Tarpeeksi uutta muttei liikaa – mikä yhdistää onnistuneimpia kokeiluhankkeita?

Miksi sähköinen hoidontarpeenarviointi vakiintui ja sen käyttö laajentui kokeilun jälkeen mutta vanhusten aktivointiin tarkoitettu, tablettipohjainen terveyspalvelukokeilu jäi kokeiluksi? Julkisten palvelujen uudistaminen ei ole koskaan helppoa, mutta silti toiset hyvinvointipalvelujen digitalisoinnin pilottihankkeet onnistuvat paremmin kuin toiset. Mitkä tekijät erottavat onnistuneimmat hankkeet muista ja miten näihin tekijöihin – hankkeen elinvoimaisuuteen – voisi vaikuttaa jo hankkeiden suunnittelu- ja toteutusvaiheessa? Vastaus on elinvoimaisuustutka.

Kuntien tarjoamien ja niihin liittyvien hyvinvointipalvelujen uudistaminen on ollut vakioteema 2000-luvulla muun muassa paremman kustannustehokkuuden, vaikuttavuuden ja valinnanvapauden kehittämiseksi.  Sitran Hyvinvointia tiedosta -avainalueen tavoitteena on edistää sähköisiä omahoitopalveluita. Esimerkiksi omatoimiseen terveydentilan seurantaan tai etäyhteydenpitoon ammattilaisten kanssa kehitetyt ratkaisut pyrkivät lisäämään terveyden edistämisen painoarvoa sairauksien hoidon sijaan. Näihin teemoihin liittyen Sitra on rahoittanut vuosina 2013–2015 erilaisia kokeiluja, joissa on kehitetty ja testattu uusia toimintatapoja tai ominaisuuksia hyvinvointipalveluiden järjestämisessä. Syksyllä 2013 Sitran avainaluetiimin kanssa yhteistyössä me Turun yliopiston kauppakorkeakoulun tutkijat havainnoimme avainalueen toimintaa ja tutkimme muutaman sähköisen omahoidon kokeilun osalta kehitettyjen palveluinnovaatioiden elinvoimaisuutta.

Innovaation käsitteeseen liitetään yleensä kaksi ulottuvuutta: toisaalta kyse on siitä, että jokin tuote tai teknologia kehittyy suorituskyvyltään merkittävästi. Yhtä tärkeää on myös varmistaa, että uusi teknologia, tuote tai konsepti onnistuu kaupallisesti, eli että sille löytyy myös ostajia. Terveydenhuoltojärjestelmän kehittyminen on tässä mielessä kaksijakoista, sillä lääketieteen innovaatioita eli uusia lääkkeitä ja hoitomenetelmiä tulee käyttöön nopeaan tahtiin mutta muutokset palveluiden järjestämistapoihin tapahtuvat hitaasti. Palvelujen uudistamisen onnistumista arvioitaessa innovaationäkökulman sijaan tarvitaankin hieman moniulotteisempaa otetta. Keskusteluista, haastatteluista ja aiemmasta kirjallisuudesta elementtejä yhdistellen päädyttiin siihen, että erilaisten palveluiden uudistusten kohdalla voitaisiin puhua niiden elinvoimaisuudesta.

Uudistusten elinvoimaisuuden kannalta tärkeää on, että niiden käyttö leviää nopeasti eri käyttäjiltä toiselle. Jos tämä pystytään huomioimaan hankkeen alusta alkaen, uudistusten vaikuttavuus kasvaa huomattavasti. Verkostot ja tiedon välittyminen kontakteilta toiselle jo uudistusten suunnittelussa edistää niiden leviämistä. Tärkeää on myös, ettei uudistus ole liikaa ristiriidassa keskeisten sidosryhmien vallitsevien toimintamallien kanssa.

