Tekoäly tulee ja duunarinkin työ muuttuu 

Tekoäly on tämän päivän iskusana. Tuskin kuluu päivääkään, ettemme jossain törmäisi sitä koskevaan kirjoitteluun tai keskusteluun. Moderni teknologia on jo osa työtä ja sen merkitys tulee kasvamaan entisestään. Työntekijäasemassa olevista enää harvempi kuin yksi kymmenestä tekee töitä ilman mitään teknologista välinettä. Tyypillisimmin teknologia liittyy kommunikaatioon, mutta myös monet muut elektroniset laitteet näyttelevät merkittävää roolia arjessa. Mitä tästä pitäisi ajatella? 

Teknologia eri muodoissaan on valtava mahdollisuus. Sen avulla voidaan päästä kohti turvallisempaa työympäristöä ja mielenkiintoisempia työtehtäviä. Se voi toimia elämää rikastavana välineenä. Käytännössä tällainen humanismi ei ole kuitenkaan ollut työpaikoilla investointipäätösten motiivina kuin poikkeustapauksissa. Tyypillisesti teknologiaa on otettu työhön joko tehokkuuden tai/ja kontrollin lisäämiseksi. Kummassakaan ei ole sinänsä vikaa, mikäli tarkoitusperät ovat rehelliset ja oikeudenmukaiset. Tässä voi käyttää vertauskohteena vanhaa sanontaa ”tuli on hyvä renki mutta huono isäntä”.  

Mikäli teknologia alkaa hallita arkea ja pahimmillaan koko ihmistä, olemme tilanteessa, joka muistuttaa meitä teollisuusajan varhaisista vuosista. Sen yksi tunnettu visuaalinen muistikuva liittyy Charles Chapliniin, joka elokuvassa Nykyaika on koneen orja. Kiireen lisääntyessä hän lopulta pyörii suuren koneen hammasrattaiden välissä. Nytkin on nähtävissä, että kone tai digitaalinen laite voi olla ihmistä julmempi isäntä: se ei tunne mitään empatiaa eikä hyväksy inhimillisiä arjen ilmiöitä. Laitteiston asettamat tehokkuusvaatimukset saattavat olla armottomat: pitää aina olla täydellinen, olipa työntekijällä sitten millainen elämäntilanne tai päivä tahansa.  

Teknologia on neutraalia, ihmisen toiminta on ratkaisevaa 

Teknologia ei kuitenkaan itsessään ole hyvä tai paha. Kyseessä on valinta, jonka lopulta tekee aina ihminen. Kaikki riippuu sitä, miten ja mihin tarkoitukseen teknologisia mahdollisuuksia käytetään. Samaa teknologiaa voidaan käyttää eri tavoin. Kaikki, mikä on teknisesti mahdollista toteuttaa, ei ole sosiaalisesti tai eettisesti hyväksyttävää. Etiikan merkitys korostuu, sillä talouden tulee olla ihmistä varten eikä toisin päin. Hyvinvoinnin seuraavan erän kulmakivi tai peruskysymys liittyy etiikkaan. Millaiset toimet ja asiat ovat eettisesti kestäviä? Nyt keskustellaan tietosuojasta ja kerätyn datan käytöstä. Nämä keskustelut ovat tärkeitä, jos ja kun haluamme teknologian palvelevan ihmisten hyvinvointia. Tulevaisuudessa ja kenties piankin keskustelemme esimerkiksi vauva- ja seksirobottien roolista osana elämää, ja lisää tällaisia ilmiöitä on tulossa eikä loppua näy. 

On havaittavissa, että työyhteisöt toimivat hyvin eri tavoin saman teknologian hyödyntämisessä. Hyvissä työyhteisöissä ihminen on keskiössä. Niissä työntekijät osallistuvat suunnitteluun ja päätöksentekoon jo silloin, kun uutta teknologiaa vasta harkitaan. Työntekijöiden osallisuus lisää työntekijöiden turvallisuuden tunnetta ja antaa myös myönteisemmän kokemuksen ja asenteen mahdolliseen muutokseen, jonka uusi tai muuttunut teknologia tuo tullessaan.

On nähtävissä, että työntekijöiden osallistumisen myötä myös teknologian käyttöönoton taloudelliset hyödyt ovat suuremmat eli tuottavuuspotentiaali realisoituu paremmin. Tilanne hyödyttää silloin niin työntekijää kuin työnantajaa. Sama toimii myös toisin päin: työyhteisöissä, joissa työntekijät sivuutetaan heitä koskevista päätöksistä ja uusi teknologia tuodaan heille ilmoitusluonteisesti, seurauksena on usein sekaannusta, vastustusta ja niistä koituvia tuottavuustappioita. Tällaisessa tilanteessa työntekijät kokevat olevansa kuin koe-eläimiä, joiden on vain sopeuduttava ja koitettava selviytyä muuttuneessa ja usein epäselvässä tilanteessa. Motivaatio laskee ja tilanne vain pahenee, mikäli uudet laitteet tai ohjelmat eivät toimi moitteettomasti.  

On erittäin huolestuttavaa, että lähes kolmannes kaikista SAK:laisista palkansaajista kokee olevansa työssään enemmän tai vähemmän teknologian armoilla. Heidän kohdallaan henkinen paine, epävarmuuden ja ehkä häpeän tunne ovat osa työn arkea. Voi hyvin kuvitella, että näin kokevilla, erityisesti ikääntyneemmillä työntekijöillä, mielessä pyörii lähinnä toive päästä pois työstä ja ehkä koko työelämästä mahdollisimman pikaisesti. Teknologian armoilla olemisen kokemuksessa kyseessä ei ole pelkästään työ vaan koko ammatillinen identiteetti ja jopa itsekunnioitus. Niiden menettäminen on usein seurausta huonosti toteutetuista teknologiahankinnoista ja niiden puutteellisesta käyttöönotosta.

On inhimillinen tragedia, jos pitkä työura päättyy siihen, ettei työntekijä koe enää pärjäävänsä työssään, vaikka aiemmin oli ollut arvostettu ammattilainen. Toisin toimien tältä kokemukselta olisi voitu välttyä. Mikäli epävarmuuden, osaamattomuuden ja työn mielekkyyden katoaminen ikääntyneiden työntekijöiden kohdalla leviää laajalle, on selvää, että myös valtiovallan virallinen tavoite työurien pidentymisestä ja korkeasta työllisyysasteesta on silloin uhattuna. 

Suomen halutaan olevan digitalisaatiokehityksessä eturintamassa. On tärkeää rakentaa digitalisoituminen kestävälle eli ihmisten hyvinvointia lisäävälle perustalle. Tämä tarkoittaa regulaatiota, joka estää epäeettiset toiminnat. Työpaikkatasolla se tarkoittaa yhdessä tekemistä siten, että työntekijät ovat osallisia aivan alusta lähtien niissä prosesseissa, joissa suunnitellaan toimintojen uudistamista teknologiaa hyödyntäen. Silloin huomioidaan myös ne tarpeet, joita teknologiaa käyttävillä on. Lopputulos on silloin useimmiten positiivinen niin henkilöstön hyvinvoinnin kuin talousindikaattorien kannalta.