keskustellessani Tajua Mut! -toimintamallissa olevien nuorten kanssa. On vaikea tiivistää lyhyeen tekstiin kaikkia ajatuksia ja tunteita, joita tutkimusprosessin aikana kävin läpi. Nuorten tarinat koskettivat ja herättivät toivoa. Samalla ne olivat hyvin tavallisia ja samaistuttavia kuvauksia elämästä.

Kaikkien nuorten elämäntilanteet, tiedot, taidot ja voimavarat olivat yksilöllisiä. Toiset kaipasivat neuvontaa ja opastusta johonkin yksittäiseen elämän osa-alueeseen, kuten opiskelupaikan hakemiseen. Toiset tarvitsivat kokonaisvaltaista tukea omien kiinnostuksenkohteiden löytämiseen ja arjen hallintaan. Nuorten kokemuksissa oli myös yhteneväisyyksiä; kavereiden ja mielekkään tekemisen nähtiin tuottavan hyvinvointia.

Nuorilla oli elämässään monenlaisia haasteita, mutta niiden korostaminen antaa nuorista yksipuolisen kuvan ja ikävän leiman. Ongelmien esille tuonti on tärkeää, mutta helposti peittää alleen nuorten voimavaroja. Haastateltaville nuorille olikin kehittynyt melko kielteinen kuva omista kyvyistä ja mahdollisuuksista. Tämän vuoksi ongelmista ja tuentarpeista kyseleminen haastatteluissa tuntui ajoittain kurjalta. Usein jäin pohtimaan, miten ongelmia voisi käsitellä niin, etteivät ne ala määrittelemään nuorten ominaisuuksia ja minäkuvaa. Tämä vaikeus ei ole yksin tutkijan, vaan kaikkien nuorten kanssa työskentelevien. Tukea tarvitsevia nuoria on houkuttelevan helppoa määritellä esimerkiksi oppimisvaikeuksien, mielenterveysongelmien tai sosiaalisten vaikeuksien kautta, ja kohdistaa tukimuotoja näihin ”ongelma-alueisiin”.

Haastatteluita tehdessä pohdin myös, kenen lähtökohdista tukea tarjotaan. Millaisia syrjäytymisen ja avuntarpeen määrittelyitä toimintamallin perustana on? Ketkä nuoret valikoituvat Tajua Mut! -toimintamalliin mukaan? Opiskelu- tai työpaikkaa vailla olevia aktivoidaan ja autetaan, mutta miten käy yksinäisen opiskelijan? Myös työntekijät toivat haastatteluissa esille toimintamahdollisuuksiensa rajat yksinäisten nuorten auttamisessa. Toimintamallin kehittämisessä voisikin entistä enemmän korostaa nuorilähtöisiä tuentarpeen ja hyvinvoinnin määrittelyitä; pyritään vaikuttamaan niihin asioihin, joihin nuoret toivovat muutosta.

Tutkimusmatkani suurin oivallus kohdistui luottamuksellisen suhteen merkitykseen nuorten auttamistyössä. Avuntarpeiden sensitiivisen tunnistamisen lisäksi on tärkeää huomioida nuoren rooli avun vastaanottajana. On tärkeää pohtia, minkälaisia esteitä tai haasteita nuorella voi olla tuen vastaanottamisessa. Tarjottuun apuun saatetaan suhtautua epäluuloisesti monista syistä. Sekä nuoret että työntekijät toivat haastatteluissa esille, kuinka tärkeää on rakentaa luottamus nuoren ja auttavan aikuisen välille. Nuorille olisi tärkeää saada työskennellä yhden luottoaikuisen kanssa, joka tuntee nuoren tarpeet ja toiveet sekä kohtaa nuoren kunnioittaen.

Toivon, että nuorilla olisi mahdollisuuksia kertoa kokemuksistaan, tulla nähdyksi ja ymmärretyksi niin omien voimavarojen kuin elämänhaasteidenkin kanssa. Kaikilla on tarve tulla tunnistetuksi ja kohdatuksi ainutkertaisena yksilönä, ja samalla kuulua muiden joukkoon. Syrjäytyneiden nuorten kategoria ei ole kenellekään kovin houkutteleva.