Miten hiilineutraalius ja tasa-arvo kytkeytyvät toisiinsa?

Valtioneuvoston selonteko kestävän kehityksen globaalista toimintaohjelmasta julkaistiin 2.2.2017. Selonteko nostaa esiin kaksi painopistealuetta: hiilineutraali ja resurssiviisas Suomi sekä yhdenvertainen, tasa-arvoinen ja osaava Suomi. Raportti käsittelee painopisteitä pitkälti erillään, vaikka alkupuolella mainitaankin osuvasti, kuinka painopistealueet ovat keskinäisriippuvaisia. Tämä ei anna oikeutta sille, miten tiiviisti päästöt ja resurssien käyttö kytkeytyvät hyvinvoinnin ja tasa-arvon tavoitteluun.

Selonteko toteaa, että ”toinen painopistealue ei toteudu ilman toista”. Keskinäisiä yhteyksiä avataan muutamalla virkkeellä. Esimerkiksi todetaan, että hiilineutraalius edellyttää osaamista ja oikeudenmukaista yhteiskunnallisen muutoksen hallintaa. Samoin nähdään, että osaava työvoima on tärkeää yrityksille ja että kestävän talouden turvaaminen mahdollistaa hyvinvointiyhteiskunnan kehittämisen.

Väitän, että yhteyksien avaaminen näin lyhyesti ei tavoita sitä, miten perustavanlaatuisella tavalla ja monin tavoin päästöt ja resurssien käyttö ovat yhteydessä hyvinvoinnin ja tasa-arvon tavoitteluun. Antakaapa, kun avaan, miksi.

Ensinnäkin ilmeinen itsestäänselvyys: ihminen on osa luontoa. Ihmisten hyvinvointi tasa-arvoisella tavalla ei ole mahdollista ilman, että samalla huolehditaan hyvinvoinnin edellytyksistä. Ilmastonmuutoksen hillitsemisessä ja resurssiviisauden tavoittelussa on lopulta kyse ihmislajin elämänedellytysten turvaamisesta. Kysymys ei ole vain osaavan työvoiman tarpeesta tai politiikkasiilojen yhteensovittamisesta, vaan hyvän elämän biofyysisistä mahdollisuuksista. Selonteossa esiin nostettu hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on mahdollista vain, jos samalla huolehditaan luonnon monimuotoisuudesta ja maapallon kantokyvystä.

Koska olemme riippuvaisia maapallon yhteisestä ilmakehästä ja ekosysteemistä, hiilineutraalin Suomen tavoitteleminen on väistämättä kytköksissä sekä globaalin että paikallisen tasa-arvon kysymyksiin. Yhdenvertaisuus tarkoittaa sitä, että kaikilla maapallon ihmisillä on lähtökohtaisesti yhtä suuri oikeus yhteisiin luonnonvaroihin. Tutkimusten mukaan luonnonvarojen käyttö lisääntyy tulotason kasvaessa. Jo nykyään rikkaiden maiden ja kansalaisten tapa kuluttaa liikaa resursseja heikentää köyhempien väestöryhmien hyvinvointia, esimerkiksi kun köyhien elinympäristö saastuu tuontiin menevän tuotannon takia.

Suomalainen kestävän kehityksen politiikka tarvitseekin yleisen resurssiviisauden tavoittelun lisäksi selkeän käsityksen siitä, mikä on globaalisti oikeudenmukainen luonnonvarojen käytön taso. Yhtenä ohjenuorana voidaan pitää keskimääräisen suomalaisen luonnonvarojen käytön vähentämistä viidesosaan nykyisestä.

Työllisyyden turvaaminen on yksi selonteon tavoite, jossa hiilineutraalin ja tasa-arvoisen kehityksen yhteys on ilmeinen. Valtioneuvoston selonteossa toivotaan, että biotalous ja kiertotalous luovat uusia työpaikkoja. Lisäksi työllisyyttä vahvistaisi ”kestävä luonnonvarojen käytön lisääminen”. Suomessa on kuitenkin mahdollista tukea työllisyyttä kestävästi vain, jos tuontimateriaalien ylikulutusta korvataan paikallisilla raaka-aineilla ja fossiilisia energialähteitä korvataan usein ihmistyövaltaisemmilla, hajautetuilla energiamuodoilla.

Paikallisten asukkaiden tarpeista nousevan paikallistalouden vahvistaminen tukee työllisyyttä tasa-arvoisella ja osallistavalla tavalla. Kun Pariisin ilmastosopimuksessa sovitut päästörajoitukset otetaan tosissaan, fossiiliseen energiaan perustuvat tuotannon ja kulutuksen tavat tulevat muuttumaan paljon enemmän kuin selonteossa ennakoidaan.

Hiilineutraaliuden ja resurssiviisauden tavoitteet pitää huomioida myös, kun päätetään tulevasta sote-mallista tai osallistavasta sosiaaliturvasta. On esimerkiksi aiheellista selvittää, vahvistaako yhtiöittämismalli hyvinvointia edistävää kestävää taloutta ja miten osallistuminen voisi tukea energiamurrosta. Sosiaalipolitiikkaa ei voi olla ilman ympäristöä.

Saattaa olla, että tällaiset joidenkin mielestä maailmoja syleilevät keskinäisyhteydet tuntuvat liian epämääräisiltä politiikanteossa. Niiden syvällinen ymmärtäminen on kuitenkin välttämätöntä, jotta Suomi voi menestyä kaikissa Agenda 2030 -tavoitteissa.