Opettaja, olet muutoksentekijä!

Jokaisella meistä koulua käyneillä on varmasti muistoja oman matkan varrelle osuneista opettajista. On kultaisia muistoja alakouluaikojen lempeistä sedistä ja tädeistä, jotka auttoivat alkuun oppimisen polulla. On elävästi mieleen jääneitä hetkiä luennoilta ja seminaareista, joissa opettajat esittivät kriittisiä kysymyksiä ja herättelivät katsomaan maailmaa uusin silmin. On muistoja opettajista, jotka heittäytyivät tehtäväänsä, laittoivat itsensä peliin, kannustivat kokeilemaan ja ylittämään rajoja.

(Toki voi myös olla muistoja, joita ei niin haluaisi muistella, mutta keskitytään nyt niihin myötätuulta ja muutosta tuoneisiin kokemuksiin.)

Itselleni tärkeitä opettajia olivat yläkoulun uskonnonopettaja, joka hyvän keskustelun syntyessä siirsi kirjat sivuun ja raivasi tilaa syvällisille keskusteluille sekä lukion äidinkielenopettaja, joka muisti toistuvasti kertoa, miten etuoikeutettu hän oli saadessaan elää nuorten kriittisten ajatusten ympäröimänä. Voimaannuttavia ovat olleet myös työelämässä saadut vertaisoppimisen kokemukset, joissa taitava fasilitaattori on saatellut turvallisesti kyseenalaistamaan omia oletuksia ja oppimaan uutta itseltä ja toisilta.

Opettaja voi olla lapselle, nuorelle ja aikuisellekin merkittävä henkilö, joka on läsnä elämän kasvukohdissa tukemassa uusiin rooleihin ja identiteetteihin kasvamista. Uusien tietojen ja taitojen opettamisen lisäksi opettaja ohjaa oppijaa laajemman sivistyksen äärelle tiedostamaan ja arvioimaan omia arvojaan, ihanteitaan ja maailmankuviaan. Siksi Sivistys+-projektissa näemme opettajat merkittävinä muutoksentekijöinä, joita tarvitaan matkalla kohti kestävää tulevaisuutta.

Opettajuus elää ajassa

Perinteisesti on ajateltu, että koulun tehtävänä on kasvattaa yhteiskuntaan kunnon kansalaisia, jotka opettajan myötävaikutuksella löytävät oman paikkansa yhteiskunnassa ja asettuvat rattaiksi koneistoon. Koulutus on lisännyt yhteiskunnan turvallisuutta, säilyttänyt kulttuuria ja yhteisesti jaettuja, tärkeitä arvoja. Opettajalla on ollut oma arvostettu roolinsa ja paikkansa järjestelmässä ja sen ylläpitämisessä.

Viheliäisten ongelmien ajassa hahmotamme kuitenkin yhä selkeämmin, kuinka järjestelmämme on perustunut ja perustuu yhä kestämättömille periaatteille. Nopeat muutokset ovat välttämättömiä, mikäli haluamme säilyttää planeettamme elinkelpoisena tuleville sukupolville. Muutostarve haastaa myös koulutuksen ja opettajuuden uudistumaan.

Opettajuus elää ajassa ja ajat muuttuvat nyt nopeasti, ehkä nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Sitran megatrendiraportissa kuvataan kehityskulkuja, jotka näkyvät arjessamme ja vaikuttavat elämäämme monin eri tavoin. Oppijoiden monimuotoistuminen ja teknologian sulautuminen kaikkeen ovat jo arkipäivää monessa koulussa ja oppilaitoksessa. Missä määrin ja miten hahmotamme demokratian kriisin tai ekologisen jälleenrakennuksen kiireellisyyden osaksi koulujen ja oppilaitosten työtä? Olemme ihmiskunnan kohtalonkysymysten äärellä. Tyydymmekö opetuksessa teknisten ratkaisujen omaksumiseen vai hahmotammeko muutosta myös syvemmällä arvojen, ihanteiden ja maailmankuvien tasolla?

Megatrendiraportissa kuvataan tulevaisuuden kehityskulkujen lisäksi niihin liittyviä jännitteitä, joiden kautta arvojen ja ihanteidenkin merkitys muutoksessa konkretisoituu. Haluammeko edistää keskitettyä päätöksentekoa vai laajaa osallisuutta? Varjelemmeko vanhaa vai vahvistammeko uudistuskykyä? Korostammeko yksilöllisyyttä vai yhteisöllisiä arvoja? Arvostammeko tiedettä ja tutkimusta vai annammeko tilaa valetiedolle? Osaammeko ottaa askelen ympäristötietoisuudesta ympäristötekoihin?

