Palvelusetelit sote-järjestelmän perustaksi?

Elokuun alussa Aalto-yliopiston taloustieteen laitoksen professorit ehdottivat nykyisten palvelusetelien laajentamiseen perustuvaa kevyt-sote -mallia. Siinä vaivoihinsa apua hakeva kansalainen tapaisi ensin virkamiesvastuulla toimivan maakunnan palkkalistoilla olevan lääkärin, joka voisi antaa asiakkaalle palvelusetelin. Vasta tämän jälkeen asiakas voisi tehdä valinnan eli päättää hoidattaako vaivansa maakunnan vai yksityisen omistuksessa olevalla palveluntarjoajalla.

Professorit perustelivat malliaan sillä, että se ratkaisisi monia valinnanvapausmallin kiistanalaisia kohtia, kuten pelättyä palveluntuottajien kermakuorintaa, jolla tarkoitetaan asiakkaiden valikointia kustannusten minimoimiseksi.  Vähemmälle tarkastelulle jäi se, miten järjestelmä hyödyttäisi asiakasta.

Voin vain kuvitella miltä tuntuisi jonottaa vaikkapa selkäkipuisena maakunnan palkkalistoilla olevalle lääkärille saadakseni palvelusetelin. Jono tuskin olisi kiireettömissä tapauksissa nykyistä lyhyempi, ellei sitten digitaalisia ratkaisuja ja etäkonsultaatiota otettaisi todelliseen tehokäyttöön. Saatuani palvelusetelin alkaisin kuumeisesti etsiä sopivaa palveluntuottajaa, jossa voisin setelini hyödyntää.

“

Siirtyisin luukulta seuraavalle kiroten mielessäni sitä, etten kuuluu työterveyshuollon onnellisten valittujen piiriin.

Tähän mennessä en olisi siis vieläkään saanut ratkaisua varsinaiseen ongelmaani, vaan siirtyisin luukulta seuraavalle kiroten mielessäni sitä, etten kuuluu työterveyshuollon onnellisten valittujen piiriin. Jonotellessa eri luukuille selkäkipuni tai muu alun perin ei-kiireellinen vaivani on jo voinut pahentua niin, että se vaatii lopulta järeämpiä hoitotoimenpiteitä.

Irti suoritekeskeisestä ajattelutavasta

Ehdotettu palvelumalli myös todennäköisesti lisäisi painetta palkata lisää lääkäreitä, mikä nostaisi kustannuksia, eikä byrokratialtakaan voisi välttyä. Toinen ongelma on se, että malli perustuisi yksittäisen suoritteen ostamiseen, kun pitäisi pyrkiä ostamaan mahdollisimman paljon lopputulosta eli tuottamaan terveyshyötyä ihmiselle (value for money).

Palveluntuottajia kun tulisi kannustaa pohtimaan millä tavoin asiakas pidetään terveenä ja tyytyväisenä sen sijaan, että tavoiteltaisiin sitä, että lääkärin ovi kävisi mahdollisimman useasti kuten nykyisen suoritepohjaisen ansaintalogiikan aikakautena.

“

Palveluntuottajia kun tulisi kannustaa pohtimaan millä tavoin asiakas pidetään terveenä ja tyytyväisenä

Ihmisen sote-ongelmat kun voivat ratketa hyvin monella tavoin ja usein ihan muualla kuin lääkärin vastaanotolla. Se, että ensin tavataan aina lääkäri, on yhteiskunnalle kallis ja lääkäreille turhauttava palvelumalli, asiat kun saattavat ratketa esim. hyvinvointivalmentajan tai vertaisryhmän tapaamisessa. Palvelusetelit on hyvä liittää osaksi tulevaa sote-järjestelmää, mutta niiden varaan ei koko järjestelmää kannata perustaa edellä mainituista syistä.

