Sotemyytti #3: Kunnat tai maakunnat hoitavat soten

Lyhyt vastaus ingressin kysymykseen on ei.

Tosiasiassa viimekätinen vastuu palveluista on valtiolla. Kunnat ovat menettäneet mahdollisuuden hoitaa tätä yleisjärjestämisvastuuta, kun palveluvaade kasvaa, teknologia tulee kaikkeen eikä raha riitä.

Kaikki osapuolet tekevät parhaansa omista lähtökohdistaan. Työntekijät asiakasrajapinnassa yrittävät hoitaa tehtävänsä hyvin, paikallispoliitikot yrittävät löytää fiksuja ratkaisuja, sairaanhoitopiirit ja muut kuntayhtymät toimivat vaatimusten ja resurssien ristipaineessa. Yritykset yrittävät löytää sijansa markkinassa.

Kokonaisuus ei vain pelaa, koska systeemissä on vikaa. Tämä ei ole yksittäisten toimijoiden syy.

Kokonaisuus ei ole kenenkään hallinnassa

Kunta toimintayksikkönä on harhaanjohtava. Tosiasiallisesti kunnan toimintaraamit määritellään valtio-osuuksia jaettaessa. Tämä jako perustuu valtio-osuusindeksin kertoimiin. Kertoimien nyanssit heiluttelevat kuntien saamia rahallisia resursseja.

Järjestelmällä siirretään siis resursseja maan tasolla. Kunnat taas siirtävät suuren osan saamastaan rahoituksesta sairaanhoitopiireihin, joiden ohjaamisessa yksittäisellä kunnalla on erittäin pieni mahdollisuus.

Näin ollen kokonaisuus ei ole oikein kenenkään hallinnassa. Yritykset iskevät tähän kokonaisuuteen, sinne, missä on nähtävissä heikko kohta. Oma lukunsa on perusterveydenhuolto, josta kirjoitin aikaisemmin. Samaan aikaan palvelutarve kasvaa vanhustenhoidossa.

Systeemissä on vikaa. Viimeisen noin kymmenen vuoden aikana on yritetty ratkaista asiaa sekä kunta- että maakuntapohjaisesti. Tähän mennessä tehdyt ratkaisuharjoitukset eivät ole menneet maaliin ja kokonaisuus on edelleen levällään. Tilanne on kriisiytymässä nopeaan tahtiin palveluvaateen kasvaessa ja toisaalta resurssien kapenemisen myötä.

Perustuslain takaama yhdenvertaisuus on tällä hetkellä kaukana

Maailman mittaluokassa 5,5 miljoonaa ihmistä ei ole paljon. Useissa maailman suurikaupungeissa on paljon enemmän ihmisiä kuin koko Suomessa. Suurissakaan kaupungeissa ei eri kaduilla ja kaupunginosilla kuitenkaan ole keskenään erilaisia sote-palveluiden järjestämistapoja.

Nykymenon jatkuminen johtaa järjestelmään, jossa pitää olla joko töissä tai vakuutettu, jotta tunteen olonsa turvalliseksi.

Ne, keillä ei ole työn tai vakuutuksen kautta hoitoon pääsyä, ovat jonoissa. Hetken päästä tämä voi nostaa keskiluokalle kysymyksen verojen oikeutuksesta. Tämän myötä taas edessämme voi olla siirtyminen amerikkalaiseen järjestelmään.

“

”Suomalaiset ovat aina olleet hyviä päätöksentekijöitä kriisitilanteessa.”

Suomalaiset ovat aina olleet hyviä päätöksentekijöitä kriisitilanteessa. Nyt sote-kriisi lienee siinä pisteessä, että on jo päätöksenteon aika.

Nähdäkseni keskipitkällä aikavälillä ainoa tapa hoitaa sote-asiat on siirtää järjestämisvastuu valtiolle, kuten Sitra esitti jo vuonna 2010 julkistetussa Katira-mallissa. Perustelen tätä sekä perustuslain hengellä taata kaikille kansalaisille koko maassa tasalaatuinen turva että taloudellisilla realiteeteilla.

Tosiasiassa valtio tasaa jo nyt valtio-osuuksilla resurssit ja rahat vain kiertävät kuntien kautta. Kunnallisverotus vielä lisää eriarvoisuutta osaltaan, kuten esimerkiksi erot vaikkapa Kauniaisten ja Savonlinnan kunnallisveroprosenteissa osoittavat.

Koko maan palvelujärjestelmä voidaan optimoida vain katsomalla kokonaisuutta. Esimerkkinä käy vaikka poliisien resurssienkäyttö. Nykyinen päätöksenteon hajanaisuus, yhdessä yritysten pyrkimysten kanssa hyödyntää järjestelmän heikkoja kohtia, johtaa sekamelskaan, joka ei ole kenenkään hallinnassa.