Olisiko aika monipuolistaa ilmiömäisen julkisen johtamisen työkalupakki?

Tiedon käytössä päätöksenteossa toimitaan usein yhä virheellisten rationaalisuus- ja päätöksentekosyklioletusten varassa. Päätöksenteon politiikkasyklin rationaalisuus on jo pitkään kyseenalaistettu (alan klassikko Cohenin, Marchin ja Olsenin artikkeli julkaistiin jo 1972!). Aihe jaksaa yhä pohdituttaa ja uusiakin ideoita onneksi syntyy (Sitran hankkeen ja sen tekemän mainion kyselyn lisäksi erinomaista blogia aihepiirin ympärillä ylläpitää Paul Cairney. Yksi tekijä aiheen kiinnostavuudessa on strategian ja toimeenpanon suhde, joka puhuttaa ja edellyttää lisähuomiota vuodesta toiseen.

Päätöksenteon ja tutkimuksellisen näytön yhteisiä haasteita on tunnistettu: tiedon esitystapa ja perehtymisen edellyttämä aika eivät kohtaa, tiedon käyttö on tarkoitushakuista ja yksipuolista, digitalisaation mahdollisuuksia ei hyödynnetä riittävästi, päättäjien tiedonlukutaito on puutteellinen, kilpailevan tiedon määrä vaikeuttaa näkemyksen muodostamista jne. Sitran selvityksen mukaan tiedon ja päätöksen välinen vuoropuhelu on rikki. Mutta kyse voi olla myös siitä, että päätöksenteko on muuttunut ja tiedon tuottamisen ja välittämisen kulttuurin on myös muututtava.

“

Tarvitsemme kulttuurinmuutosta tiedon tuottamisessa ja välittämisessä

Suomessa tärkeän lisän keskusteluun ovat tuoneet 2016 toimintansa aloittanut lainsäädännön arviointineuvosto ja 2014 perustettu talouspolitiikan arviointineuvosto. Toimeenpano ei kuitenkaan ole vain instituutioiden käsissä, vaan viime kädessä inhimillistä toimintaa ja siis myös inhimillisistä motivaatioista riippuvaista. Poliitikkojen, tutkijoiden ja muiden tiedontuottajien lisäksi myös toimeenpanosta vastaavat tahot, ml. virkamiehet on otettava mukaan huomioon. Vaikutusarvioinnin institutionaalista rakennetta on vahvistettu merkittävästi, mutta onko toimintakulttuuri ehtinyt muutoksiin mukaan?

Viime viikkoina on julkisuudessa keskusteltu runsaasti sote-uudistuksen vaikutuksista ja niistä tehdyistä arvioista. Lausuntovaiheen ylikorostuminen perustuu perinteisen politiikkasyklin ideaalille, joka on aikansa elänyt. Vaikka politiikkasykli tarjoaa hyödyllisen ideaalityypin ja suunnittelun tukirakenteen, sen arvo piilee enemmänkin heuristisena apuvälineenä kuin varsinaisena politiikkavalmistelun rakenteena mallinnuksena. Päätöksenteon vaiheet kun eivät todellisuudessa sijoitu siististi yhden syklin osiksi ja myös on selvää, että pelkällä lainsäädännöllä ei muutoksia saavuteta. Viime vuosina huomiota on kiitettävästi kiinnitetty tutkijoiden ja tiedontuottajien prosessiin, mutta myös toinen puoli kolikosta vaatii lisähuomiota. Voisiko päätöksenteon ja sen prosessien muotoilu auttaa tarjoamaan hedelmällisemmän kohtaamisen alustan kansalaisille, asiantuntijoille ja päättäjille sekä heidän näkemyksilleen?

Lainsäädäntöön vaikuttamisen prosessissa vaikuttaminen jätetään usein viimeisen vaikutusmahdollisuuden vaiheeseen eli päätösesityksen käsittelyyn. Brittien PolicyLab esim. on koonnut päätöksenteon valmisteluun työkirjan, jossa on kokonaista 28 eri interventiomuotoa, näistä vain yksi lainsäätäjän lausuntomenettely. Tämä jättää kokonaista 27 muuta interventiota harkittavaksi! Näistä 7 liittyy ongelman määrittelyyn ja jaetun ymmärryksen muotoiluun eli kehystämiseen. Tällaisia toimia ovat mm. asiantuntijoiden kokoonkutsuja, strateginen suunnittelija tai päätöksenteon muotoilija. Kehystämiseen kohdistettavan tiedontuotannon ja dialogin vaikutus voisi olla nykymallia huimasti tehokkaampi ja vaikuttavampi, pureutuessaan jo ongelmanmäärittelyyn ehdotetun ratkaisun sijaan.

Hakekaamme inspiraatiota Irlannin taannoisesta kansanäänestyksestä. Perinteisesti mielipiteitä vahvasti jakavan keskusteluaiheen eli aborttioikeuden käsittely edellytti erityistä herkkyyttä ja harkintaa. Kansanäänestyksen takana oli 99 tavallisen kansalaisen ”otoksena” muodostama kansalaisraati ja mallin taustalla perustuslain uudistukseen liittynyt vastaava prosessi vuosilta 2012-2014. Myös Suomessa on sovellettu puntaroivia kansalaiskuulemisia, mutta niiden nivominen koko päätöksentekoprosessin osaksi edellyttää vielä lisähuomiota. Vastausten muodostamisen sijaan nämä menetelmät voisivat olla soveltuvampia jaetun ymmärryksen muodostamiseen siitä, mikä ylipäänsä on ongelma.

“

Lisää luottamusta kansalaisten ja päätöksentekijöiden välille sekä päätöksentekokoneiston sisälle

Luottamuksen lisäämistä tarvitaan sekä kansalaisten ja päätöksentekijöiden että poliittisten päätöksentekijöiden ja virkamieskunnan välille ja tässä on oltava liikkeellä huomattavasti varhaisemmassa vaiheessa. Osana Sitran elokuussa julkistettavaa keskustelualoitetta valtioneuvoston ilmiölähtöisestä kehittämisestä ehdotamme tässä toimintamalleina ja työkaluina käytettäväksi mm. resurssien kohdistamista ilmiölähtöisemmin (ilmiöbudjetointi), agendan muodostamiseen tähtäävää ilmiösimulointia ja yhteisen tulevaisuuskuvan muodostamista, tilannehuonetyöskentelyä sekä avointa komiteatyöskentelyä ja jäsentynyttä joukkoistamista. Aloite on tarkoitus julkistaa elokuussa.

Kirjoitus on osa #tietohaaste-blogisarjaa, joka kokoaa yhteen näkökulmia liittyen kolmeen teemaan: 1) Tieto- ja ihmiskäsityksen monipuolistaminen, 2) Dialogi- ja digiloikka: Eri muotoisen tiedon koonnin ja yhteisen tulkinnan toimintamallit sekä 3) Tiedon ja päätöksenteon rajapintaan liittyvä osaaminen ja johtaminen.

Lisälukemista:

• Justin Parkhurst (2017): The Politics of Evidence : From evidence -based policy to the good governance of evidence. http://www.oapen.org/search?identifier=640550
• Mikko Rask, Saule Maciukaite-žviniene, Loreta Tauginiene  (2018): Public Participation, Science and Society,  https://www.adlibris.com/fi/kirja/public-participation-science-and-society-9781138574953
• Tools of a Systems thinker: https://medium.com/disruptive-design/tools-for-systems-thinkers-the-6-fundamental-concepts-of-systems-thinking-379cdac3dc6a