Mistä näitä virheitä oikein tulee? – Tahdolla ja taidolla datan kimppuun

Kehitteillä oleva Isaacus yhdistää tulevaisuudessa hyvinvoinnin tietovarannot ja niiden käyttäjät sujuvasti ja turvallisesti. Näin osallistetaan yksilöitä, edistetään hyvinvointia ja luodaan jatkuvasti oppiva hyvinvoinnin ja terveyden ekosysteemi. Isaacus-blogisarjassa asiantuntijat valottavat aihetta omasta näkökulmastaan.

Marraskuun alkupuoli riemastutti kaikkia talven ja lumen ystäviä eli hiihtäjiä, lapsia ja rengasalan yrittäjiä. Tosin tälläkin kertaa hiihtäjien ja lasten riemu jäi yhtä lyhyeksi kuin renkaan vaihtajienkin – viikon vesisateet veivät lumet mennessään ja toivat tavallisen harmaan marraskuun. Mutta olipas hetken aikaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita!

Tämä usein toistuva näytelmä toi mieleeni Isaacus-hankkeen alkutaipaleen. Blogikirjoituksissa otettiin kantaa puolesta ja vastaan. Ensin kehuttiin kotimaatamme onnelaksi, jossa istumme tietoa täynnä olevan aarrearkun päällä ja arkku on pullollaan laadukkaita tutkimusaineistoja, tilastoaineistoja ja rekistereitä. Hyvä me! Suomi nousuun! Mutta eipä aikaakaan, kun asiasta perillä olevat tahot arvelivat aarrearkun sisällön olevan monelta osin katinkultaa ja pimennoissa olevien aineistojen laadun hyvin kirjavaksi. Niinpä niin, laitetaan nyt vielä leipään puolet petäjäistä. Ehkä pakinoitsija Markus Kajo oli oikeassa todetessaan että ”turhaan tässä mitään haikaillaan, mietitään näitä perunannostolomiamme vaan”.

No, keskustelussa on hyvä olla erilaisia mielipiteitä ja dialogi auttaa ymmärtämään paremmin sekä omia että muiden näkökulmia. Mutta voi surku – noihin kahteen kommenttiin se keskustelu sitten päättyikin. Pitäisikö tästä nyt päätellä, että arkku on täynnä jotain muuta kuin mitä ajateltiin? Vai pitäisikö päätellä mitään? Onko hiljaisuus myöntymisen merkki? Entä onko vaikeneminen kultaa? Tarina on sinänsä tuttu. Kun on kyse tiedon laadusta – ja siitähän tuossa on kyse – syntyy usein vilkasta keskustelua ja paljon näkemyksiä siitä, miten asiat ovat ja miten niiden tulisi olla. Kun siirrytään kohti konkretiaa eli miten homma saadaan kuntoon, saattaa keskustelu jopa kiihtyä ja usein vielä melutasokin nousee. Hiljaisuus koittaa vasta siinä vaiheessa, kun kysellään että no kukas sen sitten oikein tekisi…?

Palveluoperaattorin toiminta tulee keskittymään tiedon ja siitä jalostettavan informaation ympärille. Aarrearkku ei välttämättä kerro koko totuutta asiasta – tietoa kyllä on, mutta se on hajallaan hyvin erilaisissa järjestelmissä. Perinteisessä yhden yrityksen sisäisessä tietojen integroinnissakin on haasteita, mutta palveluoperaattorin toiminnassa tilanne on vieläkin haastavampi. Tiedon lähteet ovat organisaation ulkopuolella – fyysisesti, loogisesti ja hallinnollisesti.

No, mikäs siinä on sitten niin hankalaa? Tiedon laadun parantaminen on yksinkertaisimmillaan sitä, että kun jostain virheen löytää niin sen sitten korjaa. Helppo homma. No, sama virhe tulee hetken päästä uudelleen, ehkä eri muodossa, mutta jälleen korjataan ja jatketaan. Tiedetäänhän nämä. Jossain vaiheessa jatkuva korjaaminen saattaa harmittaa sen verran, että tarttuu luuriin ja soittaa tietojen toimittajalle: ”Nyt riittää!” Tässä ollaankin jo tiedon laadun parantamisen prosessissa, laatu syntyy alkulähteillä. Mitäpäs tekee tiedon tuottaja? Korjaa virheen ja kaikki on kunnossa! Mutta elämä toistaa itseään ja kohta on mitta täynnä tiedon tuottajallakin: ”Mistä näitä virheitä oikein tulee?” Tiedon laadun parantamisessa keskeistä on tunnistaa juurisyyt: miksi jokin tieto on toistuvasti virheellinen? Hyvä esimerkki tästä on käyttöliittymässä oleva pakollinen tieto, jota ei jostain syystä aina ole saatavilla. Loppukäyttäjien sisäpiiritieto kertoo: ”Kun laittaa siihen kolme ykköstä, pääsee eteenpäin.” Tämän kaltaisten ongelmien korjaamiseen ei riitä pelkkä tietotekniikka, vaan muutos tarvitaan myös ihmisten toimintaan ja työtapoihin. Eikä tarkoitus ole syyllistää loppukäyttäjää, joka vain yrittää tulla toimeen arjen kiireessä kehnosti toimivien järjestelmien kanssa.

Hieman yksinkertaistaen tiedon laadun parantamisessa on tunnistettava virheellisen tiedon vaikutukset, löydettävä juurisyyt ja päätettävä mitä korjataan. Sitten vaan korjataan nykyiset ja estetään tulevat virheet. Helppoa! Mutta kuten sanottu, tämän kaltaisessa hankkeessa riittää tekemistä yhdenkin yrityksen sisällä, puhumattakaan palveluoperaattorin toimintaympäristöstä. Perinteiset tiedon laadun parantamisen menetelmät eivät tule riittämään. Virheiden vaikutukset voidaan tunnistaa, syytkin mahdollisesti löytyvät ja jopa tekniset konstit korjaamiseen. Mutta jos vaaditaan muutoksia esimerkiksi olemassa oleviin järjestelmiin, voidaankin jo olla mahdottoman tehtävän edessä.

Mikä nyt neuvoksi? Pitäisi varmaan kirjoittaa joulupukille, näin joulun kynnyksellä. Tai sitten keksiä ihan jotain muuta – kävisikö yhteistyö ja yhteiseen maaliin puskeminen, kuten Isaacus-hankkeessa tehdään? Tästä lisää ensi vuoden puolella!

#isaacus