Rakennetaan sinisistä kivistä

Kerran lapsena löysin hiekkatieltä erikoisen kiven. Sen pinta oli sileä ja väri heleän sininen. Vein kiven riemuissani kotiin ja talletin sen lukolla suljettavaan peltirasiaan. Kivi oli minulle suuri aarre, jota joskus esittelin ylpeänä kavereilleni.

Vasta paljon myöhemmin kuulin, että tuo lapsuuteni aarre olikin vain arvotonta jätettä. Kyseessä oli pala masuunikuonaa, joka oli syntynyt muinoin raudan valmistuksen yhteydessä. Tämä Fagervikin ruukkikylän hiekkatieltä poimittu kivi oli dumpattu ruukin takapihalle vuosisatoja sitten.

Muisto palasi mieleeni, kun luin ympäristöministeriön tilaamaa raporttia eri materiaalien jätteeksi luokittelun päättymisen hyödyistä ja haitoista. Raportti on mielenkiintoinen ja nostaa esille monia lainsäädäntöön liittyviä kysymyksiä.

“

Miksi jonkun valmistusprosessin jäännöstuote muuttuu jätteeksi tai miksi jäte on yleensä arvotonta?

Tämä pohdinta on oleellista myös rakennussektorilla.

Meidän tulisi voida käyttää rakennustuotteita uudelleen ja kierrättää niiden materiaaleja huomattavasti nykyistä tehokkaammin. Eräs tähän liittyvä oleellinen kysymys onkin juuri siinä, missä vaiheessa rakennuksesta purettu materiaali muuttuu jätteeksi ja minkä prosessien kautta sen jätestatus poistuu. Jälkimmäisellä kun on suurta merkitystä materiaalien seuraavan hyödyntämisen kannalta. Harva haluaa rakentaa roskasta.

Koko jätteen käsite liittyy oleellisesti ihmistoimintaan. Mahtaako luonto tunteakaan sellaista asiaa? Luonnossa eri materiaalit kiertävät ekosysteemissä eliöiltä toisille. Kaikelle on käyttöä. Luonnon prosessit ovat itseään sääteleviä, eli resurssien kulutus skaalautuu niiden tarjonnan mukaan. Mutta me taidamme olla unohtaneet tämän perusasian.

“

Rakentamiseen käytetään vuosittain noin puolet maailman raaka-aineista.

Rakentamisen tarpeet kasvavat edelleen. Maailman väkiluvun arvioidaan nousevan noin 11 miljardiin tämän vuosisadan loppuun mennessä. Suurin osa tästä kasvusta tapahtuu kaupungeissa. Rakentamisen tarpeisiin voi vaikuttaa myös merenpinnan hidas mutta vääjäämätön nousu, jonka vuoksi osa rannikkokaupunkien rakennuksista ja liikenneväylistä joudutaan siirtämään tai suojaamaan.

Kaikkeen tähän tullaan kuluttamaan valtavat määrät materiaalia. Nämä materiaalit haalitaan kasaan maantieteellisesti laajoilta alueilta. Niiden kerääminen, kuljetus ja prosessointi rakennustuotteiksi kuluttaa paljon energiaa ja aiheuttaa monenlaisia päästöjä maahan, veteen ja ilmaan. Rakennustuotteita pitää niiden käytön aikana myös huoltaa ja hoitaa sekä ajoittain vaihtaa. Jossain vaiheessa tuotteet puretaan pois, ja niiden sisältämiä materiaaleja pyritään hyödyntämään mahdollisimman monta kertaa muissa tuotteissa. Lopulta useimmat materiaalit palautetaan takaisin luontoon joko kärräämällä ne kaatopaikalle tai polttamalla pois silmistä, toivottavasti edes energiana hyödyntäen. Kuitenkin kyse on koko ajan vain siitä, että lainaamme (kotiplaanettamme aikaskaalassa) hetkeksi omaan käyttöömme materiaaleja, ja jätämme jälkeemme runsaasti jätettä (kotiplaneettamme huoleksi).

Miten materiaaleista sitten voisi pitää parempaa huolta tämän pitkän laina-ajan puitteissa? Ainakin voisimme pohtia, mistä materiaaleista kannattaa rakentaa, mistä tehdä jotain muuta ja mitkä jättää kokonaan käyttämättä. Esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden ja öljypohjaisten tuotteiden keräämiseksi tuskin kannattaa enää tehdä lisäsatsauksia. Sen sijaan meillä olisi paljonkin varaa lisätä uusiutuvien ja kierrätettyjen materiaalien käyttöä, erityisesti rakentamisessa.

Meidän pitäisi myös kehittää merkittävästi nykyistä parempia tapoja valmistaa rakennustuotteita. Tavoitteeksi pitäisi voida asettaa se, että rakennusmateriaaleja valmistettaisiin hiilineutraalisti. Tähän suuntaan ovat jo edelläkävijäyritykset liikkuneetkin. Tavoite on tosin hyvin haastava. Se edellyttää energiantuotannon kehittämistä (mikä onneksi on jo käynnissä) sekä raaka-aineiden, valmistus- ja rakennusprosessien radikaalia uudelleenarviointia (mitä onneksi jo tutkitaan).

“

Kaikkia taloja ei silti tulevaisuudessa tarvitse 3D-tulostaa sellusta tai kierrätysbetonipölystä.

Meidän tulisi vaikuttaa myös nyt olemassa oleviin tuotantotapoihin. Emme voi ajatella, että täysin uudet rakennustavat tai materiaalit pelastavat tilanteen kertaheitolla. Vastuu pitää ottaa tämän päivän toimista, eikä huomisen haaveista.

Olen optimistinen. Uskon, että suomalaisen käytännöllisen luovuuden ja korkean osaamisen kautta voidaan tuoda rakennusalan materiaalitehokkuuteen paljon hyviä ratkaisuja. Ehkä voimme löytää lisäarvoa ja kauneutta kierrätysmateriaaleista. Ehkä voimme alkaa rakentaa sinisistä kivistä.

Blogi on osa #materiaalista-juttusarjaamme, jossa eri materiaalien huippuasiantuntijat pureutuvat materiaalien kiertotalouteen.

Sitran vierailijablogaukset antavat äänen eri alojen tulevaisuudentekijöille. Kirjoitukset eivät (välttämättä) kerro Sitran työstä, vaan ovat kirjoittajiensa ajatuksia ajankohtaisista asioista. Arkkitehti Matti Kuittinen työskentelee erityisasiantuntijana ympäristöministeriössä ja yrittää nähdä kiertotaloudessa metsän puilta.