Nyt voimme valita toisenlaisen tulevaisuuden

Koronan seurauksena monet tutut asia eivät ole enää tutulla paikallaan ja joudumme korjaustalkoisiin. Tällaisessa tilanteessa on suurempi mahdollisuus vaikuttaa tulevaisuuden suuntaan kuin ns. vakauden tilassa, jolloin uusien asioiden perustelu on vaikeampaa ja muutenkin totutusta irrottautuminen tuntuu työläämmältä. Nyt päätöksentekijöillä on aidosti enemmän valinnan paikkoja, joista uusi suunta rakentuu. Mennäkseen eteenpäin ei ole pakko palata lähtöruutuun. Siksi, nyt kannattaa miettiä, mitä uusia mahdollisuuksia meille voi aueta ja millaisia positiivisia asioita poikkeustila on synnyttänyt. Kun maanjäristys romahduttaa heikkorakenteisen talon, tilalle ei ole pakkoa rakentaa toista samanlaista, vaan on mahdollista rakentaa lujempi.

Jos koronan jälkeistä maailmaa ja valinnan paikkoja hahmottaa megatrendien megatrendien avulla, tärkeiksi kysymyksiksi nousevat esimerkiksi seuraavat: saammeko aikaan sysäyksen ekologiselle jälleenrakennukselle, millaisia vallan ja tiedonkäytön tapoja haluamme tukea, miten vähentää eriarvoisuutta ja lisätä luottamusta, miten uudistamme talouden kestäväksi sekä millä ehdoin haluamme ottaa teknologian käyttöön?

Sitra ei pyri tarjoamaan kaikenkattavaa maailmanselitystä. Haluamme sen sijaan nostaa kesän aikana julkaistavan Koronan vaikutukset -kirjoitussarjan avulla esiin kysymyksiä ja havaintoja, joista voi olla hyötyä uuden rakentamisessa ja tulevaisuusloikan tekemisessä. Tässä muutamia omia havaintojani korona-ajan vaikutuksista ja valinnanpaikoista.

Varautuminen ja resilienssi

Käynnissä olevat kriisit herättävät aina kysymyksiä varautumisesta. Varautuminen kriiseihin oli takavuosina yksinkertaisempaa, koska mahdolliset kriisit olivat kutakuinkin tiedossa ja yllätysten mahdollisuudet tuntuivat olevan vähäisempiä. Eläessämme post-normaalissa ajassa yllätyksistä on tullut osa normaalia.

Varautumiseen ei riitä vain tavaran haaliminen varastoihin. Entistä tärkeämmiksi tekijöiksi on muodostunut toimintakyvyn ylläpito, luottamus ja uudistumiskyky. Yllätyksellisten tilanteiden hallinta on aina jonkinlaista ”soveltamista”. Siksi on tärkeää, että viranomaisten, poliittisen päätöksenteon, oikeuslaitoksen ja oikean tiedon välityksen toimintakyky poikkeusoloissa on vahvaa ja luottamusta vahvistavaa.

Tämä kriisi on osoittanut sen, että Suomessa toimintakyky ja luottamus ovat olleet varsin hyvällä tasolla. Vielä helmikuussa oli yleistä kylvää epäluottamusta yhteiskunnallisia instituutioita, tiedeyhteisöä ja eri ihmisryhmiä kohtaan sekä maalittaa toimittajia, oikeuslaitosta ja viranomaisia. Sosiaalisen median keskustelu kieli kaikesta muusta kuin keskinäisestä luottamuksesta tai kanssaihmisen kunnioittamisesta.

Arvioin maaliskuussa, että Suomessa on riski ajautua jonkinasteiseen anarkiaan ikävien ihmiskohtaloiden, poikkeusolojen ja rajoitusten seurauksena. Arvioni perustui lähinnä sosiaalisen median keskustelutapoihin. Olin väärässä. Poikkeusolojen sietäminen ja ohjeiden noudattaminen on ollut esimerkillistä. Esiin noussut empatia, auttamishalu ja luottamus kanssaihmisiä ja viranomaisia kohtaan on ollut suurta. Tätä voi pitää maltillisten ja tolkullisten enemmistön voimannäyttönä. Kansalaisyhteiskunta ja instituutiot pitivät pintansa. Tästä herää kysymys, kuinka tätä luottamusta ja tolkun ihmisten voimaantumista voisi tukea ja vahvistaa vai vaivummeko asioiden rauhoittuessa jälleen vihaamaan toisiamme Twitterissä?

Kestävyysloikka

Talouden kuntoon saattaminen vaatii talouden elvytystä, rakenteellisia uudistuksia ja myöhemmässä vaiheessa tiukkaa finanssipolitiikkaa. Elvytyseuroja voi käyttää monella tavalla. Kun korjattavaa on paljon ja elvytykseen käytetään mittavasti verovaroja, on myös suurempi mahdollisuus ja vastuu tehdä tulevaisuuden suuntaa ohjaavia valintoja.

