Tutkimustiimin viikon varrelta #27: Ankkureita eurooppalaisen hyvinvointimallin tulevaisuuteen

Mihin hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden ankkurit tulisi laskea? Jotta eurooppalainen hyvinvointimalli olisi kestävä, tulee sosiaalisten riskien hallinnan ja hyvinvoinnin tuottamisen tapamme uudistua merkittävästi. Jos globaaleja kestävyysongelmia ei pystytä ratkaisemaan, hyvinvointivaltion koko perusta uhkaa murtua niin taloudellisessa mielessä kuin hyvinvoinnin ja turvallisuuden osalta.

Eurooppalaisen hyvinvointimallin tulevaisuutta luodattiin viime viikonlopun alla Ateenassa järjestetyssä konferenssissa, johon osallistuin Vision Europe Summit –hankkeen (VES) tiimoilta. VES on johtavien eurooppalaisten ajatushautomoiden ja säätiöiden uusi yhteistyöverkosto, joka parhaillaan kokoaa yhteen kolmen asiantuntijatyöryhmänsä näkemyksiä eurooppalaisen hyvinvointimallin tulevaisuudesta. Sitra on tämän tulevaisuusrautaa tuottavan pajan suomalainen yhteistyökumppani.

Osana Ateenan kansainvälistä ”Philanthropy and Sustainability” -konferenssia järjestettiin paneelikeskustelu, jossa erityisesti pureuduttiin eurooppalaisen hyvinvointimallin tulevaisuuteen.

Chatham Housen johtaja Robin Niblett johdatteli yleisön paneeliin luvuin, joita usein toistetaan hyvinvointivaltion tulevaisuudesta käytävässä poliittisessa keskustelussa: 7-22-50. Euroopassa asuu 7 % maailman väestöstä ja sen osuus maailman bruttokansantuotteesta on 22 %. Silti Euroopan osuus globaalista sosiaaliturvan kuluista on reilu puolet. Voiko tämä olla kestävää? Kysymyksiin vastaamassa oli lisäkseni professori Iain Begg London School of Economicsista sekä professori Panos Tsakloglou Ateenan yliopistosta.

Hyvinvointivaltion kestävyydestä käytävässä keskustelussa huomio kohdistuu yleensä siihen, onko hyvinvointimallimme taloudellisesti kestävällä pohjalla. Ovatko julkisen sektorin kustannukset karanneet käsistä, onko velkaantuneilla julkisilla talouksilla varaa nykyisen tasoisen sosiaaliturvan ylläpitämiseen, ja rapauttavako korkeat sosiaalimenot Euroopan kilpailukykyä globaaleilla markkinoilla? 

Sosiaaliturvaa on tarkasteltava kokonaistaloudellisesti, ei vain julkisen sektorin kustannusten näkökulmasta

Sosiaaliturvassa on kyse esimerkiksi sairauteen, työttömyyteen tai ikääntymiseen liittyvien sosiaalisten riskien hallinnasta. Nämä riskit ovat olemassa riippumatta siitä, miten yhteiskunta niihin vastaa. Niistä myös koituu väistämättömiä kuluja yhteiskunnalle. Jos riskit kasautuvat yksilöille, ne heijastuvat nopeasti myös koko perheeseen, yksityiselle sektorille ja lopulta myös koko kansantalouteen. Hyvinvointivaltio on ollut paitsi eurooppalainen arvovalinta, myös vastaus siihen, miten inhimilliset tarpeet on tehokkainta hoitaa.

Paneelikeskustelussa nousi esiin mm. kysymys siitä, hoitaako yhteiskunta nykyään tätä tehtävää tehokkaasti. Niin ikään pohdittiin, onko tapamme järjestää sosiaaliturva kestävä. Monissa Euroopan maissa hyvinvointivaltio on rakennettu siiloutuneiden ministeriöiden tai muiden julkisten elinten varaan. Erilaisille sosiaalisille riskeille on useimmissa maissa omat järjestelmänsä, jotka keskustelevat huonosti keskenään.

Esimerkiksi minimitoimeentulon turvaamiseksi meillä on eri järjestelmät opiskelijoille, pienten lasten vanhemmille, työttömille sekä ikääntyville, vaikka perustarve on sama. Jokainen siilo osaoptimoi omaa toimintaansa, jolloin kokonaisuus ei enää toimi mahdollisimman hyvin. Samalla yksilölliset tarpeet hautautuvat helposti korkean byrokratian massatuotettujen palvelujen alle. Jotta eurooppalainen hyvinvointimalli olisi kestävä, tapa jolla hallitsemme sosiaalisia riskejä ja tuotamme hyvinvointia edellyttää merkittävää uudistamista.

Konferenssissa edellisenä päivänä puhunut Hollannin prinsessa Laurentien kannusti kääntämään kestävään kehitykseen liittyvän ajattelun päälaelleen. Se sijaan, että kysymme, miten voimme tyydyttää omat nykyhetken tarpeemme (viemättä tulevilta sukupolvilta mahdollisuutta tyydyttää omat tarpeensa), meidän pitäisi ensisijaisesti kysyä, mitä meidän on tehtävä tänään, jotta tulevilla sukupolvilla olisi yhtä hyvä mahdollisuus tyydyttää tarpeensa kuin meilläkin. Hyvinvointiyhteiskunnan tulevaisuuden näkökulmasta tämä merkitsee ennen kaikkea kahta asiaa: tulevaisuuden hyvinvointiin on investoitava ja ympäristönäkökulmien huominen on liitettävä osaksi hyvinvointimallimme.