Laaja yksimielisyys on siitä, että terveyserot kaventuisivat, jos sairauksien ennaltaehkäisyyn panostettaisiin enemmän, kuten myös Helsingin Sanomien osuvassa analyysissa vastikään todettiin. Kapitaatioon perustuvassa rahoitusmallissa kannustimilla voitaisiin rahoitusta ohjata voimakkaastikin ennaltaehkäisyn ja elintapaohjauksen ja hyvinvointivalmennuksen suuntaan. Tähän ei nykyisessä järjestelmässä ole pystytty.

Kannusteet voisivat parhaimmillaan ohjata uusien menetelmien ja toimintatapojen nopeampaan käyttöönottoon sote-palveluissa. Esimerkkinä uudenlaisista työkaluista voidaan mainita Kardiokompassi, joka on työkalu yksilön sepelvaltimotauduin kokonaisriskin selvittämiseen osana elintapavalmennusta. Kardiokompassi sisältää myös tiedon yksilön perimän vaikutuksesta kokonaisriskiin sairastua.

Palautetta kysytään sotessa edelleen varsin vähän

Meidän tulee luoda sellainen sote-malli, joka palvelee ensisijaisesti asiakasta ja joka jouduttaa palvelujen kehittymistä sellaisiksi, että ne vastaavat asiakkaan tarpeeseen mahdollisimman hyvin. Muutoin vaarana on, että luomme järjestelmää, jota kuvaa sanonta ”leikkaus meni hyvin, mutta potilas kuoli”.

Tässä onkin vielä tekemistä, sillä Sitran viime vuonna tekemän kansalaiskyselyn mukaan vain alle puolet kansalaisista ilmoitti, että heiltä on kysytty palautetta nykyisten sote-palveluiden osalta viimeisten kahden vuoden aikana.

“

Kokeilut tuottavat meille arvokasta tietoa siitä, millainen malli soveltuu Suomeen.

Onneksi parhaillaan Suomessa on käynnissä valinnanvapauskokeilut viidellä eri paikkakunnalla. Kokeiluissa noudatetaan palvelusetelilainsäädäntöä ja palvelusetelijärjestelmän logiikkaa sovelletaan kokeiluissa muutoinkin monin osin. Kyseessä on kuitenkin nimenomaan vainnanvapauskokeilu, jossa kokeillaan tuottajan ja järjestäjän erottamista toisistaan sekä korvausjärjestelmää, jossa palveluntuottajille maksetaan yhtä suuri maksu asiakkaiden lukumäärän mukaisesti.

Kokeilut tuottavat meille arvokasta tietoa siitä, millainen malli soveltuu Suomeen ja palvelee asiakkaita parhaalla mahdollisella tavalla. Kokeilujen perusteella voidaan jo nyt todeta, että kapitaatioon perustuva malli voi toimia erittäin hyvin perusterveydenhoidossa, kunhan tuottajille maksettava korvaus on perusteltu ja kannustimet palveluntuottajille osataan säätää oikein ja järjestäjä paneutuu muutoinkin tehtäviinsä huolella. Lisäksi mallin pitää olla yksinkertainen toteuttaa käytännössä.

Kokeilualueilla on saatu aikaan uutta yritystoimintaa puolessa vuodessa ja kilpailutilanne vuorostaan on sparrannut julkisia palveluntuottajia petraamaan omaa toimintaansa ainakin jonkin verran. Samalla palvelujen saatavuus on parantunut useimmilla kokeilualueilla. Asiakkaiden toive on koskenut lähinnä sitä, että valinnanvapaus ulotettaisiin muihinkin kuin terveyskeskustasoisiin palveluihin (ns. suoran valinnan palveluihin).

Entistä laajemman sote-valinnanvapauden suominen kansalaisille voi olla iso askel kohti asiakaslähtöisyyttä, mutta tavoitteena tulee olla ihan oikeasti antaa ihmisille lisää valinnanmahdollisuuksia ja lisätä heidän osallisuuttaan oman terveytensä edistämisessä.

Palvelusetelit ovat yksi hyvä työkalu, maksuväline, mutta ne eivät yksinään uudista perinteistä, suoritekeskeistä ajattelutapaa ja toimintakulttuuria.