Deprecated: Creation of dynamic property App\Blocks\HeadingCommentary::$className is deprecated in /data/wordpress/vendor/generoi/sage-nativeblock/src/NativeBlock.php on line 70
archived
Arvioitu lukuaika 6 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Opettajat koulutuksessa – nappikaupasta rohkeisiin ratkaisuihin

Kenen vastuulla opettajan osaamisen kehittäminen on?

Julkaistu

Kenen vastuulla opettajan osaamisen kehittäminen on? Ongelmana uusien vaihtoehtojen kehittämiseksi ei ehkä niinkään ole ideoiden eikä lopulta aina edes rahan puute, vaan se, että käytännön tekeminen vaatii usein pienten, kiusallisten esteiden voittamista ja paljon työtä, kirjoittavat Leena Pöntynen ja Tiina Silander.

Kaukana ovat ne ajat, jolloin kesäkuun ensimmäiset viikot vietettiin Heinolassa opettajien täydennyskoulutuksessa. Tarinat ovat legendaarisia, mutta itse asiassa me 2000-luvulla valmistuneet opettajat emme taida niitä edes tuntea. Opettajien täydennyskoulutus on kiteytynyt kolmeen virkaehtosopimuksessa määrättyyn koulutuspäivään eli veso-päivään vuodessa ja lisäksi opetuksenjärjestäjän halukkuuteen -tai haluttomuuteen – kouluttaa opettajiaan.  Koulutuksia järjestetään, mutta suurin ongelma yksittäisen opettajan kannalta lienee se, että rahaa sijaisten palkkaamiseen koulutuksen ajaksi ei ole. Harva haluaa jättää joukkoaan toisen vaivoiksi, on helpompaa jäädä menemättä koulutukseen. Ne kalliit veso-päivätkin tarvittaisiin koulun toiminnan kehittämiseen, suunnitteluun ja arviointiin. Jotain tarttis tehdä toisin. Jotain tarttis keksiä.

Opettajien osaamisen kehittämisessä tuntuu olevan paljon ”omaa valintaa”. Työnantaja voi valita, panostaako se asiantuntijoidensa ammattitaidon ylläpitämiseen. Samaten opettaja voi itse valita, veso-päivät pois lukien, kehittääkö osaamistaan vai ei. Vesoihinkin voi toki osallistua ilman suurempaa aivotyötä/ kehittämisaktiivisuutta. Ja vaikka halua kehittymiseen ja kouluttautumiseen olisikin, arjen esteet voivat  tuntua liian suurilta. Voiko asiantuntijatyössä olla tällainen tilanne? Ensimmäinen edellytys on se, että rakenteet mahdollistavat kouluttautumisen ja esimiehet kannustavat siihen. Jos eivät mahdollista,  on rakenteita muutettava.  Mitä jos ratkaisua etsittäisi myös toisesta suunnasta? Suomalainen opettaja saa vähemmän tukea ja palautetta kollegoiltaan ja rehtorilta kuin opettajat muissa maissa. Lisäksi suomalainen autonomiastaan tunnettu opettaja tekee työtä edelleen valitettavan yksin. Mitä jos koulujen rakenteet mahdollistaisivat vahvemmin asiantuntijuuksien jakamisen ja toisilta oppimisen sekä oman koulun sisällä että koulujen kesken?

Opettajan (täydennys)koulutus on kallista

Yksittäisen opettajan kouluttaminen on kallista. Yksittäisen päivän koulutusmaksu saattaa maksaa yli 300 euroa. Kun siihen lisätään matkakulut, päivärahat ja sijaisen palkka, nousee summa jo helposti kaksinkertaiseksi. Kurssimaksujen sijaan kannattavampaa on pyytää kouluttaja kuntaan. Sijaisrahojen suhteen onkin paljon hankalampaa. Veso-koulutuksia järjestäessä kuulee usein päiviteltävän yksittäisen puhujan hintaa. Verrattomasti kalliimpaa on kuitenkin miettiä sitä, miten kallista on istuttaa vesoissa kunnan henkilöstöä, joiden palkka juoksee. Yksittäisen puhujan palkkiolla ei ole oikeastaan mitään merkitystä, jos mietitään koulutuksen todellista hintaa. Paljon merkityksellisempää on se, miten laadukkaasti veso-koulutus järjestetään. Miten siitäkin palkkarahasta otetaan enemmän irti? Mitä me oikeasti tarvitsemme, miten käytämme ajan järkevästi? Kuitenkin vaikeampaa on keksiä, miten mahdollistetaan opettajien osallistuminen koulutukseen normaalien koulupäivien aikana. Ja onko mitään mahdollisuutta saada irrotettua koko henkilöstö yhdessä joko kouluttautumaan tai suunnittelemaan ja arvioimaan toimintaansa. Eihän mistään saa sijaisiakaan koko henkilöstölle, ja olisiko siinä mitään järkeäkään?

