Me ei olla enää me

Yhteistä tulevaisuuttamme suunnitellaan nyt maan hallituksen alueuudistuksen merkeissä lukuisissa työryhmissä, mutta myös kunnallisissa sote-organisaatioissa – yhdessä ja erikseen. Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistamisen tarpeesta tuntuu olevan yhteinen parlamentaarinen tahtotila. Uudistamisen keinot, uudistuksen prioriteetit ja niin sanottu ”raekoko”, eli muun muassa tulevien sote-alueiden määrä, tuntuvat vain vielä hiertävän.

Pyrstö ja nokka tuntuvat vuoroin tarttuvan tervattuun aitaan: kun soten rahoitusmalli on epäselvä, ei voida päättää myöskään järjestämisestä, ei julkisesta tuotannosta eikä aluejaoista…

Mitä mahdollisuuksia soten johtamiselle ja ohjaukselle järjestämisen työkaluna toisikaan se, että kutakin hoidettavien tai tuettavien kohdejoukkoa varten olisi olemassa omat rahansa. Ajatus niin sanotuista palvelupaketeista, jotka oikeastaan ovat rahoituspaketteja sovituille palveluille, on juuri tätä.

Palvelupaketteja testataan nyt Sitran toimesta yhdessä Tampereen, Pohjois-Savon, Porvoon, Eksoten, Pohjois-Karjalan ja Varsinais-Suomen sote-toimijoiden kanssa. Mielenkiintoista on pohdiskella esimerkiksi rahoituskohdennuksia kun pöydällä on samanaikaisesti vaikkapa kaikki lapsille ja nuorille tarkoitetut sote-palvelut. Mitkä eurot samasta potista pannaan neuvolaan ja perhetyöhön, mitkä taas lastensuojeluun ja lastenpsykiatriaan? Kuinka siiloutuneet organisaatioyksiköt alkavat taloudellisessa ohjauksessa yhdistämään toimintaansa? Miten tuen ja hoidon tuloksellisuutta arvioidaan? Päästäisiinkö vihdoin mittaamaan vaikutuksia sykäysten sijaan? Voisiko tässä yhteydessä puhua jopa jonkinlaisesta häivähdyksestä lapsibudjetoinninkin suuntaan, jota muun muassa YK:n lapsen oikeuksien komitea valtioilta ja julkisilta toimijoilta edellyttää?

Yhteisen suunnittelun rakenteet puuttuvat

Nykyisessä palvelutuotannossa jokainen kunta ja kuntayhtymä on tottunut suunnittelemaan toimintansa ja taloutensa vain omasta näkökulmastaan. Laajempien alueiden kaikkien asukkaiden tai toimintojen yhteensovittamisen yhteistä etua ei saada näkyviin. Yhteiselle suunnittelulle ei ole rakenteita eikä kulttuuria sen enempää päätöksenteon kuin palvelutuotannonkaan ydintoimintojen kentillä.

Poikkeuksen tähän sääntöön tekevät jotkut alueelliset tukipalveluratkaisut, harvinaiset yhteiset ICT-hankinnat ja muutamat pienet maakunnat, joissa yhteinen sote-puulaaki jo toimii tai sellainen on päätetty perustaa.

Uuden soten taloudellisuus ja tuloksellisuus ratkaistaan kansalaislähtöisessä ja ihmisläheisessä palvelutuotannossa, joka tarvitsee tietotuotantoa ja ohjausta löytääkseen ja tietääkseen oikean suunnan. Jos nyt olemme kussakin toimijaorganisaatiossa vahvasti me-henkisiä, on meidän yhdentyvässä huomisessa löydettävä kumppanuudet ja uusi yhteinen identiteetti. Meille.

Kirjoitus on osa Huomisen sote -blogisarjaa, jossa tutustutaan palvelupakettien pilottihankkeisiin Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote), Pohjois-Karjalan alueella (Siun Sote), Pohjois-Savon alueella (Kuopio, PSSHP, Kysteri, Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä), Varsinais-Suomessa, Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymässä, Tampereella, Porvoossa ja Turussa. Lisätietoa palvelupakettien pilottihankkeista löydät täältä. Sarjan aiemmat blogikirjoitukset ovat puolestaan täällä ja täällä.