Mitäpä, jos elvytyseurot käytettäisiin siten, että edistettäisiin kiertotaloutta ja hiilidioksidipäästöjen vähentämistä? Tällöin tekisimme suoran tulevaisuusloikan palaamatta lähtöpisteeseen ja investoinnit olisivat kestäviä.

Yksi globaalin talouden megatrendeistä ennen koronaa oli kiertotalouden ja taloudellisesti tehokkaiden ilmastoratkaisujen nousu. Tämä ei ole poistunut mihinkään kriisin aikana. Ainoa ero muutaman kuukauden takaiseen tilanteeseen on se, että nyt myös julkisilla varoilla on mahdollista ohjata kehitystä nopeammin, kuin mihin aiemmin olimme valmiit.

Digiloikka

Yksi poikkeusaikojen positiivisista seurauksista on digitaalisten palvelujen käytön lisääntyminen. Tällä voi olla vaikutusta monipaikkaisuuden lisääntymiseen, uusien liiketoimintamallien ja palvelujen kehittämiseen sekä julkisten palvelujen modernisoitumiseen. Tämä kaikki odottaa tekijäänsä. Kolmessa kuukaudessa tapahtunut osaamisloikka olisi normaalioloissa kestänyt vuosia. Kriisin jälkeen maailmassa on digitaalisesti harjaantuneempia ja osaavampia ihmisiä ja uusien palvelujen käyttäjiä. Olisi ihme, jos yrittäjät ja yritykset eivät kehittäisi ja tarjoisi uusia digitaalisia palveluja. Tämän mahdollisuuden taustalla on jo aiemmin nähty talouden megatrendi, joka perustuu datan ja keinoälyn käyttöön ja teknologian sulautumiseen kaikkeen.

Viimeisten viikkojen aikana on kuulunut mielenkiintoisia huomioita suomalaisista kunnista, joissa teknologian avulla on kehitetty uusia tapoja toimia ja tuottaa palveluja. Tämä tuo esiin mielenkiintoisen näkökulman siitä, voisiko parhaita käytäntöjä jalostamalla ja levittämällä saada aikaan rakenteellisia uudistuksia julkiselle sektorille, jotka parantaisivat palvelujen laatua, saatavuutta, vaikuttavuutta ja tehokkuutta.

Vahvempi EU ja uudet kansainväliset pelisäännöt

Kaikki kriisit jättävät aina jonkin perinnön. Sukupolvikokemuksilla on ollut vaikutusta valtioiden kehittymisen lisäksi myös kansainvälisen järjestelmän muotoutumiseen. Toisen maailmansodan jälkeen perustettiin YK alajärjestöineen ja EU. Kansainvälisen yhteistyön ja yhteenkuuluvuuden koettiin olevan välttämätöntä sotien välttämiseksi ja yhteisten ongelmien ratkaisemiseksi. Koronakriisin tehokas hoitaminen ja vastaavan toistumisen ehkäiseminen vaatii tiiviimpää kansainvälistä yhteistyötä.

Tämä kriisi myös osoitti mielenkiintoisella tavalla, että odotukset EU:n toimintaa kohtaan olivat suuret – samoin pettymys, kun sen kyky auttaa terveysongelmissa oli vähäinen. Tämä johtui siitä, etteivät jäsenmaat olleet halunneet EU:n toimivan terveysasioissa ja kriisinhallinnassa yhdessä. Sen sijaan asioissa, joissa EU:lla on toimivaltaa, kuten sisämarkkinoissa ja Euroopan keskuspankin kautta rahapolitiikassa, unioni on toiminut tehokkaasti kriisinkin aikana. Nyt siis kysymys on, millä tavoin jäsenmaat, Suomi mukaan lukien, haluavat lähteä kehittämään EU:n toimintakykyä tulevien kriisien ehkäisemiseksi ja hallitsemiseksi. Ne voivat olla terveyskriisejä, kyber- tai hybridi-iskuja tai muita mahdollisia shokkeja.

Samoin keskusteluun täytyy tulla syötteitä, kuinka monenkeskisyyttä ja yhteisiä pelisääntöjä voidaan vahvistaa globaalisti kauppapolitiikassa ja yleisemminkin. Tehtävä ei ole aivan pieni, vaikka tarve on selvä. Kansallismielisyys, muurien rakentaminen, sääntöjen valikoiva käyttö ja toisten avoimuuden hyväksikäyttö olivat vahvasti esillä ennen koronaa, entäpä sen jälkeen? Kuka ottaa johtajuuden monenkeskisyyden vahvistamisessa ja millaisiin uudistuksiin kansainvälinen yhteisö tähtää?

Tulevaisuuden rakentaminen kuulostaa monesti liian kauaskantoiselta ja pohdiskelevalta, höttöiseltäkin, kun käsissä on arkiset ja ajankohtaiset ratkaistavat ongelmat. Silti kannattaa tunnistaa ajat ja paikat, jolloin arkisillakin ratkaisuilla voi saada aikaan suuriakin muutoksia. Nyt näyttäsi olevan se aika.