Nämä jännitteet heijastuvat opettajan työhön. Opetussuunnitelmat ohjaavat valinnoissa ja painotuksissa, mutta käytännön työn suhteessa oppijoihin tekee opettaja. Opettajuus tapahtuu ihon ja aistien tasolla, kohtaamisissa, joista voi jäädä pysyviä jälkiä.

Oppia ikä kaikki

Opettajankoulutusfoorumin julkaisussa Opettajankoulutuksen kehittämisen suuntaviivoja (2016) korostuu ajatus uutta luovasta opettajuudesta. Suomi kuvataan pienenä kansakuntana, jonka menestys perustuu osaamiseen ja sivistykseen. Näiden merkitys on tulevaisuudessa entistä suurempi. Tulevaisuuden haasteet ja yhteiskunnan nopeat muutokset edellyttävät kuitenkin opettajilta laaja-alaista ja uutta luovaa osaamista sekä osaamisen jatkuvaa kehittämistä.

Suomen opettajaksi opiskelevien liitto SOOL on vaatinut Tavoitteissaan opettajankoulutukselle (2019) opettajankoulutukselta laajempaa yhteiskunnallista vastuuta, joka tulisi huomioida myös opettajankoulutuksessa. Opettajankoulutuksen kehittämisellä on vaikutusta koko yhteiskunnan kehitykseen, kuten siihen, millaista osaamista ja asiantuntijuutta tulevaisuuden tekijöillä halutaan olevan. Opettajankoulutuksen tulisi olla aikaansa edellä.

Sosiaalisen median opettajaryhmissä käytävästä keskustelusta voi helposti päätellä, että opettajat ovat kiinnostuneita nykyajan ilmiöistä ja opettajuutensa kehittämisestä. Virikettä, välineitä ja uutta ajattelua etsitään aktiivisesti ammatillisista vertaisryhmistä ja täydennyskoulutuksista. Ratkaisevaa on, millaista tukea ja koulutusta on tarjolla ja millaisiin aiheisiin yhteiskunnallinen keskustelu koulutuksesta ja sen kehittämisestä keskittyy. Mikä on tärkeää, mihin haluamme panostaa?

Arki vs. ideaalit

Vaikka allekirjoittaisi kaikki suuret ja kauniit visiot opettajuuden kehittämisestä, vaatimus isojen yhteiskunnallisten muutostarpeiden integroimisesta opetukseen voi tuntua kiireisessä arjessa haastavalta. Missä kulkevat yksittäisen opettajan vastuun rajat? Kyse ei kuitenkaan aina ole massiivisista muutoksista, monessa kohdassa tietoisesti tehdyt valinnat riittävät. Mitä valinnoista seuraa? Millaisia arvoja, ihanteita ja maailmankuvia ne heijastelevat, uusintavat tai uudistavat?

Opettaja ei voi olla kaikkien alojen asiantuntija. Varmojen vastausten antamisen sijaan hän on se, joka voi tartuttaa oppijoihin kriittisen uteliaisuuden siemenen. Omissa merkittäviksi kokemissani kohtaamisissa opettajien kanssa tärkeitä ovat olleet luottamuksellinen tila, jossa on voinut turvallisesti tutkia, kyseenalaistaa ja muuttaa omia ennakkokäsityksiä maailmasta. Hyvä opettaja on kysymyksillään miksi, miksi ei, miten ja entä jos johdattanut eteenpäin ja haastanut katsomaan asioita toisin silmin. Minä, oppija, olen ollut se, joka on ottanut askelia uusiin suuntiin ja vaihtanut katsomisen kulmaa.

Opettaja ei saa myöskään kokea jäävänsä yksin tai olevansa yksin vastuussa muutoksista. Niiden tekemistä arjessa tukevat (tai estävät) rakenteet ja siksi on tärkeää, että koulutuspolitiikka, opetussuunnitelmat, opettajankoulutus ja oppilaitoksen johto tunnistavat transformaation tarpeen ja luovat sille edellytyksiä. Nämä ovat asioita, joihin voimme yhdessä vaikuttaa. Rakenteiden taso heijastelee yhteiskunnassa vallitsevia arvoja ja ihanteita, joiden uusintajia tai uudistajia olemme me kaikki.