Onko asiantuntijapaneeli ketterä?

Kestävä kehitys ymmärretään siedettävien elinolojen turvaamiseksi tuleville sukupolville. Niinpä kestävän kehityksen politiikkaa ja siihen liittyvää tutkimusta on sävyttänyt ylisukupolvinen retoriikka: minkälainen politiikka turvaa ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti hyvät elinolot vuosikymmenien ja -satojen aikavälillä?

Aika on ajanut kysymyksen ohi. Vielä kolme vuosikymmentä sitten meillä oli varaa pohtia, mitkä toimenpiteet juuri nyt turvaavat hyvän elämän parin, kolmen vuosikymmenen päästä. Vuosikymmenet vierivät samaa kysymystä vatvottaessa, vailla tekoja. Nyt onkin sitten kiire.

Kiire haastaa kestävän kehityksen päättäjät ja tutkijat säätämään vuorovaikutuksensa uusiin lukemiin.

Ensinnäkin kestävän kehityksen politiikassa olisi hyväksyttävä kysymyksiltään ja asetelmiltaan ristiriitaiset tutkimukset. Jos jotain tiedämme jo tehdyn tutkimuksen perusteella, niin ainakin sen, että kestävä kehitys on kiistanalainen asia. Yksi puolustaa vihreää talouskasvua, toinen kohtuutaloutta; yksi rakentaa biotalouden varaan, toinen manaa sen haittoja monimuotoisuudelle; yksi lisäisi, toinen suitsisi markkinoita; yksi vannoo ekotehokkuuden nimeen, toinen pelkää sen kiihdyttävän ympäristöhaittoja.

Ristiriidat eivät ole yhdentekeviä, vaan heijastelevat kestävän kehityksen viheliäisiä haasteita. Siksi ei päätöksentekoa tukevassa tutkimuksessa tulisi pyrkiä ohjelmalliseen yksituumaisuuteen vaan haettava ymmärrystä tutkimuskysymysten ja -asetelmien rikkaudesta.

Toiseksi olisi ristivedosta rakennettava synteesiä päättäjille. Hyviä kokemuksia on saatu nopeasti kootuista asiantuntijapaneeleista, joille on annettu selkeä tehtävä tiivistää saatavilla oleva tieto päättäjille – vaikkapa skenaarioina tai toimenpidevaihtoehtoina. Esimerkiksi Deepwater Horizonin öljykatastrofin jälkeen koottiin laaja-alainen asiantuntijapaneeli, joka kartoitti nopealla aikataululla olemassa olevan tiedon vastaavanlaisiin katastrofeihin reagoimisesta.

Tällainen ”politiikkavalvomo” olisi tarpeen, koska iso osa kestävän kehityksen haasteista alkaa olla reagointikykyä kriiseihin, joista tutkijat varoittivat meitä kauan sitten.

Kolmanneksi olisi hyväksyttävä se intuition vastainen ajatus, että viheliäisten kestävyysongelmien ratkaisu ei välttämättä kulje käsi kädessä raskaiden organisatoristen ratkaisujen kanssa. Pikemminkin tarvitaan ketteriä järjestelyjä, jotka kuitenkin nojaavat intensiiviseen vuorovaikutukseen päättäjien ja tutkijoiden välillä.

Monivuotiset, teemoiltaan ja koostumukseltaan pysyvät paneelit – kuten kestävän kehityksen asiantuntijapaneeli, ilmastopaneeli, luonnonvarapaneeli ja Future Earth Finland – eivät ole ketteryyden mallioppilaita. Tarvittaisiin lyhytaikaisia, koostumukseltaan vaihtuvia ja tehtävänannoltaan täsmällisiä ryhmiä, joille annettaisiin resurssit tehdä pikakartoituksia viimeisimmästä tutkimustiedosta. Ryhmien nopea kokoaminen edellyttäisi myös nykyistä huomattavasti intensiivisempää vuorovaikutusta päättämisen ja tutkimisen välillä. Miksei siis valtioneuvoston kansliaan ja keskeisiin ministeriöihin rekrytoitaisi tutkimusmaailmasta määräaikaisia asiantuntijoita?

Tämä kirjoitus on osa blogisarjaa Kestävyydestä.