Tanskan mallinen jännä turvaporukka

Uusi turvallisuus -foorumi matkusti 1.-5.12. 2013 Kööpenhaminaan katsomaan, minkälaisia uuden turvallisuuden ratkaisuja Tanskassa on keksitty. Tässä sarjassa osallistujat blogaavat matkalta itseään inspiroineesta aiheesta.

Tanskan ”hygge” tarkoittaa yhteisöllistä hyvinpitoa. Ei ole sattuma, ettei sitä voi kääntää suomeksi.

Päädyin Tanskan löytöretkellämme etsimään uuden sijaan jännää turvallisuutta. Idea syntyi, koska kaikki vanha ei ole huonoa eikä kaikki uusi hyvää, mutta vanha tapa katsoa turvallisuutta paljolti uhkien ja kieltojen kautta on yleensä varsin tylsää.

Jännää saa kun leikittelee turvallisesti turvattomuudella. TUKES luvittamassa benjihyppylaitetta, arvioija aprikoimassa zombileffan ikäsuositusta. Turvallisuuspakoista turvallisuutta.

Jännää halutaan. Uuden turvallisuuden on tuettava elämistä, ei vain suojattava elämää.

Mutta millaista olisi turvallisuudesta ponnistava turvattomuuspakoinen jännä? Tanskalaiset kuorruttivat jouluakin, mutta jännää se ei minusta ollut. Kun hygge muuttuu itsestään selväksi ja jopa pakoksi, voiko se olla jännää? Miten kansan saa muistamaan, että hygge rakennetaan joka päivä yhä uudelleen?

Löysin kolme esimerkkiä jännästä turvallisuudesta.

Ensimmäinen sisältää sensaatiovaroituksen: sotilas peukuttaa Christianiaa. Hippipasifismille perustuva, entiseen varuskuntaan rakennettu 900 henkilön kaupunginosa toimii. Ennakkoluuloni saivat kovan kolauksen. Christiania on edelläkävijä niin kierrätyksessä kuin osallistamisessa. Neljän vuosikymmenen jälkeen asukkaat pian omistavat maansa ja mantunsa myös laillisesti. Turvallisuus mahdollisti muutakin jännää kuin hallitun hasiskaupan, jossa jännyys on toki osin vaaralla leikittelyä. Koin oloni kotoisaksi, olenhan samanlaisten tilojen kommuuniolemisen kasvatti, mutta täällä koin itseni sosiaalisesti paljon uskaliaammaksi. Ei tällainen kuitenkaan kaikilla toimisi.

Toinen jännä löytyi näköalanvaihdolla. Tuulivoima on kallista subventoitunakin, ja sen rinnalla palaa surutta tuontikivihiili maassa, joka itse on kaasun ja öljyn nettoviejä. Myös Norjan patovesivoima on tärkeä tasapainottaja. Tuulivoimapäätöksen tausta on kuitenkin jo ensimmäisessä öljykriisissä, ja voimaloiden yhteisöomistusmalli periytyy 1800-luvulta. Neljäkymmentä vuotta hajautettua myllynrakennusta on saanut aikaan tilanteen, jossa niin osa sähkön tuotantoa kuin iso osa koko jakeluverkkoa on muuttunut erittäin resilientiksi kovaakin täsmävaikuttamista vastaan. Jos joku hölmöyksissään tuhoaa myllyn, hän ei hyökkääkään jättiyhtiötä vastaan vaan koskee tavallisten ihmisten omaisuuteen, ja tahdon lujittuminen kääntyy nopeasti hyökkääjän tavoitteita vastaan. Keskeisen kriittisen infran turvallisuus on siis syntynyt paljolti sivutuotteena, myös tahdon tasolla. Ilmasta turvallisuutta. Jännää sotilaalle.

Kolmannen esimerkin rakensi Sitra, mutta minulle asia selvisi vasta Tanskassa. Uuden turvallisuuden tekijäjoukkomme on päältä katsoen sekalainen, ja ehdottoman turvallinen. Kun tutustuimme toisiimme, sopassa tuntui olevan pelkästään mausteita. Olen itsekin ryhmäyttänyt ja ollut monesti kohteena, mutta näin nopeasti uskallus ja halu heittäytyä ei ole ennen syntynyt.

Tästä on tulossa jotakin jännää, sen tuntee jo.