sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Mitä tapahtuu huomenna kohtaamiselle? -seminaarissa 5.4. kokeiltiin mitä tapahtuu, jos perinteisen seminaarin yksisuuntainen ja passivoiva rakenne uudistetaan ja mukaan tuodaan dialogisia elementtejä.
Ellun kanojen, Rauhankoneen ja CMI:n järjestämässä seminaarissa reilut 200 osallistujaa kokoontui Helsingin Vanhan Ylioppilastalon juhlasaliin perehtymään Timo Honkelan Rauhankoneen keskeisiin ideoihin kolmeksi tunniksi. Seminaarin uudistaminen lähti jo tilajärjestelyistä: Osallistujat istuivat seitsemän hengen pienryhmissä ja toivotettiin osallistujiksi ”oman ryhmän leirinuotiolle.”
Lisäksi tapahtumassa pilkottiin perinteinen seminaarirakenne. Osallistujat eivät istuneetkaan passiivisina vastaanottamassa esityksiä, vaan he pääsivät heti alussa virittäytymään kohtaamiseen. Keynote-puheenvuorot ja kysymys-vastaus -rakenne oli muutettu niin, että lyhyiden puheenvuorojen jälkeen osallistujat pääsivät keskustelemaan pareina ja ryhminä. Jokaisen keskustelun jälkeen pyydettiin ryhmiä kertomaan muutama näkökulma juuri käydystä keskustelusta niin, että osallistujat pääsivät jakamaan näkökulmansa koko 200 päiselle joukolle. Tarkoitus oli myös uudistaa paneelikeskustelua dialogin suuntaan, niin että keskustelijat pyrkisivät muodostamaan yhteistä syvenevää keskustelua erillisten kommenttipuheenvuorojen sijaan.
”Kyllähän se oli aivan eri kokemus”
Dialogielementtien tuominen mukaan osaksi seminaaria vaikutti yllättävän paljon seminaarin ilmapiiriin ja palauteen mukaan voimakkaasti osallistujien kokemukseen. Oma kokemukseni on, että tilaisuus muuttuu antoisaksi kun sen voi kokea itselle merkitykselliseksi. Teemojen työstäminen jo itse tilaisuudessa muiden osallistujien kanssa keskustellen saa uusia näkökulmia avautumaan. Samalla tulee sisäistäneeksi käsitellyt sisällöt syvemmin.
Melko nopeasti seminaarin edetessä huomasi, kuinka keskusteluosuuden alkaessa ihmiset tarttuivat heti tuumasta toimeen ja raahasivat tuolejaan päästäkseen lähemmäksi keskusteluparia tai muodostaakseen puolikkaasta ringistä kokonaisen ryhmäkeskustelua varten. Eräästä ryhmästä kommentoitiin, että keskustelijoiden varsin erilaisista taustoista – taiteesta bisnekseen – johtuen ensimmäisessä keskustelussa oltaisiin kaivattu vielä enemmän aikaa keskustelulle, mutta tapahtuman edetessä ryhmäkeskustelu kumuloitui ja oivalluksia alkoi syntyä.
Ihmiset tarttuivat heti tuumasta toimeen ja raahasivat tuolejaan päästäkseen lähemmäksi keskusteluparia
On oikeastaan hämmästyttävää, että seminaarirakenne ei ole jo aiemmin uudistunut – ovathan seminaariväsymys tai -uupumus aika yleisiä kokemuksia. Henkilökohtaisen kokemukseni mukaan suomalaiset ovat sekä halukkaista että hyvin kyvykkäitä keskustelemaan toistensa kanssa, kunhan heille annetaan siihen mahdollisuus. Keskustelu täyttää tilan melko nopeasti, kun ohjeistetaan osallistujat pari- tai ryhmäkeskusteluihin. Näin tapahtui myös Mitä tapahtuu huomenna kohtaamiselle -tilaisuudessa.
Tyypillisesti vähän enemmän houkuttelua vaatii pari- tai pienryhmäkeskustelujen jakaminen kaikille osallistujille, mutta aina on olemassa se joka aloittaa. Tässä kannattaa vain malttaa odottaa. Tilaisuuden edetessä seuraavilla kierroksilla keskusteluoivallusten jakaminen koko salille käynnistyi nopeasti ja kommentteja pyydettäessä osallistujat alkoivat liittää kommenttinsa aiemmin kuulemiinsa lähes itsestään, mikä teki kommenteista antoisia ja teemoja avaavia.
Usealle osallistujalle ryhmässä käydyt keskustelut olivat melkeinpä tärkeintä antia
Onnistuessaan dialogi on mieleenpainuva ja ”ihon alle” menevä kokemus, kuten start-up yrittäjä Jarmo Kökkö kuvaa . Mitä tapahtuu huomenna kohtaamiselle -seminaarissa ei pyritty dialogiin, vaan tavoitteena oli tuoda seminaariin keskeisiä dialogin elementtejä, kuten kuuntelu, liittyminen ja tasa-vertainen kohtaaminen. Jo näillä oli suuri vaikutus osallistujien kokemukseen, ja useampi osallistuja mainitsi palautteessa että melkein tärkeintä antia olivat ryhmässä käydyt keskustelut.
Ryhmäkeskustelut innostavat, voimaannuttavat ja auttavat sisäistämään asioita
Osa toki kaipasi myös perinteistä seminaaria ja piti ryhmäkeskusteluja turhina, mutta näitä kommentteja oli vain muutama., Siksi tulkitsisin mielelläni , että seminaarissa kokeiltiin jotain oikein ja merkittävää, kun se ei jättänyt ketään kylmäksi. Itse tulin miettineeksi että tarvitsemmeko enää ollenkaan yksisuuntaisia, passivoivia ja pitkiä keynoteja tai paneeleja, joiden tarkoitus on innostaa tai voimaannuttaa, kun ryhmäkeskustelut lyhyiden keynotejen yhteydessä tekevät saman tehokkaammin ja saavat samanaikaisesti sisäistämään käsitellyt asiat paremmin.
Dialogilla ja dialogisilla elementeillä on annettavaa lukuisiin erilaisiin tilanteisiin. Siksipä haluankin huutaa: Seminaari on kuollut! Eläköön kohtaaminen!
PS. Milloin sinä järjestät uudenlaisen seminaarin? Jos tarvitset tähän työkaluja, niin katso Erätauon työkalun vinkit siitä, kuinka voit dialogisilla elementeillä uudistaa seminaarin, keynoten, paneelin tai kokouksen.
Suosittelemme
Lue lisää.