Siperia opettaa

Lomamatka Siperiaan avasi silmiä. Helsingin kokoisessa Kemerovossa eteläisessä Siperiassa eletään hyvin ja uskotaan tulevaisuuteen. Kahviloista saa erikoiskahveja ja ravintoloista belgialaisia oluita ja italialaisia viinejä. Baareissa soi länsimainen musiikki. Elintasoerot ovat kuitenkin suurempia kuin Suomessa. Matkustin lomallani Siperiaan. Tein sen, koska kirjoitan kirjaa (tulossa 2017, Into) siellä, Kemerovon kaupungissa 1920-luvulla toimineesta kansainvälisestä Kuzbas-siirtokunnasta. Myös isoisäni oli siellä siirtokuntalaisena. Kirjani kertoo, kuinka Vladimir Iljitš Lenin jättää pitämättä puheensa Kommunistisen internationaalin kokouksessa, koska haluaa hioa Kuzbas-siirtokuntaa koskevia suunnitelmia, isoisäni Richard Lahden nenä jäätyy, kirjani keskushenkilöihin kuuluvat Ruth ja Frank Kennell joutuvat molemmat rajun väkivallan kohteeksi ja myös kirjani henkilögalleriaan kuuluva viisikymppinen naispari lähtee kahdestaan liftaamaan Keski-Aasiaan. Kaiken tämän ohessa myös testataan ”puhdasta kommunismia”, saadaan ”työväen vallan maan” teollistaminen alkuun ja vankistetaan suomalaisten mainetta ahkerana kansana. Lisäksi rakastutaan, erotaan, petytään, lauletaan, tanssitaan ja parannetaan maailmaa. Mutta kirjani ei ole tämän blogin varsinainen aihe. Sen sijaan siperialaisen Kemerovon kaupungin nykypäivä on. Siitä kertominen voi ehkä hälventää ennakkoluuloja kaukaisia, vähän tunnettuja venäläisiä kaupunkeja kohtaan. Eteläisessä Siperiassa Tom-joen varrella sijaitseva Kemerovo on lähes Helsingin kokoinen, joten vertaan Kemerovoa Helsinkiin. Kemerovossa on Helsingin tapaan iso yliopisto ja keskustan kahviloista saa erikoiskahveja. Ravintoloista saa myös globaaleja ruokia, esimerkiksi italialaista, thaimaalaista ja japanilaista. Halutessaan saa myös esimerkiksi ranskalaista viiniä tai belgialaista olutta. Italialaista viiniä nautiskellessani mielessäni kävi Venäjän asettamat tuontikiellot länsimaisille elintarvikkeille – kuinka onkin käynyt niin, ettei viiniä ole otettu tuontikieltolistalle. Toki erojakin löytyy. Vasta aivan äskettäin Kemerovoon on tullut ensimmäinen McDonalds, mutta se onkin hienompi kuin yksikään Helsingin McDonalds. Kemerovon baaritarjonta on Helsinkiä kapeampi, mutta silti sieltä löytyy niin rock-baari, belgialainen olutravintola kuin irlantilainen pubikin. Ensimmäistä kertaa kaupungissa käydessäni vuonna 2010 ei rock-baareja seinillä olevine videonäyttöineen vielä ollut, mutta äskeisellä toisella matkallani tilanne oli toinen. Länsi oli vahvasti läsnä kulttuurisen ”pehmeän vallan” kautta. Toisaalta länsimaisista tv-kanavista saattoi nähdä vain niitä, joissa joko soitettiin poppia, tehtiin ruokaa tai näytettiin turistinähtävyyksiä. Länsimaisia uutiskanavia en löytänyt niistäkään televisioista, joissa oli kymmeniä ja taas kymmeniä kanavia käytössä. Ihmiset Kemerovon keskustassa ovat hyväkuntoisen näköisiä. Ylipainoisia näkee vähemmän kuin Helsingissä. Kemerovon kaduilla voi nähdä niin skeittariteinejä kuin vähän vanhempia