Monet globaalit kestävyysongelmat, kuten ilmastonmuutos, uhkaavat vakavasti koko hyvinvointimalliamme. Ellei niitä pystytä ratkaisemaan, hyvinvointivaltion koko perusta uhkaa murtua niin taloudellisessa mielessä kuin hyvinvoinnin ja turvallisuuden osalta. Vaikka tulevaisuuden ympäristö- ja hyvinvointikysymyksiä ei voida enää tarkastella erillisinä asioina, poliittinen keskustelu esimerkiksi hyvinvointivaltion ja vihreän talouden tulevaisuudesta on vahvasti eriytynyttä.

Eurooppalainen hyvinvointimalli on perustunut eräänlaiseen kansalaisten ja valtion väliseen yhteiskuntasopimukseen, jossa yhteiskunnallisen ohjauksensa legitimoimiseksi julkinen sektori on luvannut tarjota kansalaisille sosiaalista turvaa ja investointeja tulevaisuuden hyvinvointiin. Viimeaikaista poliittista keskustelua seuratessa ei ole kuitenkaan voinut välttyä tulkinnalta, että valtion tehtävänä nähdäänkin nyt kasvun ja kilpailukyvyn ylläpito, jolloin hyvinvoinnin tuottaminen on siihen liittyvä välttämätön kustannus. ”Onko meillä varaa nykyisentasoiseen sosiaaliturvaan tai hyvinvointipalveluihin?” on tyypillinen esimerkki tätä ajattelua heijastavasta retoriikasta.

Onko valtion ja kansalaisten välisessä suhteessa todella tapahtumassa ideologinen siirtymä? Vai tulisiko eurooppalaisia hyvinvointiyhteiskuntia sittenkin rakentaa siltä pohjalta, että valtio on olemassa ihmisiä varten – eikä päinvastoin?

Tulisiko hyvinvointivaltion toimia kuten Robin Hood vai säästöpossu?

Sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta paneelissa korostettiin hyvinvointivaltion kolmea eri tehtävää. Hyvinvointivaltion yhtenä tehtävänä on toimia kuten Robin Hood; tasoittaa tulonjakoa siirtämällä rahaa rikkailta köyhille. Lisäksi hyvinvointivaltion tehtävänä on toimia säästöpossuna, eli joko varata nykyisiä tuloja käytettäväksi tulevaisuudessa, tai käyttää nuorempien sukupolvien tuloja vanhempien sukupolvien elinolojen turvaamiseksi.

Eläkejärjestelmä ja monet sosiaalivakuutukset toimivat säästöpossuperiaatteella. Robin Hood -mallin pohjana on usein sosiaaliturvan kohdistuminen niille, joilla tarve on suurin. Säästöpossumallissa taas osa tulevaisuuden hyvinvoinnista rahoitetaan yleensä julkisesti, mutta sitä täydennetään yksityisin täydentävin kontribuutioin, jolloin se joka on panostanut eniten, saa myös eniten.  

Keskustelu hyvinvointivaltion tulevaisuudesta keskittyy usein tasapainon etsimiseen näiden kahden tehtävän välillä. Hyvinvointivaltiolla on kuitenkin myös kolmas tehtävä: tulevaisuuteen, eli inhimilliseen ja sosiaaliseen pääomaan investoiminen. Pohjoismaisessa hyvinvointiajattelussa investointinäkökulma on perinteisesti ollut vahvempi kuin monissa muissa Euroopan maissa, joissa esimerkiksi oikeus lasten päivähoitoon on vielä uutta. Eurooppalaisessa hyvinvointikeskustelussa sosiaalinen investoiminen on viime aikoina saanut pontta EU:n Euroopan komission kehottaessa jäsenvaltioita nykyaikaistamaan hyvinvointiyhteiskuntiaan asettamalla sosiaaliset investoinnit etusijalle (engl. EU Social Investment Package).

Rajanveto sosiaaliturvan ja sosiaalisten investointien välillä ei aina ole selvä. Esimerkiksi perustulo, josta Suomen tuore hallitus on sitoutunut käynnistämään kokeilun, on yhtä aikaa molempia. Mahdollistaessaan minimitoimeentulon kaikille kansalaisille sillä on turvaava tehtävä. Samaan aikaan se on myös kansalaisia voimaannuttava investointi tulevaisuuteen.  Mikäli perustulo mahdollistaa sen, että jokaisesta ansaitusta eurosta jää jotain käteen, se voi purkamaan työllistymiseen liittyviä kannustinloukkuja.

Perustulo voi myös aktivoida jokaisen kansalaisen käyttämään omia voimavarojaan erilaiseen yhteiskuntaa hyödyttäviin toimeliaisuuteen sen sijaan, että kaikki energia kuluu perustoimintojen ylläpitämiseen.

Työ jatkuu kohti syksyn huippukokousta

Vision Europe Summit -yhteistyön tulokset julkaistaan marraskuussa Berliinissä pidettävässä huippukokouksessa. Yhteistyössä ovat Sitran lisäksi mukana Bertlesmann-säätiö, Chatham House, Bruegel, Jacques Delors -instituutti, Compagnia di San Paolo ja Calouste Gulbenkian -säätiö. Lisäksi kaikissa partnerimaissa toteutetaan kesällä 2015 yhteinen gallup-tutkimus siitä, mitä mieltä kansalaiset näissä maissa ovat hyvinvointivaltion tulevaisuuskysymyksistä.

Lue lisää Vision Europe Summit -yhteistyöstä täältä.