Sisäinen rauha heijastuu ulos

Mielen autiomaat synnyttävät luonnon autiomaat, sanotaan. Ihmiskunnan historia on verisyydessään kammottava, mutta lohdullista lienee institutionaalisen väkivallan väheneminen. Myös syntyvyys on koko pallolla laskenut ja lukutaito kasvanut hyvään suuntaan.

Suomalaisille kristinusko on merkinnyt perinteisesti turvallisuutta, arvopohjaa. Juuri nyt kristinuskon maine takkuaa kirkon polarisaation myötä: fundikset päästelevät suustaan armottomuuksia ja tavallinen suomalainen, etenkin kasvukeskuksissa ja etenkin nuori väestö, äänestää jaloillaan. Kannan huolta siitä, mitä on tullut kristillisten arvojen tilalle. Sumea materialismi lienee pahin vaihtoehto.

Uskomukseni mukaan sisäinen rauha merkitsee luottamusta omiin voimavaroihin, omaan kykyyn selviytyä elämän koettelemuksista, sisäistä turvallisuutta. Itseensä luottava, turvallisin mielin elävä ihminen osaa luottaa myös lähimmäiseensä, tämän ulkomuodosta, silmien väristä, taustasta tai tehtävästä riippumatta. Epävakaus sisimmässä purkautuu turvattomuutena, josta pahimmillaan kärsivät vallattomat ja voimattomat, kuten oman perheen lapset.

Luotan toiveikkaasti nousevaan nuorisoon, sillä oman aikamme kylmä monetarismi ja öklöpopulistinen rasismi ovat jo herättäneet tervettä keskustelua. Sisäinen rauha asettuu sieluun hiljaisuuden kautta, enkä pidä kovin oleellisena sitä, löytyykö hiljaisuus kirkosta vai metsän syvyydestä.

Kirjoitus on osa Uusi turvallisuus -foorumin osalistujien blogisarjaa