maastopolkupyöräilijöitä. Tosin polkupyöriä on suhteellisen vähän ja polkupyöräkaistoja ei ainakaan vielä ole, vaan kadut ovat autojen hallussa. Keskusta on siisti ja nätti, esimerkiksi Tom-joen rantatöyräällä kulkeva kävelytie on suorastaan idyllinen, mutta laitakaupungilla on rähjäisempää ja ihmiset köyhemmän näköisiä. Laitakaupungin elementtitalolähiöt ovat (ainakin minusta) rumempia kuin Helsingissä. Kaupungin yhtä laitaa hallitsevat tehtaanpiiput ja teollisuuslaitokset, jonka kokoisia Helsingissä ei ole. Kemerovon keskustan vieressä on kuitenkin myös iso suojeltu metsäalue, keskuspuisto, jossa voi samoilla, lenkkeillä ja talvisin hiihtää merkityillä reiteillä. Elintasoerot ovat suurempia kuin Suomessa. Sekin on tosin sanottava, että Kemerovossa näin vain yhden kerjäläisen. Hän oli romani. Helsingissä tähän samaan etniseen ryhmää kuuluvia ihmisiä on tunnetusti runsaasti kerjäläisinä. Vaikutti siltä, että Kemerovon rikkaisiin Venäjän talousvaikeuksilla ei ole ollut hirveän suurta vaikutusta. Kaupungin laidalle rakennetun uuden, tavallista hienomman kaupunginosan kalleimmat asunnot oli myyty ja niiden edessä oli hienoja autoja, mutta asuinalueen tavallisia asuntoja oli tyhjillään. Maan talouden huonontunut tila näkyi paikallisten mukaan jälkimmäisten myynnin nihkeydessä. Varakkaat kemerovolaiset ajoivat näyttävästi suurilla länsimaisilla katumaastureilla – paikallisessa lehdessä oli isoja mersumainoksia – kun taas ne köyhät, joilla oli autoon varaa, ajoivat vanhoilla Ladoilla. Autoissa ohjauspyörä voi olla kummalla puolella tahansa, sillä Siperiaan on tuotu paljon autoja esimerkiksi suoraan Japanista, jossa on vasemmanpuoleinen liikenne. Kemerovon kaupunkia ympäröivä, lähes kolmasosa-Suomen kokoinen alue eli Kuznetsin laakio (Kuzbass) on yksi maailman suurimmista hiilikaivoskeskittymistä. Kemerovolaisista suuri osa saa elantonsa asioista, jotka tavalla tai toiselle liittyvät kivihiileen. Kuzbassin alue oli Neuvostoliiton toiseksi suurin hiiliesiintymä, edellään vain Itä-Ukrainassa ja Venäjän Rostovin alueella sijaitseva Donbassin esiintymä eli Donetskin hiililaakio, joka valitettavasti on nykyään (2014–2016) maailmanpolitiikan polttopisteessä sotatantereena – osasyynä alueen luonnonvarat. Kuzbassissa on kuitenkin rauhallista. Kemerovon keskustassa uskalsi hyvin kävellä pimeänkin aikaan. Yksi uhka kivihiilestä elävälle kaupungille ja sen teollisuudelle voi kuitenkin väijyä nurkan takana. Jos niin sanottu hiiliriski tulevaisuudessa kunnolla toteutuu, niin kaupunkilaisten elintaso on uhattuna. Tätä riskiä kemerovolaiset eivät kauheasti pohtineet. Heidän uskoaan tulevaisuuteen kuvastaa ehkä se, että kaduilla näkyi paljon Helsinkiä useammin raskaana olevia naisia. Tai se, että aivan vastikään on avattu suora lentoyhteys Pietarin ja Kemerovon välille. Aiemmin suora yhteys oli vain Moskovaan. Viikon varrelta -kirjoitukset vetävät yhteen ajankohtaiset puheenaiheet Sitran strategia- ja tutkimustiimissä. Viikon varrella -kirjoitukset löytyvät kootusti täältä.