Miten kotoudumme tulevaisuuteen?

Viettäessäni aikaa Amerikassa 1990-luvulla, tutustuin Amerikan yliopistoissa toimiviin venäläisiin tutkijoihin. He olivat lähteneet USA:han synnyinmaastaan parempien tutkimusmahdollisuuksien perässä. Kotouttaminen oli mahdollistanut heille toimintakyvyn professoreina, vanhempina ja naapureina, mutta jotain puuttui. Dostojevskit, Tarkovskit ja Tsaikovskit eivät merkinneet mitään uuden kotimaan ystäville ja kollegoille, ja näin elämä siellä tuntui pinnalliselta ja sivistymättömältä. Kaipuu synnyinmaahan oli kova, mutta ajatus siitä, että uusi kotimaa tarjoaisi jälkeläisille paremmat onnistumisen mahdollisuudet, sai heidät jäämään.

Vuonna 2015 New Yorkissa hyväksytyt kestävän kehityksen tavoitteet ja Pariisin ilmastosopimus osoittivat, että maailman – ja myös Suomen – on muututtava. Meidät kaikki on kotoutettava uusiin puitteisiin, tarvitsemme tuuppaamista tulevaan oppimisen, kokeilemisen ja verkostojen avulla. Kotoutuminen edellyttää uudenlaisia rutiineja yrittämisen, asumisen, syömisen ja liikkumisen käytännöissä sekä uudenlaisia järjestelmiä. Samoin kuin amerikanvenäläisten, myös meidän kotouttamisemme takaisi toimintakyvyn omana elinaikanamme, vaikka jäisimmekin haikailemaan vanhoja hyviä aikoja. Suurimman hyödyn saisivat kuitenkin jälkeläisemme, tulevat sukupolvet, jotka meidän toimiemme myötä välttyisivät kärsimästä nykyistä pahemmista ilmastonmuutoksen, ekosysteemipalveluiden ehtymisen, saasteiden ja epäviisaan maankäytön vaikutuksista. Näin he voisivat elää hyvää elämää.

Olemme siinä mielessä onnekkaita Suomessa, että suurimmalla osalla kotouttaminen ei vaatisi muuttoa maasta tai maanosasta toiseen, vaan voisimme tehdä sen omassa maassamme, parhaimmaksi katsomallamme tavalla. Joidenkin Suomessa asuvien kohdalla tämä ei kuitenkaan ole tilanne, vaan kotouttamista on edeltänyt pako synnyinmaasta siellä riehuvan sodan, terrorismin, vainon tai köyhyyden vuoksi. Maailman talousfoorumin (WEF) raportti Globaalit riskit 2015 osoittaa, miten toisiinsa kytkeytyneitä maailman kriisit ovat. Raportista käy ilmi, miten pakolaisuutta aiheuttavat sosiaaliset ja taloudelliset kriisit kytkeytyvät ympäristökriiseihin. Esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden kato ja ekosysteemien romahtaminen kytkeytyvät kyvyttömyyteen hillitä ilmastonmuutosta, joka edelleen kytkeytyy ruoka- ja vesikriisien kautta laajapohjaiseen vastentahtoiseen muuttoliikkeeseen. Tämä kytkeytyy vastaavasti syvään sosiaaliseen epävakauteen ja edelleen maiden välisiin konflikteihin ja terrorismiin.

Suomen kotouttaminen tulevaisuuteen edellyttää ymmärrystä asioiden ja maiden keskinäisriippuvuuksista sekä tämän mukaisesti toimimista siellä, missä tukea kulloinkin tarvitaan.

Nyt on aika ottaa koko Suomi kotouttamisen piiriin. Yksi tärkeä väline tähän on kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumus, johon on kaikkien helppo lähteä mukaan. Sen myötä voi oppia, kokeilla ja verkostoitua niin, että pysyvä muutos kestävämpiin toimintatapoihin ja järjestelmiin on helpompaa ja kannustavaa. Kotouttaminen kestävään tulevaisuuteen on tärkeä osa myös Suomen kehityspolitiikkaa, sillä kestävän kehityksen näkökulmasta kaikki maat ovat kehitysmaita – Suomi muiden mukana.
Tämä kirjoitus on osa blogisarjaa Kestävyydestä.