sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.
Kestävä kehitys on aikakautemme kenties suurin haaste. Siksi sitä koskevan politiikan soisi myös saavan parhaan mahdollisen tieteellisen tuen, onhan tiede yhä paras arvauksemme monimutkaistuvassa maailmassa. Valitettavan usein kuitenkin globaalit ja kansalliset kestävän kehityksen linjaukset ja politiikkaohjelmat jättävät huomiotta tarpeen kehittää tieteen ja päätöksenteon välistä vuorovaikutusta.
Käsittelen vastikään kirjoittamassani selvityksessä tieteellisen tuen roolia kestävän kehityksen politiikassa. Urakkaa reflektoidessani ainakin kolme keskeistä näkemystä nousevat mieleeni.
Ensimmäiseksi, tieteellinen tuki on kestävän kehityksen politiikalle äärimmäisen tarpeellista. On huolestuttavaa ajatella, että sekä globaalin että kansallisen yhteiskuntamme tulevaisuus on usein mutu-tuntuman varassa, vaikka tiedeyhteisöillämme olisi tarjota päätöksenteossa runsaasti asiantuntijuutta. Ongelma ei toki ole vain poliittisissa tai järjestelmällisissä rakenteissa, vaan myös tieteentekijöiden on uskaltauduttava ulos erikoistumisaloiltaan ja kehittämään kokonaisvaltaisia ratkaisuja yhdessä päättäjien kanssa. Poliittisesti aktiivinen tieteilijä ei ole enää mieleltään korruptoitunut.
Toiseksi, tieteellinen tuki on haurasta ja erityisen altista poliittiselle turbulenssille. Lukuisat kansainväliset esimerkit korostavat, miten esimerkiksi hallituksen vallanvaihdon seurauksena on lakkautettu kestävää kehitystä ajavia asiantuntijapaneeleja, komissioita, verkostoja ja neuvostoja. Lakkautuksen syy voi olla niinkin banaali kuin hiiliveron tukeminen. Tieteellistä tukea ei tule ottaa itsestäänselvyytenä, vaan sitä on varjeltava ja se on suunniteltava hallituskaudet ylittäväksi.
Kolmanneksi, tieteelliselle tuelle ei ole yksiselitteistä organisointimuotoa. Erilaiset toimintaympäristöt vaativat erilaisia toimintamalleja. Oleellista on kuitenkin se, että vaikka tieteellinen tieto on rikkautta itsessäänkin, on tieteellisen tuen oltava myös sosiaalisesti kyvykästä. Tämä tarkoittaa paitsi tieteellistä pätevyyttä, niin myös hyväksyttävyyttä, ymmärrettävyyttä ja sovellettavuutta tuen sosiaalisessa ja poliittisessa kontekstissa. Pelkkä ”totuuden” puhuminen ”vallan kahvassa” istuville ei riitä, vaan tuen on aktivoitava osallistumaan sekä oltava neuvottelu- ja konfliktinratkaisukykyistä.
Kestävä kehitys vaatii monenlaisten – joskus jopa keskenään ristiriitaisten – näkemysten huomioon ottamista, joten tieteellinen tuki vaatii myös moniulotteisuutta. Onneksemme meillä on Suomessa poikkeuksellisen monimuotoisia tieteen, politiikan ja yhteiskunnan rajapinnassa toimivia organisaatioita.
Monimuotoisuus on kuitenkin rikkautta ainoastaan, mikäli kestävän kehityksen edistäjät tiedostavat toistensa ainutlaatuiset roolit ja toimintamallit ja pyrkivät yhteistyön kautta kohti kokonaisvaltaisesti kestävää Suomea. Tämän palapelin yhteensovittaminen onkin yksi keskeisistä haasteistamme kansallisen kestävän kehityksen politiikan edistämisessä.
Lisää tieteellisestä tuesta kestävän kehityksen politiikalle voit lukea selvityksestäni ”Scientific Support for Sustainable Development Policies: A Typology of Science–Policy Interfaces with Case Studies”. Sen sisältö löytyy kootusti myös kalvoesityksen muodossa:
Suosittelemme