Talous&Elämä – Työ ei lopu, mutta miten käy palkkatyön?

Talous&Elämä-blogisarjassa Sitran johtaja Timo Lindholm pohtii talouden ja työn uutta suuntaa.

Työ rytmittää arkea, antaa niukan tai leveän toimeentulon, luo sosiaalisia suhteita ja tarjoaa parhaimmillaan huikeita onnistumisen ja oppimisen kokemuksia. Työtä ja mielekästä tekemistä riittää maailmassa loputtomiin, mutta ei ole selvää, kuinka suuri osa työstä jatkossa tehdään perinteisen palkkatyön muodossa.

Teknologian kehitys on uudistanut tuotantoa, työtä ja ammatteja ainakin 200 vuoden ajan. Ensimmäisten noin 180–190 vuoden aikana nämä uudistukset sekä hävittivät vanhoja ammatteja että loivat valtavan määrän uusia. Raskaat, yksitoikkoiset työt vähenivät ja tilalle nousi erilaista ”tietotyötä”. Tältä osin työelämä on varmasti kohentunut. Teknologian kehitys on ollut väline tuottavuuden huimalle nousulle, joka on myös nostanut yleistä palkkatasoa.

Nyt peli on muuttunut ja muutoksen nopeus kiihtynyt. Mikään ei takaa sitä, että digitalisaatio ja globaali kilpailu loisivat vauraisiin maihin enemmän uusia työpaikkoja kuin mitä niiden myötä häviää. Mitä suurempi työpaikkojen määrän kato on, sitä enemmän perinteinen keskiluokka köyhtyy.

Työn vaatimukset ovat henkilökohtaistuneet

Kone voittaa ihmisen melkein kaikessa, mutta työelämässä meillä ihmisillä on yksi pysyvä etu: intuitiota ja luovuutta vaativissa tehtävissä kone jää kakkoseksi, vaikka erilaiset tekoälyratkaisut edistyvät kaiken aikaa.

Uuden työn piirteitä on kuvattu seuraavasti: se on globaalia, ei-materiaalista, luovaa, yksilöllistä, henkilöitynyttä ja joustavaa. Jos lista on oikean suuntainen, ei työn tulevaisuus näytä lainkaan huonolta.

Samalla työn vaatimukset ovat henkilökohtaistuneet. Tähän on johtanut organisaatioiden madaltuminen, tietotyön osuuden kasvu sekä erilaisen keikkatyön ja projektimaisen työn yleistyminen. Näillä trendeillä on myös kielteinen tai ainakin vaikeasti hallittava piirre: työn ja vapaa-ajan välinen raja on hämärtynyt. Voiko työtä ja vapaa-aikaa enää selvästi erotella, kun työn tekemisen paikalla ja ajalla on yhä vähemmän merkitystä ja jossa vain lopputuloksen laatu ratkaisee?

Huippuosaajat pärjäävät – entä muut?

Yksilöllinen tietotyö on vaativaa ja usein kuormittavaa, mutta oikein rakennettuna myös mielekästä ja innostavaa. Vaatimus mielekkyydestä täyttyy, kun työ on sopivan vaativaa ja sen tekijä pystyy hallitsemaan työtään ja näkemään sen tulokset. Tarvitaan siis yhdistelmä optimaalista vaativuutta ja riittävää hallinnan tunnetta.

Työ ei maailmasta lopu, mutta palkkatyö voi tulevaisuudessa olla aiempaa harvempien herkkua. Kunkin alan huiput pärjäävät varmasti, ja heidän ”markkina-arvonsa” voi olla parempi kuin koskaan aiemmin. Muiden osalta tilanne on hankalampi, kun teknologia on jo muuttanut koneiden ja ihmistyön keskinäisiä hintasuhteita rajusti – ihmistyön tappioksi. Työn tiukka verotus tekee tappion vielä selvemmäksi. Osa palkkatyöstä voikin muuttua toisenlaiseksi tekemiseksi, jolle ei löydy ”markkina-arvoa”, mutta joka on yhteiskunnalle erittäin tärkeää ja yksilölle parhaimmillaan mielekästä. Yhteisöllisyys ja vapaaehtoistyöt ovat nousussa.

Talouspolitiikalla näyttääkin olevan kaikissa länsimaissa edessä melkoinen palapeli: miten parhaalla tavalla sovittaa yhteen kannattava palkkatyön teettäminen ja kehittyvä teknologia, työn verotus ja julkisten palvelujen rahoitus, mielekäs tekeminen ja kannustava sekä riittävä sosiaaliturva?