Elinvoimaisuuden määrittelyssä lähtöpohjana oli erityisesti Clayton M. Christensenin teoria häiritsevistä innovaatioista. Sen mukaan uudistuksien elementeistä pitää löytyä toimivaa yksinkertaistavaa teknologiaa, järkevät liiketoimintamallit eri toimijoille, yhteensopivuus erityyppisten sääntelyjen kanssa sekä toimijaverkosto, joka edesauttaa uudistuksen leviämistä. Christensen, Grossman ja Hwang (2009) itse asiassa esittivät, että erilaiset omahoidon ratkaisut ovat häiritseviä innovaatioita perinteiselle terveydenhuollon toimintamalleille. Heidän olettamuksensa on, että omahoidon ratkaisut tulevat korvaamaan osan hoitajien ja lääkärien tehtävistä ja taas esimerkiksi yleislääkärit jatkossa ottavat hoitaakseen yhä enemmän erikoislääkärien nykyisiä tehtäviä. Palveluiden uudistuksessa onkin tärkeää, että uudistukset jollain tavoin korvaavat vanhoja elementtejä eivätkä tule niiden päälle ”ekstroiksi”.

Analysoidessaan Sitran rahoittamia hyvinvointikokeiluja sekä niiden onnistumista ja etenemistä tutkijatiimi päätyi jäsentämään kokeilut häiritsevien innovaatioiden teoriasta johdettuun elinvoimaisuuden kehikkoon. Kerätystä aineistoista tehdyistä havainnoista päädyttiin kehittämään uudistusten arviointityökaluksi ”elinvoimaisuustutka” eli viability radar. Elinvoimaisuustutka auttaa jäsentämään palvelujärjestelmän tapahtuneita tai tulossa olevia uudistuksia. Tutka auttaa valitsemaan erityisesti leviämiskelpoisimpia uudistusideoita, jos valittavana on esimerkiksi monta kilpailevaa uudistusideaa. Työkalu sopii niin palveluntuottajien kehitystyöhön, rahoittajille, tutkijoille tai muille arvioijille tai päätöksentekijöille. Näin voidaan jäsennetysti helpottaa elinvoimaisimpien ideoiden tunnistamista ja ohjata resursseja sinne missä eniten on tarvetta. Leviämisen näkökulman huomioiminen auttaa erityisesti palvelun vaikuttavuuden kehittämisessä.

Alla olevassa kuvassa on esitetty elinvoimaisuustutka englanniksi alkuperäisessä julkaisussa olevassa muodossaan. Tutka sisältää kymmenen kysymystä eri osa-alueilta palveluun liittyvästä uudistuksesta. Kullekin kysymykselle on kolme vaihtoehtoa: 1) vihreä, kysymyksen kohde puoltaa uudistuksen elinvoimaisuutta eikä erityisiä ongelmia, 2) keltainen, kysymyksen kohteeseen liittyy jokin haaste tai harkinnanvaraisuus ja 3) kysymyksen kohteeseen liittyy selkeitä haasteita, mitkä vaativat merkittäviä muutoksia elinvoimaisuuden ja leviämisen kannalta. Kukin tarkasteltu palvelu on merkitty kuvaajaan omalla käyrällään.

Tarkastellut Sitran hyvinvointikokeilut tutkimuksessa olivat sähköinen äitiyskortti, sähköinen hoidontarpeen arvioinnin työkalu sekä ikäihmisten tablettitietokoneen käyttökokeilu. Näitä kokeiluja arvioitiin muun muassa suhteessa ennestään olemassa oleviin palveluihin ja teknologiaan, palvelun laajenemisen esteisiin ja mahdollisuuksiin sekä kokeilun eri osapuolten tavoitteiden yhteensopivuuteen.

Elinvoimaisuustutkan ajatusmaailma, teoriapohja ja kehittämisen vaiheet on raportoitu vastikään toukokuussa 2015 ilmestyneessä akateemisessa Technology Innovation Management Review:ssa. TIM Review -julkaisu keskittyy erityisesti aiheisiin, joissa tutkitaan uusien teknologioiden ja niihin liittyvän liiketoiminnan käynnistämisessä ja kasvamisessa. Alkuperäinen artikkeli on luettavissa täältä.

Kirjoittajat: Marikka Heikkilä, KTT, erikoistutkija, Jouni Saarni, kehityspäällikkö, Aki Koponen, KTT, johtaja, Turun yliopiston CCR tutkimuspalveluista.