Omaa fasilitaattorin ääntä etsimässä

Fasilitaattorilla on suuri merkitys dialogin kulkuun. Hänen tehtävänään on muun muassa virittää osallistujat keskusteluun ja toisiinsa, ohjata ja syventää keskustelua erilaisilla ohjaustoimenpiteillä, sekä huolehtia ajankäytöstä ja mahdollisuudesta tasapuoliseen osallistumiseen.

Fasilitointi saattaa kuulostaa suurelta, vastuulliselta ja jopa pelottavalta tehtävältä. Lopulta kyse ei kuitenkaan ole muusta kuin keskustelun ohjaamisesta. Jokaisen fasilitaattorin oma tyyli ohjata keskustelua on erilainen. Oman fasilitaattorin äänen löytäminen vaatii harjoittelua — niin fasilitointiharjoituksia kuin muiden fasilitaattoreiden havainnointia.

Osallistuminen dialogiin toi uusia näkökulmia fasilitointiin

Erätauko-pilottikoulutukseen kuuluu osallistuminen dialogiin. Allekirjoittaneet osallistuivat dialogiin lastensuojelusta. Heidän lisäkseen keskusteluun osallistui fasilitaattori, kolme kokemusasiantuntijaa sekä kolme henkilöä, jotka ovat työnsä kautta tekemisissä lastensuojelun kanssa. Asetelma oli siinä mielessä haastava, että Erätauko-koulutuksen osallistujilla ei ollut aiheesta juurikaan omakohtaisia kokemuksia.

Lastensuojelu aiheena on laaja ja tälläkin 10 hengen porukalla erilaisia tulokulmia aiheeseen löytyi useita. Myös erilaisia aiheeseen liittyviä jännitteitä, esimerkiksi laitoshoito vai sijaisperhe -kysymys, nousi esille runsaan puoli tuntia kestäneessä alkukeskustelussa, jossa kartoitettiin sitä, millaisista lastensuojeluun liittyvistä teemoista tämä porukka halusi syventää ymmärrystä. Fasilitaattori kirjasi ylös keskustelussa nousseita teemoja. Hänen pyynnöstään keskusteluun valittiin yhteisesti näistä teemoista yksi, jonka osalta keskustelua syvennettiin.

Tässä dialogissa osallistujat lähtivät innokkaasti keskustelemaan alusta alkaen. Fasilitoijan haasteena tuntui lähinnä olevan puheenvuorojen pituuden rajoittaminen, jotta yksittäiseen asiaan ei takerruttaisi liian pitkäksi aikaa ja toisaalta varmistaa, että kaikkien osallistujien ääni saadaan kuuluviin. Tätä helpotti puheenvuorojen pyytäminen ja jakaminen. Toisaalta se myös aiheutti puheenvuorojonoja, mikä osaltaan heikensi spontaanin keskustelun syntymistä ja toisten puheenvuoroihin liittymistä.

Keskustelussa tapahtui tärkeä käännekohta, kun fasilitaattori pyysi kokemusasiantuntijoita keskustelemaan valitusta teemasta keskenään, sillä aikaa kun muut kuuntelevat. Tämän jälkeen oli alan ”ammattilaisten” vuoro keskustella keskenään ja lopuksi ”Erätauko-maallikot” pääsivät ääneen. Tämä oli todella hyvä ohjaustoimenpide, koska se antoi jokaiselle ”ryhmälle” legitimaatiota puhua omasta näkökulmastaan ja myöskin aikaa keskittyä rauhassa kuuntelemiseen. Ratkaisu toimi myös siinä mielessä, että kokemusasiantuntijat pystyivät vapaammin liittymään puheenvuoroihin ilman, että heidän jokainen kommenttinsa aloitti uuden keskustelun. Tämä oli ajoittain vaivannut keskustelua siihen asti.

Keskustelussa päästiin aitoon dialogiin, jossa muiden näkökulmien kuuleminen toi uutta ymmärrystä aiheesta ja rikastutti osallistujien aiempia käsityksiä. Keskustelun antoisuus kuului myös loppukommenteissa, joissa jokainen kertoi ajatuksensa keskustelusta sekä miten aikoo hyödyntää siitä saamaansa tietoa. Näiden kommenttien saattelemana fasilitaattori sulki innokkaan keskustelun ajallaan.

Harjoitusta ja havainnointia, mutta ennen kaikkea itsensä ylittämistä

Vaikka Erätauko-koulutuksessa harjoitellaan fasilitointia, aidon fasilitointitilanteen havainnoiminen oli opettava ja rohkaiseva kokemus. Se antoi eväitä ja ideoita oman fasilitaattorin roolin tutkiskeluun ja tulevien Erätauko-dialogien suunnitteluun.

Fasilitaattorin toimien havainnointi antoi luottoa siihen, että jokainen löytää oma tapansa ohjata keskustelua. Fasilitaattorin oma ääni toi hänen toimintaansa aitoutta. Hän oli mukana omana itsenään, kuten dialogin muutkin osallistujat.

Oman fasilitaattorin äänen löytämiseen vaaditaan harjoittelua. Ensimmäisillä kerroilla turvautuu todennäköisesti Erätauon tarjoamien työkalujen valmiisiin lausahduksiin, mutta harjoituksen myötä sanat alkavat sopia luontevammin omaan suuhun. Tämä tuo tekemiseen varmuutta ja rentoutta.

Lopulta on pitkälti kyse siitä, että hyväksyy itse uuden roolinsa fasilitaattorina ja kohtaa sen tuomat epävarmuuden ja onnistumisen kokemukset. Vain heittäytymällä ja harjoittelemalla voi oppia uutta. On syytä astua epämukavuusalueelleen löytääkseen uuden mukavuusalueensa, esimerkiksi dialogista.