Normit purkuun? Aloitetaan ”erityisryhmien” lokeroimisesta

Erityisryhmiin kuuluvien ihmisten asumisen järjestäminen ei voi olla villi länsi. Pikkutarkka sääntely ja suositusten muuttuminen ehdottomiksi säännöiksi ei silti tuo toivottua hyvää.

Sairaalassa makaa kuusikymppinen, risaisen elämän elänyt mies. Kävely pätkii, samoin muisti. Ilman arjen tukea kuningas alkoholi hallitsee elämää. Tarjolla oli asunto, jossa hän olisi saanut tarvitsemansa tuen ja avun, mutta kun mies ei ole täyttänyt 65 vuotta, hän jää sairaalaan vanhenemaan.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA myöntää investointiavustuksia erityisryhmien asumiseen. Siis mihin? Asuntoja rakennetaan ARA:n määritelmän mukaan ”eritasoista tukea vaativille palvelunkäyttäjille” tai ”huonokuntoisille vanhuksille”. Suomeksi tämä tarkoittaa, että rakennetaan koteja jotain erityistä tukea asumisessaan tarvitseville, eri-ikäisille ihmisille.

Asukasvalinnoista vastaava kuntavirkamies ja palveluntuottajat kyllä ymmärtävät ja hyväksyvät erityisryhmien asumiseen liittyvät sääntelyn ja ohjeet. Niillä halutaan hyvää: edullisia ja esteettömiä koteja, joihin voi saada ihmisen tarvitseman tuen ja avun. 

Tiukka sääntely kääntyy kuitenkin tarkoitustaan vastaan. Pikkutarkka puuttuminen paitsi asuntoihin ja niiden neliöihin, myös asukasvalintoihin, tappaa luovuuden elämän edellytysten järjestämisessä ja aiheuttaa kohonneita kustannuksia kunnille, palveluntuottajille ja asukkaille.

Kunnissa työskentelevien mukaan ARA:n antamat ohjeet ja suositukset siirtyvät aluehallintoviranomaisten valvontatyöhön. Käytännössä suositukset ovat muuttuneet ehdottomiksi säännöiksi. Ihmisten hyvinvoinnin ja asumistyytyväisyyden näkökulmasta monet ehdot ja määräykset eivät ole oleellisia tai edes ymmärrettäviä. Tarvitaan yhteistyötä, jouston mahdollisuuksia sekä harkinnan varaa.

Yksi esimerkki pikkutarkasta sääntelystä on varallisuusselvitys, joka vaaditaan kodin saamiseksi ARA:n tukemista ”huonokuntoisen vanhuksen” ryhmäkodeista. ”Huonokuntoinen vanhus” on tässä jälleen ARA:n määrittelemä erityisryhmä. Vaatimus varallisuusselvityksestä hämmentää sekä vanhuksia että heidän omaisiaan. Kaavakkeen täyttö ja tiedon koonti työllistää työllistettyjä viranhaltijoita. Yhteen ääneen sanotaan, että varallisuusselvitys ei sovi ”huonokuntoisten vanhusten” asukasvalintaan. He tarvitsevat apua ja hoivaa keskimäärin kolmena viimeisenä elinvuotenaan. Asiassa hämmentää eri tahoja jo se, mikä kaikki ympärivuorokauden hoitoa tarvitsevan ihmisen arjessa kuuluu ARA:n valvovan silmän alle.

ARA:n investointiavustuksen ehdot eivät saa varauksetonta tukea heiltä, jotka tuntevat läheisesti erityisryhmien asumisen arkea. Miksi kielletään se, että eri erityisryhmiin kuuluvat ihmiset asuvat lähekkäin? Kritiikkiä herättää myös vahvistunut suuntaus asumisyhteisöiden koon radikaaliin pienentämiseen. Yksilöllisyyden ihannointi syö yhteisöllisyyden ja kanssakäymisen edellytykset. Tarvitaan monijäseninen ryhmä, jotta yhteisöllisyys syntyy ja bestiksen löytäminen omasta yhteisöstä tulee mahdolliseksi.  

Monimuotoiset asumisyhteisöt voivat tarjota arkea kohentavaa yhteisöllisyyttä erilaisille ihmisille. Haitaksi ei välttämättä ole myöskään kotien kanssa samassa rakennuksessa oleva päiväkeskus, jonne kokoontuu erilaisia ihmisiä myös talon ulkopuolelta. Erilaisten ihmisten kanssakäyminen toistensa kanssa on harvoin haitallista.

Ihmisten lokeroiminen ei saa ymmärrystä. Ikääntynyt kehitysvammainen ihminen on jonakin päivänä vanhus. Hänen hoidolliset tarpeensa ovat geriatrisia, kuten vanhuksilla yleensä on. Asuminen yhdessä muiden vanhusten kanssa on kuitenkin sääntöjen vastaista.

Hyvinvointi- ja hoivateknologia on jo nyt tuonut paljon hyvää erityisryhmien asumisen tueksi. Valvova ihminen ei koskaan voi tuottaa yhtä ajantasaista ja yksilöllistä tietoa esimerkiksi öiseen aikaan vanhuksen voinnista, kuin nykyteknologia tuottaa. AVI ei kuitenkaan huomioi teknologiaa osana kokonaisresursointia yöaikaisessa henkilöstömitoituksessa. Palvelutuottajan ei kannata satsata teknologiaan. Kotimainen tuotanto ei saa tarvitsemiaan markkinoita. Ei synny työpaikkoja Suomeen. Hoivateknologia tulee. Toteutetaanko hoivateknologia aikanaan ulkomaisin voimin ja laittein?

Erityisryhmiin kuuluvien ihmisten asumisen järjestäminen ei voi olla villi länsi. Pikkutarkka sääntely ja suositusten muuttuminen ehdottomiksi säännöiksi ei silti tuo toivottua hyvää. Hyvän asumisen ja elämän edellytysten järjestäminen laadukkaasti, mutta taloudellisesti vaatii monia erilaisia, innovatiivisia ratkaisuja, asuntoja ja asumisympäristöjä. Asumisen ja palvelujen yhdistäminen ja niiden vaikuttavuus sekä tyytyväinen ihminen lienee viime kädessä tärkeämpää kuin täydellinen normien noudattaminen. Vai onko?