Yksittäisen opettajan kouluttaminen on paitsi kallista, myös typerää, jos se ei ole kiinnittynyt laajempaan osaamisen kehittämiseen. Samaten kaupungin kaikkien opettajien istuttaminen passiivisina auditorioissa on lähinnä rahan heittämistä sinne kuuluisaan kaivoon. Työyhteisöjen pitää päästä kehittämään osaamistaan porukoina, yhteisöinä. Se vaatii yhteistä aikaa, yhteistä ajattelua ja tekemistä. Lyhyet palaveriajat ovat tähän riittämättömiä. Ja usein ne tuppaavat lisäksi kulumaan käytännön asioiden hoitamiseen. Tarvitaan uudenlaista ajattelua ja uusia toimijoita, jotta koko kouluhenkilöstölle järjestyy yhteistä aikaa osaamisen kehittämiselle. Opettajien perus- ja ns. täydennyskoulutuksen välille on jo pitkään haettu jatkumoa ja yhteyttä. Jos opettajankoulutus ja koulut rakentavat pitkäkestoisia ja tiiviitä kumppanuuksia, voisi tämäkin ongelma ratketa varsin helposti. Opettajaopiskelijat saisivat harjoittelun ulkopuolisia koulumaailman kokemuksia ja koulut puolestaan enemmän sitä paljon kaivattua yhteistä aikaa.

Kokeilut eivät synny itsestään

”Helppoahan teillä on kehittää, kun teillä on kaikenlaisia juttuja meneillään,” monet tuntuvat sanovan. Ei niitä juttuja mistään vain ilmaannu. Kyllä niitä pitää ihan oikeasti itse järjestää ja puuhata. Kokeilujen järjestäminen vaatii työtä. Työtä, joka on tavallaan vähän ylimääräistä työtä, eivät perustehtävää. Asiat eivät mene heti ensimmäisellä kerralla välttämättä oikein ja voi olla, että eri osapuolet hakevat kokeilulla ihan eri asiaa. Jos kokeiluihin ryhtyy, pitää olla valmis tekemään työtä, mutta myös vähän hakkaamaan päätä seinään. Mutta se kannattaa. Yleensä kokeilujen sivutuotteensa syntyy myös monta muuta hyvää juttua, jota kannattaa myöskin kehitellä. Ja siitä energiasta, joka onnistumisesta syntyy, saadaan polttoainetta vielä moneen marraskuun pimeään päivään.

Ajattele isosti, kokeile rohkeasti! on jyväskyläläisen opettajankoulutuksen kantava teema. Ylöjärvellä taas ajatellaan, että kokeillaan rohkeasti ja tehdään hyvä näkyväksi ulospäin. Ajatuksena on, että erilaisten toteutusten ja niiden tutkimisen kautta koulutusta voidaan kehittää suhteellisen dynaamisesti ja samalla luoda uudenlaista koulutusta. Kun asioita aletaan tehdä uudella tavalla, on aina läsnä mahdollisuus onnistua, mutta myös epäonnistua. Siksi kokeilut vaativat epävarmuudensietokykyä ja ilmapiirin, jossa uskalletaan myös myöntää että, kaikki kokeilut eivät johda koulutuksen menestystarinoihin. Hyvä työyhteisö sallii tämän. Tämänkin vuoksi yhteisöllinen tapa toimia ruokkii riskinottoa. Kokeilut ja niiden kautta kehittäminen vaatii paitsi ideoita myös tekijöitä. Ongelma ei ehkä niinkään ole ideoiden eikä lopulta aina edes rahan puute, vaan se, että käytännön tekeminen vaatii usein pienten, kiusallisten esteiden voittamista ja paljon työtä. Niiden edessä ei kannata kuitenkaan nujertua, sillä aina löytyy keinoja, kun on tarpeeksi tahtoa.

Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos ja Ylöjärven kaupungin Veittijärven koulu toteuttivat syyskuun lopussa uudenlaisen kokeilun, jossa opettajaopiskelijat valloittivat kokonaisen koulun. Samalla koulun omat opettajat poistuivat koululta kouluttautumaan ja suunnittelemaan toimintaa.  Idea kokeilusta syntyi Uusi koulutus -foorumissa Leena Pöntysen ja Tiina Silanderin pähkäilyn tuloskena. Leena innostui opetuksenjärjestäjän ja Tiina opettajankoulutuksen näkökulmasta. Voisiko nämä näkökulmat yhdistää? Kokeilusta syntyi uudenlaisia kokemuksia oppilaille, opiskelijoille, opettajille, opetusjohdolle ja opettajankouluttajille. Mitä kokeilusta syntyi, siitä enemmän Koulutuskeskiviikkona 11.11. Tule mukaan!

Kirjoittajat:

Leena Pöntynen, Opetuspäällikkö, Ylöjärven kaupunki
Tiina Silander
, Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitoksen johtaja

Mistä on kyse?

Olet nyt varjossa ""Default shadow"". Poistu